Laskutila

Potilas on tajuton, pupillit eivät reagoi, syke epäsäännöllinen. Saattajan mukaan potilas itsetuhoinen ja estelystä huolimatta juonut useita desilitroja saattajalta varastamaansa vanilja-Twiningsiä. Pidetään potilas tarkkailussa ylihuomiseen. Allekirjoittanut kehottaa saattajaa palauttamaan kaikki vaniljanmakuiset pussiteet apteekkiin ja pitämään jouluteesekoitukset lukitussa paikassa.  Lääkitys: Darjeeling first flush 2019 iltaisin, sosiaalisia suhteita joka toinen päivä, kofeiinitonta suodatinkahvia tarvittaessa. 

Piti kirjoittaa, mutta kävinkin päiväunille. Jotkut tahtovat nukkua, toiset taas elävät unessa voimatta herätä.  Ottessa Moshfeghin Vuosi horroksessa ( My Year of Rest and Relaxation , 2018, suom. Kristiina Drews) kertoo vuosituhannen alun New Yorkissa elävästä nimettömästä perijättärestä, jolla on yksi ystävä, järisyttävä lääkeriippuvuus, VHS-nauhuri ja maailman vastuuttomin psykiatri ja joka ei mitään muuta tahdo kuin horrostaa elämänsä ohi. Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti ( The Unconsoled , 1995, viime vuonna suomentanut Helene Bützow) päähenkilö taas on unissakulkijamainen herra Ryder, palvottu muusikko, joka ei oikein tiedä missä maassa on, mutta kovasti jokaisella on häneltä jotain aneltavaa ennen ylihuomisen suurta tilaisuutta. Miksi hänet on kutsuttu sinne ja mitä tekemään? Ja kumpikin kirja jättää hiukan pöllämystyneen ja epätoivoisen olon. Ystävä tuli käymään. Luin tämmöisen kirjan , aloitin Moshfeghia kohottaen, enkä sitten oikein osannutkaan jatkaa. Onneksi hänkin oli l

Kun pitää itsensä/itseään liian kiireisenä lukemaan tarpeeksi paljon kaunokirjallisuutta, täytyy lukea erityisen tiivistä ja vahvaa. Hilary Mantelin muistelmateos Vain varjo häälyväinen ( Giving Up the Ghost 2 003, suom. Kaisa Sivenius 2015) on tällainen aistillinen, ällistyttävän rehellinen ja terävä kirja, jossa jokainen lause on kuin sarja milloin nyrkiniskuja, milloin siveltimenvetoja. Palkittu kirjailija kirjoittaa taloista, joissa on asunut, kummallisista irlantilaisista sukulaisista, typerryttävän ymmärtämättömistä auktoriteettiasemassa olevista aikuisista, köyhyydestä, sukupuolen kokemuksestaan -- joka oli ensin itsestään selvä ja kirkas sitten kun minusta tulee poika , sitten yhtä itsestäänselvästi lapsellinen ja haudattava haave -- ja horjuvasta terveydestään, lapsista ja lapsettomuudesta. "Aloin kirjoittaa tätä yrittäen siepata itseni tekijänoikeudet." Läpi kirjan etualalla säilyy lapsen tarve säilyttää sisäisen maailmansa suvereniteetti ja käsitys itsestä loukkaa

Hiuksianostattavinta vähään aikaan lukemaani on kyllä Agustina Bazterrican Rotukarja ( Cadáver Exquisito ), ihan kauhea kannibaalidystopia vuodelta 2017. Ihmiset ovat alkaneet syödä toisiaan, koska mystinen virus on iskenyt kaikkiin eläimiin, joten ne on täytynyt tappaa.  (Ei mennä tässä nyt syvemmälle zoologiseen saivarteluun tai biodiversiteettiin -- todetaan vain, että ainoastaan hyönteiset ja ihmiset säästyvät virukselta, ja kadulla kulkiessa valveutunut kansalainen käyttää sateenvarjoa suojaksi mahdollisesti tappavalta linnunkakalta.) Vuosilukuja kirjassa ei ole. Maailmassa on kova liikakansoitus, ja yhteiskunnan laitamilla eläviä ihmisiä katoilee silloin tällöin, ihmissyönnistä huhutaan. Sitten puhkeaa tappava eläimistä ihmisiin siirtyvä virus, ja sitten viruksen olemassaoloa tarkemmin tutkinut eläintieteilijä kuolee hämärissä oloissa. Kunnes "siirtymäkauden" jälkeen "laillistamisprosessi saatiin päätökseen, koska seisahduksissa olleen suurteollisuuden edustajat pa

