Laskutila

Pahimmat äänet maailmassa ovat ihmisten huutoja, mutta kauneimmat ovat niitä myös. Olen ehdottomasti huutoihmisiä, huutonauran, huutoaivastelen ja huuto-oksennan, huudan venytellessäni ja huudan avatessani pankin lähettämiä kirjeitä. Olen nyt löytänyt yhä useammin syitä lähteä kadulle huutamaan yhdessä muiden kanssa.  Laskujeni mukaan olen osallistunut mielenosoitukseen ehkä 19 kertaa tänä vuonna (ja vuotta on vielä jäljelläkin puolitoista kuukautta), ja voimaantuminen sen kuin etenee.  Koska jos en minä, niin kuka muu muka?  Ja jos ei nyt, niin milloinka sitten? Pitää hahmottaa paikkansa kokonaisuudessa.  Pitää osata sulkea suunsa oikealla hetkellä.  Siksi aina toivon lyhyitä, napakasti loppuvia mielenosoituksia, joista ei tarvitse nolosti luikkia tiehensä kesken, kun väsyy ja kyllästyy ja palelee Eduskuntatalon langettamassa varjossa. L opulta pois lähtiessään vaikeinta on tunnistaa hetki, jolloin huutamista ei enää lasketakaan osaksi mielenosoitusta (marssia,...

Mitä nyt ihmiset sunnuntaiaamuisin tekevät: makaavat sängyissä puhaltamassa huuliharppuihin haikeita sävelmiä. Minun lapseni keksivät kuiskailla soittimeensa koululaisten juttuja. Oudon kauniilta lauluilta kuulostivat seuraavat: - "Äksdee, ebin vitsi" - "Euron juusto" - "Kontula, Gårdsbacka" - "Sus" - "Sähköskuutti" (vai olikohan se sittenkin "visigootti"?)

Teams-chatissa on tällä viikolla tullut vastaan outoja ehdotteleva uuskielitoiminto. Microsoft lukee työkeskustelut ja päättelee mistä on kyse. Sitten se hienovaraisesti suosittelee minulle vastausmalleja, jotka osuvat vieläpä vaarallisen oikeaan. Väsynkö jonain päivänä taistelemaan ja painan jotakin kolmesta napista? Ja annan tekoälylle lisää dataa sekä tukeni ihmisten välisen keskustelun standardoimiselle ja tasapäistämiselle? Kuka sitten päättää, mistä voi puhua ja mistä on vaiettava? Keskusteluntutkijana minä rakastan aloittaa lauseeni/vuoroni sanoilla "keskusteluntutkijana minä". Voisinpa kirjoittaa uuden gradun tästä, tai ehkä pitäisi tietää kieliteknologiasta tai jostain tietojenkäsittelytieteestä enemmän. Keskustelunanalyysin graduseminaarissa tuhat vuotta sitten joku tutki irkkaamista, ja se oli jo vähän rajatapaus siellä puhutun kielen keskellä. Vasta nyt tajuan muistaa, että jostainhan ne vaihtoehdot on kerätty ja analysoitu. Jossain on tallessa kaikki suomenkielis...

Minusta on tulossa yhä enemmän se "törkeä aikuinen", jona Tipulainen minua pitää. En viitsi enää tehdä mitään kunnolla. En nouse sängystä etäpäivinä, en hoida oikein mitään velvollisuuksiani, karkaan kuivista palavereista enkä ota vastaan viisaampieni pyyteettömiä yrityksiä sivistää minua. En jaksa. En pysty kävelemään kunnolla. En jaksa. Antakaa minun pitää tietämättömyyteni! Sallikaa minun olla hysteerinen kehoihminen, joka ymmärtää jotain vain tunteiden sanoittamisesta, imuroinnista ja pussailusta. Sulkekaa minut Salpêtrièreen, en nimittäin olisikaan jaksanut enää harjata tukkaa, rypistelkää kiusaantuneita otsianne. Rykäiskää hiljaa, kun kieltäydyn opettelemasta vihamielisten laitteiden käyttöä enkä erota toisistaan samannäköisiä hevibändejä enkä muista niskaani vyörytettäviä faktaluetteloita videopeleistä tai nykyisistä ja entisistä planeetoista. Messieurs, esittelen teille potilaan, joka kieltäytyy oppimasta. Parhaat miehemme ovat vaivojaan säästämättä opettaneet hänelle...

