Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Joskus Haiteksti oli muodikas kirja

On uudenvuodenaatto, mutta minä istun kotona flunssassa hiljaa. Lapset ovat mummulassa, Herra Mies katsoo räiskintäleffaa olohuoneessa. Ja luen peittoon kääriytyneenä omia blogitekstejäni nolkytluvulta. Olin ottanut ne talteen ennen blogien poistamista, ja nyt rullaan monisatasivuisia Word-tiedostoja. Ensimmäiset tekstit ovat vuosilta 2005 ja 2006, jolloin opiskelin talouskoulussa, toimin kouluavustajana ja kävin baletissa. Tyyli ja sisältö ovat hiukkasen rasittavia, mutta tunnistettavia. Vaikuttaa siltä, että kaverit ja sukulaiset olivat yllättävän tärkeä osa elämää.  Toisessa blogissa opiskelen yliopistossa ja aikuistun hitaasti. Lukiessa pitää välillä googlata senaikaisia tärkeitä asioita, muiden muinaisia blogeja (ajalta, jolloin ne eivät vielä olleet pinnallisia ja kaupallisia, vaan sellaista tavallisten kirjoittavien ihmisten jokapäiväistä avautumista), kirjoja ja lauluja. Muutamat viittaukset ovat niin kryptisiä, ettei niistä enää ota selvää. Yliopistoa ikävöin nyt lukiess

Tai sulje mullalla suu

Ihana Yrjö Jyrinkoski jyrisee Eino Leinoa keittiön stereoissa, ärjyy ja värjyy. Kukkanen ei ymmärrä runoudesta vielä juuri mitään, joten kehotan häntä pitämään vitsikkäät arvionsa omana tietonaan. (Alkaisin luennoida Dunning--Kruger-ilmiöstä laajemminkin, jos en tosiaan kuuntelisi sitä lausuntaa. Säästän sen toiseen näsäviisastelukertaan, joka luultavasti tulee pian.) Näin opettavaisesti keuhkoaa Yrjö Jyrinkoski:  Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää. On aurinko toukojen turma, jos kauvan kestävi kaunis sää. Poudan poika on velttous, tyynen tyttö on saasta, mut ukkonen ilmoja puhdistaa ja tappaa tauteja maasta. "Ai", hämmästyy Kukkanen.

Poltetut, rakkahat laivat

Vähiin käy ennen kuin loppuu, on minulla tapana sanoa synkästi, kun joku henkitoreissaan oleva tärkeä asia nytkähtää vielä askeleen nihkeämpään suuntaan.  Kun vanha ostari on niin purkukunnossa, etteivät hiekkaiset liukuportaat ole liukuneet enää vuoteen, liiketiloja pitävät pystyssä teippi ja huumekauppa, kirpputori myy kaiken puoleen hintaan ja yhtään mitään ei todellakaan enää korjata: vähiin käy ennen kuin loppuu. Kun ihmissuhde on sellainen, että ikinä ei tiedä millainen älynväläys sieltä tällä kertaa tulee ja tuleeko seuraavaa kertaa: vähiin käy ennen kuin... Kun töissä on yyteet, meidät korvataan robotilla, ympärille vilkuillaan ahkerasti ja pikkujoulut taitavat olla ensimmäiset ja viimeiset: vähiin käy ennen... Kun ihan joka ikisen kasvin ruukussa elää harsosääskiä, jotka tunnetaan myös nimellä paskiaiset, eikä mikään työn tai torjunnan määrä niitä ainakaan vähennä, eikä jatkuva tappaminen tee ihmisellekään hyvää, ja ihanista kasveista on vaikea jaksaa nauttia koska pas

