Purin sydäntäni uudesta työstäni: Kaikenlaista on tullut jo kokeiltua, mutta lähinnä härväämiseksihän tämä on mennyt. Mitään järkeviä suunnitelmia ei ole, ei ainakaan loppuun asti mietittyjä. Tuhlaan aikaa ja energiaa aloittamalla innoissani jotakin uutta projektia ilman minkäänlaista näkemystä. Puolivälissä tajuan mitä olen tekemässä, heitän menemään vanhat ajatukseni ja käännän kelkkani. Eihän tämmöisestä tule yhtään mitään! Tämän takia minunlaiseni ihminen tarvitsee rutiininsa. Kun tekee aina samalla tavalla, tulee tulosta energiatehokkaammin. Olisipa minulla vieressä äiti, joka yhtä painokkaasti kuin minä itse aina lapsilleni naputtaisi: pysähdy, suunnittele, älä sähellä nyt vaan mieti ensin! Hiljaa ja kuuntele kun minä kerron!
Mutta ystävä lohdutti: tuo ympäriinsä sähellys, intuitiivinen kohellus ja holistinen härväys on itse asiassa nimenomaan sitä trendikkään ketterää kehittämistä. Kun joka toimenpiteeseen ei tarvita laajaa lausuntokierrosta ja pitkää kokemusta, kokeiluja ja pilottihankkeita voidaan tehdä kevyesti, ja sitten peruuttaa äkkiä kun menee pieleen. Agilityssä löytyy ja uponneiden kustannusten harhaan ei jumituta.
Tämä ajatus helpottaa myös silloin, kun kartonginkeräyskassiin matkalla oleva loota alkaa muuttua hiirten taloksi. Hirveä inspiraatio iskee, todellakaan ei mitään viivottimia ja mattoveitsiä ja kirkasvalolamppuja lähdetä siinä vaiheessa etsimään vaan tylsillä oikeakätisten saksilla ja himmeillä kattovaloilla pärjätään, leikellään ja teippaillaan helvetin rumasti menemään ilman edelleenkään mitään järkevää suunnitelmaa, ja lopputulos on kauhean näköinen ruskea mökki. Tipulaisen näkymättömät hiiret rakastavat sitä, ja Tipulainen unohtaa kysyä, että mitä siinä yhä vienosti suklaantuoksuisessa pahvirasiassa muuten alun perin oli.
Mutta ystävä lohdutti: tuo ympäriinsä sähellys, intuitiivinen kohellus ja holistinen härväys on itse asiassa nimenomaan sitä trendikkään ketterää kehittämistä. Kun joka toimenpiteeseen ei tarvita laajaa lausuntokierrosta ja pitkää kokemusta, kokeiluja ja pilottihankkeita voidaan tehdä kevyesti, ja sitten peruuttaa äkkiä kun menee pieleen. Agilityssä löytyy ja uponneiden kustannusten harhaan ei jumituta.
Tämä ajatus helpottaa myös silloin, kun kartonginkeräyskassiin matkalla oleva loota alkaa muuttua hiirten taloksi. Hirveä inspiraatio iskee, todellakaan ei mitään viivottimia ja mattoveitsiä ja kirkasvalolamppuja lähdetä siinä vaiheessa etsimään vaan tylsillä oikeakätisten saksilla ja himmeillä kattovaloilla pärjätään, leikellään ja teippaillaan helvetin rumasti menemään ilman edelleenkään mitään järkevää suunnitelmaa, ja lopputulos on kauhean näköinen ruskea mökki. Tipulaisen näkymättömät hiiret rakastavat sitä, ja Tipulainen unohtaa kysyä, että mitä siinä yhä vienosti suklaantuoksuisessa pahvirasiassa muuten alun perin oli.
Kommentit
Lähetä kommentti