Minä kaipaan ja himoan vapautta, / vaikken tiedä mitä se on. Tiedänpäs: oman kahvikupin kantamista huoneesta toiseen ja raitista ilmaa ja metroasemalle yksin tarpomista vailla Kela-taksin minuuttiaikataulua. Voisipa marssia kädet heiluen ja katsoa samalla mihin suuntaan tahtoo -- eikä jalkoihinsa. Haluan tehdä monta asiaa yhtä aikaa! Muistelen mieleenpainuvia kävelyitä. Parhaat kävelythän ovat niitä, jolloin vauhti hidastuu naurettavaksi tai reittiä pidennetään yhteistuumin ja vaivihkaa (vielä yksi kierros tuosta lehmuksen ympäri, tai jos seuraavalle asemalle), eikä oikeastaan tahtoisi päästä perille, mutta sitä ei saa sanotuksi. Tai niitä, jolloin tulee vaeltaneeksi Oodista tai Mäkelänrinteestä Kalasatamaan itsekseen jossain tuntemattomassa mielentilassa, josta pääsee selville vain jaloilla. Intensiivisimpiin kävelyihin ei osaa varautua, vaan jalassa on hiertävät kumisaappaat ja mukana jotain painavaa, ja sataa koko ajan, ja matkakortti on kotona, ja pitää puhua puhelimessa.  Viim...

Tänä sairastuttavan  etäisyyden  ja hiljaisuuden ja katkeilevien epäyhteyksien aikana väkivaltaisinta on pysyä vaiti ja säännöstellä läsnäoloaan.  Mutta on sadankin vuoden takaisissa kanadalaisnovelleissa usein toistuvana teemana torjunnan loukkaama mykkä ylpeys. Ja toisaalta itsepintainen rakkaus kaikkea tuttua tai kävelyetäisyydellä olevaa kohtaan. Ja melkein järjenvastainen uskollisuus annetuille lupauksille. Runotyttöjen ja Annojen jälkeen olen aikuisena lukenut muutakin L. M. Montgomeryn tuotantoa, nyt viimeisimpänä postuumisti kootun novellikokoelman  Tiedän salaisuuden ( The Doctor's Sweetheart and Other Stories  1979, suom. Marja Helanen-Ahtola 1981). Jos nautit romantiikkasi mieluiten vanhana suolana -- etkä esimerkiksi avarassa maailmassa seikkailemisena tai laastarisuhteiden ketjuttamisena ad ridiculum et nauseam (eller nånting) -- tämä on niiiiin sulle. Toki kirja silti saa välillä ähkäisemään: turhautumisesta, kauhusta ja närkästyksestä. Heter...

Haastattelija: Rakkaat kuulijat, tänään meillä on studiossa julkkiksia: ne kaksi sutta, jotka taistelevat meidän jokaisen sielussa.  Toinen teistä on pehmoinen  hamsteri , joka tahtoo kaikkia kivoja ja tarpeellisia juttuja varmuuden vuoksi monen kokoisena ja tuoksuisena kolmessa koossa ja neljässä värissä, olenko oikeassa?  Hamsteri:  Tai ehkä viidessä, mutta olisi vulgaaria laskea niin moneen. Hieno nainen ei kerro.  Haastattelija: Toinen on sitkas, ankea kojootti, joka vittuilee nummella, tai jollain preerialla, en minä tiedä.  Kojootti: Mitään et ansaitse, kyllä pitäisi pärjätä vähemmällä, sinulla on yksi olkalaukku, ja useammasta samanmerkkisestä olisi vain harmia. Tämmöiset määrät säilytystilaa tällä neliöhinnalla? Montako olkaa sinulla muka on? Haastattelija: Tervetuloa nyt molemmille oikein kovasti! Kerro Hamsteri mitä sinulle kuuluu. Hamsteri:  Pääsin taas töiden kautta leikkimään valokuvamallia "asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa kehit...

Asioita, joihin valmistautuu , mutta jotka eivät ikinä tapahdu: Kaikkien kylppärin rasvapurkkien äkillinen tyhjeneminen. Haastatelluksi joutuminen kadulla ("kiitos kysymästä, mutta en ole perehtynyt asiaan riittävästi, että tahtoisin muodostaa mielipidettä näin nopeasti"). Yllättävä hakaneulojen, allergialääkkeiden, kosteuspyyhkeiden tai neulan ja langan tarve töissä. Naamiaiset. Hämmentävät kohtaamiset juna-asemilla matkalla aivan käsittämättömän helvetillisen kaukana ("sopivan kaukana arjesta") olevaan epävirkistyspäivään. Se, että joku kysyisi tekosyitäni puolitehoiselle treenaamiselle ("kengät on liukkaat", "korsetti ei oo vielä kuntoutunu raskauksista", "olin just kipeänä helmikuussa 2020"). Tytöttely.