Joka aamunkoi elinkellot soi

Onko tuo isin musiikkia, kysyy Tipulainen. On se, koska tarvitsen taustatukea: laitan lapsille aamupalaa ensimmäistä kertaa sitten kesän. Tai kevään. Haluan olla kiltti vaimo, joten Kotiteollisuus kärsii kaiuttimissa, niin Herra Miehenkin on mukavaa nousta. Joten kun lapset ovat syöneet leipänsä ja Herra Mies liittyy seuraan, yksinäiset hapuilevat toisiaan! Kävelen kylmässä helvetissä! Vaaleanpunaisissa kalsareissa tanssahteleva viisivuotias sheikkaa ankarasti. Jäisikö kuolleesta kukasta edes nimi elämään! Raaaaaaaaaahh! Yritän keittää kahvia. Omissa voileivissäni on aivan liian monta työvaihetta suorittaa, mutta hyvin voi twerkata ja pogota ja heiluttaa surullisen lyhyttä tukkaa yhtä aikaa. Käteni puristuvat nyrkkiin! Hukun itkuuni! Rrrrrrraaaaaaaaaahhhhhhhhh! Tulkaa hakemaan D-vitamiininne. Vien viimeiset kurkkuviipaleet marsuille. Joka aamunkoi kuolinkellot soi! Harsosääsken perkeleet kukkapurkeissa, olen tilannut netistä 25 000 petopunkkia syömään teidän lapsenneeeeeee! Pilkkaa

Maikin mätiserviisi

Vietin neljä tuntia historian siipien suojassa, Naisasialiitto Unionin Maikki Friberg -kodissa Bulevardilla, jossa pidetty huutokauppa houkutteli kymmeniä kiinnostuneita. Rahaa kerättiin kehnossa kunnossa olevien pikkuisten vessojen remontointiin. Menneiden vuosisatojen naisasianaisten perinnöstä liikeni kyllä muutamia astiastoja myytäväksi. Kahvia myytiin, julkkiksia bongailtiin vaivihkaa. Osa ostajista vaikutti aikamoisen ammattimaisilta: etunimellään esiintyneitä verkkari-ihmisiä, jotka huutelivat helvetin rumia terrakottakoirapatsaita viidelläsadalla ilmeenkään värähtämättä. "Eikä ole mikä tahansa mätiserviisi tämä, vaan Maikin mätiserviisi ", kuulutti hyväntuulinen meklarina toiminut nainen, joka painoi nelituntisen session läpi äänen painumatta ja yhdellä kahvikupillisella . Kaikki eivät huutokaupasta pitäneet. "Kohta te myytte nämä tilatkin. Kyllä tää nykymeno on kauheeta", vaikersi vanhemman polven unionilainen. Mutta ei, vessoista pitää vain saada korj

Hän koki sienen

Tiedossa on taas excelöintiä. Loin viime kevään Excel-kurssi-innostuspäissäni taulukon, johon syötän kaikki käymäni kurssit. Sarakkeet on muun muassa vetäjän puhetyylille, innostavuusasteelle ja sille, olivatko eväät hyviä ja jäikö silti vielä nälkä.  Tänään olin työväenopiston perheiden luontoretkikurssilla Uutelassa. Tipulainen ja minä kokeilimme varovaisesti kaikenlaisia retkeilyn alkeita: tunnistimme sieniä (emme tunnistaneet niitä), löysimme viisi puolukkaa, kokosimme maailman surullisimman teltan , näimme trangian . Koska meillä sattui olemaan mukana kaksi vaahtokarkkia, etsimme Y:n muotoisen tikun ja paistoimme niitä helvetin tärkeinä. Vaahtokarkit syttyivät tuleen. Pidän kyllä suunnattomasti metsistä, kävelemisestä, Partioaitan tyyppisistä kaupoista ja kotona koettavista luontoelämyksistä silloin, kun niitä voi jotenkin säädellä. Mutta sitten nämä kokonaisvaltaisemmat leirielämäkokemukset karttoineen ja määrätietoisine oppaineen ovat vähän hermostuttavia. Ehkä koska tällai

Seitsemän kukkaa tyynyn alle

Koska sain kirjoittaa työkseni muutaman kuukauden, päiväkirjat ja blogi ovat jääneet vähälle huomiolle. Sen sijaan olen vapaa-ajallani keskittynyt (lukemisen lisäksi) ulkokirjallisiin asioihin, kuten voikukanlehtien keräämiseen kolmelle uudelle perheenjäsenelle. Viisitoista marsutonta vuotta katselin mehevän näköisiä heinikkoja ja kaipasin jotakuta, jolle voisin kerätä yrttejä ja lehtiä. Nyt kun äiti on taas marsutyyppi , kuten äitienpäiväkortissani luki (siinä luki myös "äiti on ilo"), otan vahingon takaisin.    Kuljen pärekori käsivarrellani. Etsin haukankatseellani kaikkein jättimäisimmät voikukanlehdet. Opetan lapsilleni kaikki tietämäni vastaantulevien kasvien nimet. Muistelen, mitä kipua lievittäviä ominaisuuksia siankärsämöllä mahdollisesti on ja havainnoin, mitä mieltä marsut ovat hevonhierakasta (eivät syö sitä) ja vesiheinästä (rakastavat). Jos minulla olisi vielä keväinen naurettavan innokas excel-kauteni, taulukoisin kaikki kasvit.  Haluan olla yrttinoita, jok

