Laskutila

Ihana Yrjö Jyrinkoski jyrisee Eino Leinoa keittiön stereoissa, ärjyy ja värjyy. Kukkanen ei ymmärrä runoudesta vielä juuri mitään, joten kehotan häntä pitämään vitsikkäät arvionsa omana tietonaan. (Alkaisin luennoida Dunning--Kruger-ilmiöstä laajemminkin, jos en tosiaan kuuntelisi sitä lausuntaa. Säästän sen toiseen näsäviisastelukertaan, joka luultavasti tulee pian.) Näin opettavaisesti keuhkoaa Yrjö Jyrinkoski:  Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää. On aurinko toukojen turma, jos kauvan kestävi kaunis sää. Poudan poika on velttous, tyynen tyttö on saasta, mut ukkonen ilmoja puhdistaa ja tappaa tauteja maasta. "Ai", hämmästyy Kukkanen.

Vähiin käy ennen kuin loppuu, on minulla tapana sanoa synkästi, kun joku henkitoreissaan oleva tärkeä asia nytkähtää vielä askeleen nihkeämpään suuntaan.  Kun vanha ostari on niin purkukunnossa, etteivät hiekkaiset liukuportaat ole liukuneet enää vuoteen, liiketiloja pitävät pystyssä teippi ja huumekauppa, kirpputori myy kaiken puoleen hintaan ja yhtään mitään ei todellakaan enää korjata: vähiin käy ennen kuin loppuu. Kun ihmissuhde on sellainen, että ikinä ei tiedä millainen älynväläys sieltä tällä kertaa tulee ja tuleeko seuraavaa kertaa: vähiin käy ennen kuin... Kun töissä on yyteet, meidät korvataan robotilla, ympärille vilkuillaan ahkerasti ja pikkujoulut taitavat olla ensimmäiset ja viimeiset: vähiin käy ennen... Kun ihan joka ikisen kasvin ruukussa elää harsosääskiä, jotka tunnetaan myös nimellä paskiaiset, eikä mikään työn tai torjunnan määrä niitä ainakaan vähennä, eikä jatkuva tappaminen tee ihmisellekään hyvää, ja ihanista kasveista on vaikea jaksaa nauttia koska pas