Laskutila

Haastattelija: Rakkaat kuulijat, tänään meillä on haastattelussa myyttinen Kunnollinen mies! Tervetuloa, ihanaa tavata vihdoinkin!!! Kunnollinen mies: Kröh, köhhh, pärsk! Haastattelija: Mitenkäs tuon sun koronan kanssa? Kunnollinen mies:  Ei tunnu missään, lapsille ruispuuroa, puolukoita laitan sekaan. Haastattelija: Kukaan ei halua sitä. Annat lasten tehdä voileipiä itselleen ja sinulle. Kunnollinen mies:  Atsii, köh köh. Kyllä keitän.  Haastattelija: Lepäät siinä ja niistät, haluatko lisää tyynyjä?  Kunnollinen mies: Rakennan perheelle talon, kaadan ensin metsää. Haastattelija: Metsän annat olla. Kunnollinen mies:  Kaskean pelloiksi. Nau- KÖHHHHHH -riita. Sademetsää kaadan, viljelen soijaa, syötän sen lihakarjalle. Haastattelija:  Nyt jumalauta makaat siinä. Kunnollinen mies: Menen avantoon, olen tuhonnut meidän liiton. Haastattelija:  Kiitos vierailustasi ohjelmassamme "Ihmisiä, jotka pitäisi sitoa kiinni johonkin", Kunnollinen mies!  

Tänä sairastuttavan  etäisyyden  ja hiljaisuuden ja katkeilevien epäyhteyksien aikana väkivaltaisinta on pysyä vaiti ja säännöstellä läsnäoloaan.  Mutta on sadankin vuoden takaisissa kanadalaisnovelleissa usein toistuvana teemana torjunnan loukkaama mykkä ylpeys. Ja toisaalta itsepintainen rakkaus kaikkea tuttua tai kävelyetäisyydellä olevaa kohtaan. Ja melkein järjenvastainen uskollisuus annetuille lupauksille. Runotyttöjen ja Annojen jälkeen olen aikuisena lukenut muutakin L. M. Montgomeryn tuotantoa, nyt viimeisimpänä postuumisti kootun novellikokoelman  Tiedän salaisuuden ( The Doctor's Sweetheart and Other Stories  1979, suom. Marja Helanen-Ahtola 1981). Jos nautit romantiikkasi mieluiten vanhana suolana -- etkä esimerkiksi avarassa maailmassa seikkailemisena tai laastarisuhteiden ketjuttamisena ad ridiculum et nauseam (eller nånting) -- tämä on niiiiin sulle. Toki kirja silti saa välillä ähkäisemään: turhautumisesta, kauhusta ja närkästyksestä. Heteropari on rakastanut toisi

Haastattelija: Rakkaat kuulijat, tänään meillä on studiossa julkkiksia: ne kaksi sutta, jotka taistelevat meidän jokaisen sielussa.  Toinen teistä on pehmoinen  hamsteri , joka tahtoo kaikkia kivoja ja tarpeellisia juttuja varmuuden vuoksi monen kokoisena ja tuoksuisena kolmessa koossa ja neljässä värissä, olenko oikeassa?  Hamsteri:  Tai ehkä viidessä, mutta olisi vulgaaria laskea niin moneen. Hieno nainen ei kerro.  Haastattelija: Toinen on sitkas, ankea kojootti, joka vittuilee nummella, tai jollain preerialla, en minä tiedä.  Kojootti: Mitään et ansaitse, kyllä pitäisi pärjätä vähemmällä, sinulla on yksi olkalaukku, ja useammasta samanmerkkisestä olisi vain harmia. Tämmöiset määrät säilytystilaa tällä neliöhinnalla? Montako olkaa sinulla muka on? Haastattelija: Tervetuloa nyt molemmille oikein kovasti! Kerro Hamsteri mitä sinulle kuuluu. Hamsteri:  Pääsin taas töiden kautta leikkimään valokuvamallia "asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa kehittämään erikoissairaanhoidon v

Olisinpa oikea mänty tai tammi tai mies, kasvaisipa minussa käpyjä, terhoja tai partaa, jota  (kynsinauhojeni sijasta)  hiplailla ajatusten vauhdittamiseksi. Saisinpa (raahaamisen, päivittämisen ja anelemisen sijasta) palkkaa  ihmissuhteiden palvelumuotoilusta , kuivien ja karheiden asioiden hypistelystä, korvisten käyttämisestä, tofubowleista ja  ohimon nojaamisesta teekuppiin.  Tai kahvi-. Tosin kahvissa olen mahdollisesti liiankin viihdyttävää seuraa. Ennen ekaa kupillista tuijotan sumeana kirjahyllyjä tai puiden oksia tai sälekaihtimia pystymättä kuulemaan muuta kuin väkivaltaisesti hurisevat kylmälaitteet. Ja kun kahvi alkaa potkia, irtoaa katsekontaktia ja keskeytyksiä ja sanaleikkejä ja boksin ulkopuolisia ratkaisuja. Kolmannen kupillisen jälkeen -- viimeistään -- tärisen niin, että alan kävellä varpaillani ja etsiä katseellani käsipainoja tai jotain läimäyteltävää.  On siis helmikuu. Tammikuu meni niin kuin tammikuut yleensä aina  täällä menevät .  "Unessa oli zombeja ja