Katselevi puita väärii

Tähän aikaan vuodesta metsä alkaa huudella, motivoida maireasti kuin nelivuotiaan äiti: Miksi kävellä viitoitetulla tiellä, kun tännekin voisi tulla? Ihan vähän tasapainotella bussipysäkin reunakivellä? Jaaaaaaa nyt kun olet siinä, haluaisin esitellä sinulle tämän hienon keltaisen jäkälän tässä jonkun-ehkä-haavan-rungolla. Vettä tirskuvassa metsänpohjassa kannon alla (suo anteeksi nämä koirankakat ja neulat ) on kolo, josta lähtee tunneli, mitä luulet, kenenhän se on? Kiinnostaisiko? Tykkäätkö peipposistani? Jos talviulkoilu on sitä, että pyritään sisätiloista sisätiloihin sivuille vilkuilematta ja koko ajan kärsien, on yksinäinen kevätulkoilu minulle jopa innostavampaa kuin kirpparilla vaeltaminen . Toki koska kulkemisellani on aina oltava näennäinen tavoite, minä keräilen oksia marsuille. Juuri oikeanlaisia, putkiremonttipihojen tärveltyneiden puiden vaaaaaltavia oksia, joissa on marsuja houkuttelevia silmuja todistamassa tuoreutta (yksi umpilaho eeppinen latva riitti). Niitä raa

Kotvin liminaalitilassa

Sain työtarjouksen. Tehtävä on määräaikainen, toisin kuin nykyiseni, ja tulevaisuus on siis ehdottoman avoin. Vielä pari päivää olen vanhan sähköpostiallekirjoitukseni vankina liminaalitilassa, ei-paikassa, "jossa kulttuuristen kategorioiden normatiivisuus on ikään kuin lakkautettu ". Tässä kynnyksellä seistessäni olen "statukseton, mahdollinen uhri esimerkiksi pahoille hengille tai kateille ajatuksille", kuten sanotaan kirjassa Kotvimisen vallankumous . Samalla olen kahdessa paikassa yhtä aikaa, perehdytän seuraajiani, jään jo palavereista sivuun ja pidän kaikki pallot ilmassa -- koska muuten voi seurata siltojen polttamista ja maitojunalla palaamista ja mitä näitä kaiken kiusallisuutta korostavia kielikuvia nyt on.  Perinteisesti kahden tilan raja on käsitetty vaarallisena. Yhteisölle on ollut tärkeää merkitä se rituaalein, niin kuin nyt esimerkiksi häitä ja läksiäisiä oikeaoppisesti viettämällä. Itkuvirret, eskariruusut ja baby showerit ovat saattaneet yksilön

Eeppinen latva

Toiset harrastaja-aikuiset rakentavat kellareihinsa junaratoja ja sm-kammioita, toiset olohuoneen paraatipaikalle -- siinä olivat ennen kirjahyllyt -- eeppisen marsaarion. Muutama viikko sitten päätimme (päätin) lopullisesti, että nyt on aika hankkia marsuja, nyt vihdoin, nyt taas. Sen jälkeen olen raahannut kotiini kilotolkulla kierrätyshenkisiä uunin ja tiskikaapin ritilöitä (rakennan tästä jättimäisen aitauksen marsujen juosta!), tilannut 23 kiloa pellettejä netistä (laatukama on halvempaa isoissa säkeissä!!), etsinyt kaikki mahdolliset varusteet kirpparilta ja ennen kaikkea keräillyt kiviä ja keppejä ulkoa (heillä on sitten kipiteltävää ja nakerreltavaa!). Koska pari kolme neliömetriä on juuri sopiva pala lohkaista olohuoneesta kahdelle eläkeikäiselle marsulle! Tai ehkä kolmelle! Joita ei ole vielä edes hankittu! Ja joiden nimiksi tulee ehkä Mustikki ja Seitikki tai Nousu ja Tuho! Kukaan ei varmaan huomaa meitä, kuiskasi Tipulainen, kun talutin keväisen ostarin läpi pyörää, jonk

Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki

Minä haluan suojella lapsiani ilmastonmuutokselta, syömishäiriöiltä, väärien valintojen aiheuttamalta lamaannuttavalta syyllisyydeltä, vitamiininpuutoksilta, kihomadoilta, yksinäisyydeltä, lihavuudelta, laihduttamiselta, paskoilta äideiltä, paskojen äitisuhteiden aiheuttamilta epäterveiltä ihmissuhteilta, valvomiselta, älypuhelimilta, paleltumilta, freelancesoppareilta, sormien oven väliin jäämisiltä, homeelta, hammasharjoilta joiden harjakset sojottavat kuluneina, kansainvälisiltä lapsipornoringeiltä, kynsienpuremiselta, kariekselta, huonosti hoidettujen lemmikkien ikuisesti syyttäviltä katseilta, omilta lapsilta joiden lelut aina riitelevät keskenään, patriarkaatilta, ohitetuksi tulemisen kokemukselta, paniikkihäiriöltä, huorittelulta, osteoporoosilta, huumeruiskuilta, tuntemattomaksi jääviltä isovanhemmilta ja vedolta.

Työteliäs & tyylikäs

Luin juuri ensimmäistä kertaa kirjan Tarzan, apinain kuningas , kohottelin kulmiani sen ällistyttävälle asenteellisuudelle ja hihitin sen absurdille epäuskottavuudelle. Mutta oikein vetävä kirja se oli, ei ihme että siihen hurahtaa yhä uusia sukupolvia sen lajin lapsia, jotka eivät hurahda Pieneen runotyttöön . Tarzanhan opettelee lukemaan englantia vaikeimman kautta -- eli ilman opettajaa ja osaamatta puhua -- minkä jälkeen hän opettelee puhumaan ranskaa parissa viikossa yhden keskustelukumppanin kanssa. Ajattelin häntä, kun opettelin tänään Excel-kurssilla tekemään pivot-taulukoita ja olin niin innoissani, että olin pudota tuoliltani. Eilen sallin koko päivän kaataa päähäni suuria taulukoita, tänä aamuna funktioita. Illalla harjoitusmielessä väkersimme Kukkasen kanssa kerrassaan upean taulukon hänen lelupyssyistään (nimi, merkki, maksaja, etusormessa pyöritettävyys, osien määrä enintään). Teimme alasvetovalikoita, teimme esille pomppaavia virhesanomaikkunoita, jotka herjaavat "

Kohtulauseita

Olen siinä iässä*, että paheksun nykyajan nuorisoa. En kohta enää jaksa 2010-lukua, joka kiteytyy parikymppisyydessä ja somessa. Olen kulmakarvojani myöten täynnä sitä, että ei ole enää olemassa asioita, vaan tunteita. Eikä ole olemassa ilmiöitä, vaan yksittäisiä kokemuksia, joista jokainen voi kiistää edellisen ja sitten sen kanssa vain selvitään. Ei ole todellisuutta tai rehellisyyttä, vaan vellovaa kommunikaatiota, jossa kaikkien täytyy päästä mainitsemaan, että opettaja opettaja, minäkin olen nähnyt jäniksiä. Ja varsinkaan ei ole hiiiivenen sairaalloisiksi kehittyneitä sisäsiittoisia yhteisöjä, vaan on vertaistuellisia kokoontumispaikkoja, joista ymmärtäväisesti ja lempeästi suositellaan poistumaan, jos vahingossa tekisi mieli kritisoida rakenteita. Koska mitä, rakenteita, mitä ovat rakenteet? Ettei kuitenkin olisi menkat tai muu erityisherkkyys, helpottaisiko yoni egg, höyrypesuri tai ryhmähali? <3 ! Etsin katseellani loistavan Äitikortin kirjoittanutta Anu Silfverbergiä,

Huomasivatko kaikki, että eromme aiheutti valtataistelun!!

