Olisinpa oikea mänty tai tammi tai mies, kasvaisipa minussa käpyjä, terhoja tai partaa, jota (kynsinauhojeni sijasta) hiplailla ajatusten vauhdittamiseksi. Saisinpa (raahaamisen, päivittämisen ja anelemisen sijasta) palkkaa ihmissuhteiden palvelumuotoilusta, kuivien ja karheiden asioiden hypistelystä, korvisten käyttämisestä, tofubowleista ja ohimon nojaamisesta teekuppiin.
Tai kahvi-. Tosin kahvissa olen mahdollisesti liiankin viihdyttävää seuraa. Ennen ekaa kupillista tuijotan sumeana kirjahyllyjä tai puiden oksia tai sälekaihtimia pystymättä kuulemaan muuta kuin väkivaltaisesti hurisevat kylmälaitteet. Ja kun kahvi alkaa potkia, irtoaa katsekontaktia ja keskeytyksiä ja sanaleikkejä ja boksin ulkopuolisia ratkaisuja. Kolmannen kupillisen jälkeen -- viimeistään -- tärisen niin, että alan kävellä varpaillani ja etsiä katseellani käsipainoja tai jotain läimäyteltävää.
On siis helmikuu. Tammikuu meni niin kuin tammikuut yleensä aina täällä menevät. "Unessa oli zombeja ja Viimeinen elämä. Näyttäisi siltä, että tämän harmaan, tuulisen ja vaarallisen tammikuun työsopimus on voimassa toistaiseksi", kirjoitin enkä koskaan jaksanut julkaista sitä bloggausta.
 |
| Kuka 1800-luvun nainen olet tänään, kysyy meemikuva. |
Yritin silloin kirjoittaa kirjoista:
"Naisten tunteet olohuoneessa" on paras genre niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Alan kai vihdoin tottua autofiktioon (näinä aikoina on syytäkin), kun vain harvoin tekee enää mieli jankuttaa: Niin mutta onko se totta? Niin mutta mitä oikeasti tapahtui? Niin mutta mitä toinen osapuoli sanoisi? Tässä on niin paljon aukkoja!
Vappu Kannaksen Kirjeitä Japaniin kertoo ihmissuhteen lopusta. Se kertoo lapsuudenystävyydestä ja välirikon jälkeisestä tuskasta ja ikävästä, joka ei häviä yleisemmin hyväksytylle romanttisen rakkauden aiheuttamalle kivulle. Häpeä omista virheistä on läsnä, vaikka niihin ei juuri palata. Kirja koostuu tarkoista lapsuusmuistoista -- vaikka minäkertoja saa itsensä usein kiinni väärin muistamisesta -- ja muistiin merkityistä unista, itsesyytöksistä ja lähettämättömistä kirjeistä.
Mutta koska en saanut tarpeeksi kahvia, tammikuu voitti. Onneksi minulla on tavoitteita ja ihailtavaa:
Kommentit
Lähetä kommentti