On kirjoja, joita on erityisen hankalaa saada kelvollisesti luetuksi ääneen.  1. Tietokirjat, jotka ovat pullollaan tietolaatikoita, nimiä ja varsinkin numeroita. 2. Loputtoman pitkät tarinat, joiden aikana oma puhe alkaa hidastua ja sammaltaa, ja lopulta sitä hätkähtää hereille, kun lapsi ottaa ohimoista kiinni ja huutaa NYT EI SAA NUKAHTAA! 3. Sarjakuvat, joiden jokaisessa puhekuplassa on tuntemattomia sanoja, esim. Aku Ankka. 4. Sarjakuvat, joissa ei edes ole tekstiä , esim. Karvinen. 5. Ja sitten on ihan omana raastavana lajinaan Alice McLerranin ja Eric Carlen Vuori, joka rakasti lintua . 

Haluan - tehdä feminististä animaatiota muovailuvahapeikoista - pelata sulkapalloa - ruveta vasemmistointellektuelliksi - tanssia - rakentaa nettisivut ja sinne askarteluportfolion - katsoa lisää Sillä silmällää - oppia käyttämään Twitteriä - tavata aikuisia - kehittyä joogassa - kasvattaa kunnon ranskalaisen polkkatukan - huutaa, lyödä ja itkeä, kunnes pään ympäriltä irtoaa ruuhkavuosivanne ja jalasta koronanilkkapanta.

Asioita, joita aikuisuus ei tuonutkaan: Autoilu. Ennustettava työelämä. Hiuslakalla pöyhistetyt kampaukset. Jakut. Kansiorivi hyllyssä. Kirjeveitset. Kirkossa käyminen. Korkokengät.  Kyky pestä vaatteet puhtaaksi. Kyky silittää vaatteensa kunnolla edes. Leimasimet.   Mökkeily. Ohuet sukkahousut.   Omat työhuoneet. Papereihin rei'ittimen reikien ympärille liimattavat rinkulatarrat.   Punaviini. Sellaiset kirjeet, jotka pitää repäistä auki molemmista päistä.  Silkkihuivit. Sukupäivälliset. Tylsät kultakorvikset. Ulkomaan lomamatkat. Vaahtokylvyt. Minulla alkaa olla tunne, että käsitykseni aikuisuudesta on jossain määrin peräisin 1990-luvun amerikkalaisista elokuvista. Kuinkas muutenkaan, tietysti.

Vähiin käy ennen kuin loppuu, on minulla tapana sanoa synkästi, kun joku henkitoreissaan oleva tärkeä asia nytkähtää vielä askeleen nihkeämpään suuntaan.  Kun vanha ostari on niin purkukunnossa, etteivät hiekkaiset liukuportaat ole liukuneet enää vuoteen, liiketiloja pitävät pystyssä teippi ja huumekauppa, kirpputori myy kaiken puoleen hintaan ja yhtään mitään ei todellakaan enää korjata: vähiin käy ennen kuin loppuu. Kun ihmissuhde on sellainen, että ikinä ei tiedä millainen älynväläys sieltä tällä kertaa tulee ja tuleeko seuraavaa kertaa: vähiin käy ennen kuin... Kun töissä on yyteet, meidät korvataan robotilla, ympärille vilkuillaan ahkerasti ja pikkujoulut taitavat olla ensimmäiset ja viimeiset: vähiin käy ennen... Kun ihan joka ikisen kasvin ruukussa elää harsosääskiä, jotka tunnetaan myös nimellä paskiaiset, eikä mikään työn tai torjunnan määrä niitä ainakaan vähennä, eikä jatkuva tappaminen tee ihmisellekään hyvää, ja ihanista kasveista on vaikea jaksaa nauttia koska...