Sain käsiini Vestan levyn Lohtulauseita ja tanssahtelin sen tahtiin varpaankynsilakkojen kuivattamiseksi. Huomasin äkkiä virheeni: olisi pitänyt vain kuunnella levy ensin ja lukea sanat vasta sitten eikä selailla innoissaan kaikkea läpi.  Mutta kun tykkään Ota varovastista niin kovasti! Koska samalla tavalla kuin uuteen tv-sarjaan tutustuessa pitäisi antaa itselleen aikaa oppia pitämään vieraista henkilöhahmoista (yritimme katsoa kehuttua Sex education -nimistä nuortensarjaa, mutta eijjaksa), pitäisi myös musiikkia kuunnella ensin kokonaisuutena, ja tutustua tekstisisältöön vasta kun on jo koukussa. Jippu 2.0:ksi osoittautuneella Vestalla on ihmeellinen ääni, mutta joku aikuinen olisi voinut ottaa kirjoittaakseen kappaleiden sanat.  Joo / sun katu on sun / mut loput kaupungista mun / kun eromme aiheutti valtataistelun / (mun mielessä ainakin) / taidan olla hullu / täysi sekopää / mut mun reviirille ei kannata tulla näyttäytymään Aha. Toisaalta Maustetytöt !

Murskauslauta ja jalot villit

Ihminen kauneimmillaan: tekemässä keskittyneesti sitä, minkä osaa ja mistä pitää. Elegantisti, harmonisesti ja tyynenä.   Taekwondosalin reuna (toivon että äidit saavat istua siellä): Valkovöinen Kukkanen pääsee neljännellä tunnillaan isompien lasten treeneihin ja keskittyy kiihkeästi niin kuin vain latenssi-ikään saapuva tekee. Säännöt ovat selvät, hierarkiat samoin. Käskystä nuo jalot villit huutavat, potkivat ja punnertavat, ja se näyttää upealta. Vahingossa isku menee täydellisesti, ja välittömästi helvetin enkelin näköinen opettaja kehaisee tyttöä, joka vielä äsken haukkoi henkeä kasvupyrähdyksen ja kauhun välisessä yksityisessä helvetissä. Keittiö illalla: Tipulainen maalaamassa vesiväreillä äidin vanhentuneisiin työpapereihin sateenkaaria, kirjoittamassa tyhjiin tiloihin loputtomasti omaa nimeään. Kukkanen laskemassa huvikseen läpi matikankirjaa. Nykyajan mukuloille opetetaan näköjään koodausta siellä. Emalipannukahvilla, palkankorotushybriksellä ja onnistuneella kirpp

...ja viisautta erottaa nämä toisistaan

Kirja nimeltä Viis veisaamisen elämänmullistava taika opettaa valitsemaan. Sen kirjoittaja Sarah Knight listaa asioita, joista ei aio enää piitata, siis joiden aiheuttamalta stressiltä ja syyllisyydeltä aikoo (yrittää) säästää itsensä. Ja toisaalta asioita, joista aikoo intohimoisesti piitata sen sijaan. Kaikkien muidenkin kannattaisi hänen mielestään kokeilla. Mitähän minulta listautuisi? Viis veisattavat asiat: Käytännön järjestötoiminta, aktivismi ja mielipidekirjoittelu. Ei uusia vaatteita vuoteen -haasteet. "Meikkausrutiinien päivittäminen".  Lähiruoka. Zero waste -elämä (eli pakkausmuovien täydellinen välttäminen ja muun roskaamisen minimointi).  Hiustenkasvatus. Long Playn tilaamisesta haaveilu. Johdonmukaisuus. Vapaaehtoinen lapsettomuus ilmastosyistä. Tekoripset. Kenkien ostaminen lapsille uusina kaupasta, koska jalkaterveys. Viitosella alkava paino. Lääkkeiden eläinperäiset ainesosat. Yksipuolinen yhteydenpito kaikkiin vanhoihin kavereihin. Sok

Ja vaikka kaikesta halusin puhua sulle

Raskaan kirpparoinnin jälkeen yritin mennä Tipulaisen kanssa hiljaiseen kirjastoon huokaisemaan. Siellä olikin miljoona himolukijan näköistä yläkoulutyttöä. Ei kuitenkaan keppihevostapahtumaa, vaan Soturikissa-kirjojen fanitapaaminen. Kaikilla oli mustasankaiset silmälasit, laminoitu kissapiirustus roikkumassa repussa, sateenkaarikangaskassi ja häntä. Isommat piirsivät pienemmilleen ja ottivat haltuun järjestötoiminnan perusteita ja Ison, taitavan tytön sosiaalista roolia.  Ihana Helsinki, ihana 2010-lukulainen yhteisöllisyys, ihana keskiluokan kulttuuripääoma! Minun aikanani vastaava ilmiö olivat Harry Potterit ja anime. En lukenut niitä, koska silloin siedin vielä vähemmän bulkkifantasiaa ja fanituksen massakulttuuria, saati luokatonta fanifiktiota ja kirjojen sankareiden piirustelua kouluvihkoihin (ei sillä, ettenkö silti olisi lukenut Sweet Valley High'ta ja muuta roskaa, ja vielä epäironisesti).  Lukeminen on yksilölaji! Joskin lukupiirissä voi hiukan keskustella, tai m