Netflixin Rakkautta autismin kirjolla -sarja on aika herttainen: australialaisia nuoria autistiaikuisia tuetaan treffailemaan ja muodostamaan romanttisia suhteita. Sarjassa on tukihenkilöitä ja parisuhdeneuvojia, jotka opettavat kynän ja paperin kanssa, miten ihmisiin tutustutaan, miten selvitetään onko yhteisiä kiinnostuksenkohteita (koska as-piirteisille omat kiinnostuksenkohteet voivat olla melko tärkeä asia) ja miten kysytään toisen kuulumisia sortumatta kuulustelemaan. Ja entä jos kumppani sitten vihaakin dinosauruksia?! Suomalainen katsoja saa kyllä välillä repiä hiuksiaan. Järjestelmä, jossa osallistujia ohjataan selviytymään, on todella kaavamainen,  ja treffeillä käyminen näyttäytyy eriskummallisena pelinä, jossa miehen pitää tuoda kukkia ja auttaa daami istumaan tuoliin. Kaikkein vilpittömimmät ja rennoimmat olivat ne treffit, joilla miehistä (melko nopeasti) tarpeekseen saaneen 19-vuotiaan Chloen sallittiin poimia auringonkukkia pellolta toisen naisen kanssa. Heistä emme kuu

Haluan - tehdä feminististä animaatiota muovailuvahapeikoista - pelata sulkapalloa - ruveta vasemmistointellektuelliksi - tanssia - rakentaa nettisivut ja sinne askarteluportfolion - katsoa lisää Sillä silmällää - oppia käyttämään Twitteriä - tavata aikuisia - kehittyä joogassa - kasvattaa kunnon ranskalaisen polkkatukan - huutaa, lyödä ja itkeä, kunnes pään ympäriltä irtoaa ruuhkavuosivanne ja jalasta koronanilkkapanta.

Tähän kesään asti ainut mielikuvani Power Rangers  -nimisestä sarjasta oli ollut pikkuveljieni laulama "pappap pavoreintsöös, diu diiiu diu diu diu diu", mistä olin päätellyt kyseessä olevan  joku tyhmä poikien piirretty , josta en halua tietää mitään. Vähän niin kuin Prätkähiiret. Hiljattain Herra Mies sai kuitenkin yhden näistä kausistaan, ja minäkin opin että PR onkin ihan mahtava supersankarisarja, ja sitä paitsi näytelty eikä animaatio, ja siinä on tyttöjäkin , vieläpä kaksi, ja he ovat keskenään hieman erilaisia! Tällä viikolla olen sekä herännyt että nukahtanut aviomieheni kertoillessa lapsuuden telkkarimuistoistaan, teininäyttelijöiden työolosuhteista ja siitä, että japaniversion erilaisuuden takia Trinin keltaisen puvun sisällä taistelee osassa kohtauksista itse asiassa japanilainen miesnäyttelijä. Ja etsiessä hiljaa netistä lisää tietoa sarjasta. Tänään katsoimme neljä jaksoa koko perhe, ja yhtäkkiä olimme ihan suunniltamme riemusta. Ilmeettömien örkki- ja sankarip

Viime joulukuun Imagessa Venla Rossi kirjoittaa Petri Tammisesta: "Tammisen mukaan useissa lastenkirjoissa kaikkein tärkein teema tuntuu olevan ystävyys. Mutta aikuisten kirjoissa aiheena onkin yleensä erillisyys maailmasta, yksin oleminen."  Katsoimme tänään loppuun kolmannen ja viimeisen kauden Netflix-sarjaa She-Ra . Hahmot kasvavat teineistä aikuisiksi, ja tiheään toisteltu ystävyys ja tiimihenki vaihtuvat romanttiseen täyttymykseen niin monella suunnalla, että sekosin jo laskuissa yrittäessäni muistella muodostuneita pareja (vähän epäselväksi jää, ovatko kaikki itse asiassa monogaamisia pareja -- joka tapauksessa sarja on niin 2020-lukulaisen eksplisiittisesti queer ettei paljon hetkauttaisi). Tässä vaiheessa henkilöt eivät vielä tajua, mitä se tekee ystävyydelle, jengille. "Nuo eivät vain vielä tiedä", kuuluu päässäni. En muista kuka se oli -- vanheneva mies joka tapauksessa, joka kommentoi nuorta rakkautta ehkä radiossa vuosia sitten. Nuo eivät vielä tied

Naomi Aldermanin kaiketi spekulatiivista fiktiota edustava romaani Voima julkaistiin jo vuonna 2016 -- ennen #metoota, mutta sentään Frozenin jälkeen. Kirjassa maailman tytöt alkavat tuntea sähköisen vyyhden solisluillaan, iskevät sillä kipeitä iskuja, oppivat hallitsemaan voimaansa ja aika pian, tietysti, ottavat maailman haltuun. Sivulla 95 ensimmäinen nainen sanoo ärsyttävälle miehelle: "Älä tuhlaa aikaani tällaiseen." Jo sivulla 121 alistettuina, karmeissa oloissa pidetyt naiset "tappavat jokaisen miehen talossa, eivätkä he tyydy vain siihen". Maailma alkaa jakautua. Miehet alkavat pelätä ja joko alistua tai kiristellä hampaitaan netissä samalla tavalla kuin miehet kiristelevät hampaitaan netissä nytkin: "Onko siitä tytöstä valokuvaa? Tuntomerkkejä? Tietyt ihmiset voisivat auttaa sinua." Ja naiset alkavat käyttää voimaansa julkisesti, julmasti ja huvikseen.  "Länsimaissa viralliset tahot pitävät tilannetta yhä "kriisinä", kaikkine s