Minä haluan suojella lapsiani ilmastonmuutokselta, syömishäiriöiltä, väärien valintojen aiheuttamalta lamaannuttavalta syyllisyydeltä, vitamiininpuutoksilta, kihomadoilta, yksinäisyydeltä, lihavuudelta, laihduttamiselta, paskoilta äideiltä, paskojen äitisuhteiden aiheuttamilta epäterveiltä ihmissuhteilta, valvomiselta, älypuhelimilta, paleltumilta, freelancesoppareilta, sormien oven väliin jäämisiltä, homeelta, hammasharjoilta joiden harjakset sojottavat kuluneina, kansainvälisiltä lapsipornoringeiltä, kynsienpuremiselta, kariekselta, huonosti hoidettujen lemmikkien ikuisesti syyttäviltä katseilta, omilta lapsilta joiden lelut aina riitelevät keskenään, patriarkaatilta, ohitetuksi tulemisen kokemukselta, paniikkihäiriöltä, huorittelulta, osteoporoosilta, huumeruiskuilta, tuntemattomaksi jääviltä isovanhemmilta ja vedolta.

Kirja nimeltä Viis veisaamisen elämänmullistava taika opettaa valitsemaan. Sen kirjoittaja Sarah Knight listaa asioita, joista ei aio enää piitata, siis joiden aiheuttamalta stressiltä ja syyllisyydeltä aikoo (yrittää) säästää itsensä. Ja toisaalta asioita, joista aikoo intohimoisesti piitata sen sijaan. Kaikkien muidenkin kannattaisi hänen mielestään kokeilla. Mitähän minulta listautuisi? Viis veisattavat asiat: Käytännön järjestötoiminta, aktivismi ja mielipidekirjoittelu. Ei uusia vaatteita vuoteen -haasteet. "Meikkausrutiinien päivittäminen".  Lähiruoka. Zero waste -elämä (eli pakkausmuovien täydellinen välttäminen ja muun roskaamisen minimointi).  Hiustenkasvatus. Long Playn tilaamisesta haaveilu. Johdonmukaisuus. Vapaaehtoinen lapsettomuus ilmastosyistä. Tekoripset. Kenkien ostaminen lapsille uusina kaupasta, koska jalkaterveys. Viitosella alkava paino. Lääkkeiden eläinperäiset ainesosat. Yksipuolinen yhteydenpito kaikkiin vanhoihin kavereihin. Sok...

On hyvä olla iässä, jossa alkaa tuntea itsensä ja tietää, milloin pitää antaa periksi. Mistä en tykkää vaikka kaikki muut tykkäävät:  Konsertit. Come on, me kaikki tiedetään että musa kuulostaa kuitenkin paremmalta nauhoitettuna. Sitä paitsi voi valita mitä kuuntelee ja kuinka monta kertaa. Podcastit. Haluan lukea ne samat asiat enkä istua tunnin verran odottamassa että jotain kiinnostavaa ilmaantuisi. Korvat eivät väsy, ei tarvitse kuunnella epäselvää ähinää ja täytesanoja, sisällön voi silmäillä läpi ja syventyä vain kiinnostaviin kohtiin. Äänikirjat. Koska korvat. Sitä paitsi meillä ei ole kuitenkaan koskaan hiljaista. Ja työssäni joutuu kuitenkin kuuntelemaan nauhoitettua puhetta ja työstämään sitä. Festareiden ja messujen aikataulutetut ohjelmanumerot. Haluan kierrellä tapahtumissa ihan omaan tahtiin enkä istua panttivankina kuuntelemassa.  Pride-tapahtumat. Sortaja tässä patriarkaatin perusyksiköstä moi, teillä oli kuulemma hyvät bileet, tehkääs vähän tilaa meits...

Sieluani ovat viime aikoina liikautelleet voimakkaasti seuraavat asiat: Voimalaitosten savupiiput aamupakkasessa. Savun kiehkurointia tahtoisin katsella aina kauemmin kuin oikeasti ehdin. Eilen työmatkabussi ajoi kiehkuroivan savupilven alapuolelta, ja katselin miten savupatsas kovertui ja kiertyi alhaaltapäin ontoksi kuin simpukankuori. Jäiset lumikasat. Olen yleensä ainoa aikuinen, joka kiipeää lumikasan huipulle bussipysäkin vieressä. Mutta jotainhan on tehtävä siinä odottaessaan, ja korkealta sitä paitsi näkee hyvin. Lumettomana aikana tasapainottelen paljasjalkakengillä katukiveyksen reunaa pitkin.  Muuan bussikuski, joka kuuntelee oopperamusaa ajaessaan. Otan korvatulpat pois kuullakseni paremmin. Nypynpoistaja. En mielelläni silitä tekstiilejä, mutta nypynpoistamista rakastan, koska vähällä vaivalla saa isoja muutoksia kuluneisiin kirpparivaatteisiinsa. Paras efekti on kirjavien lapasten nypynpoistamisessa, kun niiden värit kirkastuvat ihan silmissä. Leena-Maija Ro...