Kädet osuu maahan / ja ensimmäinen ajatus on olla / nousematta enää koskaan

Luen Soili Poijulan uutta kauhean hyvää kirjaa nimeltä Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Resilienssi , jota kutsutaan myös esimerkiksi muutosjoustavuudeksi, on poikkitieteellinen käsite, kuten stressikin , joka alun perin on lainattu fysiikasta. Resilienssi ilmaisee kykyä välttää stressin kielteisiä vaikutuksia ja tarkoittaa sekä prosessia että lopputulosta. Käytännössä resilientit ihmiset käyttävät stressitilanteiden kestämiseen monia menetelmiä. Yksi niistä on mielekkyyden etsintä kärsimyksestä, toinen yhteisöön tukeutuminen ja sen toimintaan osallistuminen. Jokaisella kuitenkin on murtumispisteensä, Poijula muistuttaa, ja tämä piste tulee vastaan ennen pitkää, kun olosuhteet ovat kyllin huonot ja jatkuvat kyllin kauan. Resilienssiä taas kasvattavat suojaavien tekijöiden laatu, määrä ja pysyvyys. Näitä stressiltä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi läheiset ihmissuhteet, terveelliset elintavat, hyvä terveys ja korkea sosioekonominen asema. Stressoreitakin on monenla

Helsieni on tyylipuhdas hyöteikkö

"Järjestely, joka ei maksa mitään ja josta on kaikille osapuolille valtavasti etua." Näin sanakirjaklassikko nimeltä Elimäen tarkoitus määrittelee hyöteikön . ( Piuhari taas on ihminen, joka pyrkii estämään hyöteikön siltä varalta, että joku muu mahdollisesti hyötyy siitä enemmän kuin hän itse.)  Olen jo jonkin aikaa etäisesti tiennyt Helsienestä , täydellisesti brändätystä, vastustamattoman kodikkaasta uushelsinkiläisestä startupista. Ja olen tiennyt että sienten kotikasvatus on nouseva trendi, jostain syystä erityisesti söpöjen nuorten insinöörimiesten keskuudessa, mutta en silti ole itse ihan uskaltanut kokeilla. Olin nimittäin siinä luulossa , että kotikasvatus olisi hyvin tarkkaa ja monimutkaista ja sisältäisi paljon steriloimista ja vetokaappeja. Ja että itse kasvatellut sienet olisivat sitten sattumanvaraisia mystisiä myrkkyhirviöitä , joita vain kasvaa ja kasvaa ja kasvaa hallitsemattomasti, ja jotka jonain päivänä valtaavat myös kellarikomerot, viemärit ja jääkaapi

Odottavan aika

Suurinta luksusta olisi saada tehdä asiat omassa tahdissaan ilman jarruja. Mutta yleensä sitä luksusta ei ole saatavilla. Koska vauhti-ihmisen elämä on esterata täynnä tahoja, jotka ilokseen istuvat toisten vapahduksen, luottamuksen ja rentouden päällä. Hmm. Nii. Sellasta se on. Nää nyt on näitä. Iso laiva kääntyy hitaasti. Kerro, pieni ihminen, lisää tunteistasi tälle seinälle samalla, kun emme aio tehdä asioille mitään.   Mitä me odotamme? Miksi kaikki pelaavat aikaa? Mistä tämä toppuuttelu? Milloin saan sen tietokoneohjelman ja ne tunnukset, joita olen odottanut vuoden? Milloin parin kolmen eri tahon ajanvarauksesta soitetaan takaisin? Milloin tulee perustulo, miesten ehkäisypilleri ja vegaanijuusto, jossa on proteiinia? Milloin voi rentouttaa vatsalihakset? Aikuisuus näyttäisi olevan ajantuhlausta ja sumutusta, jossa jokaisen elämän tarkoitus on jarrutella ja huijata muita luulemaan, että on olemassa jotakin jota kannattaa odottaa. Äidit toppuuttelevat lapsiaan, organisaatio