Imurin ääni laukaisee tutun ärtymyksen. Tunnen tarvetta ottaa pölynpyyhintään ja imurointiin kuluneen ajan, jos ei nyt paperille, niin ainakin mieleen muistiin ja tiedottaa tulokset perheelle. On riski, että muuten kärsimysteni määrää ei huomattaisi, ja imurin ujellus, kuten polvikipujen merkitsevä mainitseminen (useita kertoja), olisi vain etäisesti häiritsevä ääni, jonka voi peittää kuulokkeilla ja Youtubella. Tutkimusten mukaan naiset pesevät käsiään selvästi enemmän kuin miehet. Valistunut arvaukseni syistä liittyy sukupuolirooleihin. Kenelle on tuhansia vuosia kerrottu, että hän on saastainen? Kenen on oltava niin macho, ettei pelkää näkymättömiä pikku basiliskoja? Ihan käytännössä: siinä vaiheessa kun kuukautiset alkavat, on viimeistään opeteltava vähän äkkiä käsienpesu. Yritäpä vain tyhjentää kuppi ja jättää kädet vaivihkaa pesemättä! Jokaisessa tamponipaketissa käsketään toimia puhtain käsin, tai muuten saat toksisen sokkioireyhtymän ja kuolet ja se on sinulle ihan oikein,

Asioita, joita aikuisuus ei tuonutkaan: Autoilu. Ennustettava työelämä. Hiuslakalla pöyhistetyt kampaukset. Jakut. Kansiorivi hyllyssä. Kirjeveitset. Kirkossa käyminen. Korkokengät.  Kyky pestä vaatteet puhtaaksi. Kyky silittää vaatteensa kunnolla edes. Leimasimet.   Mökkeily. Ohuet sukkahousut.   Omat työhuoneet. Papereihin rei'ittimen reikien ympärille liimattavat rinkulatarrat.   Punaviini. Sellaiset kirjeet, jotka pitää repäistä auki molemmista päistä.  Silkkihuivit. Sukupäivälliset. Tylsät kultakorvikset. Ulkomaan lomamatkat. Vaahtokylvyt. Minulla alkaa olla tunne, että käsitykseni aikuisuudesta on jossain määrin peräisin 1990-luvun amerikkalaisista elokuvista. Kuinkas muutenkaan, tietysti.

Purin sydäntäni uudesta työstäni: Kaikenlaista on tullut jo kokeiltua, mutta lähinnä härväämiseksihän tämä on mennyt. Mitään järkeviä suunnitelmia ei ole, ei ainakaan loppuun asti mietittyjä. Tuhlaan aikaa ja energiaa aloittamalla innoissani jotakin uutta projektia ilman minkäänlaista näkemystä. Puolivälissä tajuan mitä olen tekemässä, heitän menemään vanhat ajatukseni ja käännän kelkkani. Eihän tämmöisestä tule yhtään mitään! Tämän takia minunlaiseni ihminen tarvitsee rutiininsa. Kun tekee aina samalla tavalla, tulee tulosta energiatehokkaammin. Olisipa minulla vieressä äiti, joka yhtä painokkaasti kuin minä itse aina lapsilleni naputtaisi: pysähdy, suunnittele, älä sähellä nyt vaan mieti ensin! Hiljaa ja kuuntele kun minä kerron! Mutta ystävä lohdutti: tuo ympäriinsä sähellys, intuitiivinen kohellus ja holistinen härväys on itse asiassa nimenomaan sitä trendikkään ketterää kehittämistä. Kun joka toimenpiteeseen ei tarvita laajaa lausuntokierrosta ja pitkää kokemusta, kokeiluja ja p

Löysin tietokoneelta talteen kirjoittamiani jääkaappirunoja vuodelta 2008! Nehän olivat kovasti muodissa nolkytluvulla, ja vielä kyt-luvun alussakin. Muistaakseni ilta magneettien ja kavereiden kanssa oli hauska.   Tosi avoin mukava ja rikkaasta perheestä ei vapaa mutta mahtava ensirakkau Herää ystävä lyö poikki seikkailu sano näkemiin mene idiootti Morjens tyttö miksi pitää kumpikin anna tänne ruma ja uskoton pidä itse kuuma herkku Juhli sinä hiukan minä sitten maksan Ota muna kädestä kanna jääkaappi kaverin kanssa en ehdi odottaa on myöhä mutta kuule kahvin jälkeen poika baila kauan alasti Mikä pitää silmän vahvana? Älä kulta mieti sinä et ehdi kaivata tietoja täyttää naurus maanantaipäivät! Minun kaupunki näyttää tylsältä mitä joskus onni ja toivo bailaa sielussa tahdon täältä Tärkeä tieto joku aina valitsee hoitaa luonnossa eli köyhät Sadetanssi energiaharha vie kohti seikkailua tai kuolemaa Ystävä antaa kättä pojan elämä on hunajamaitoo