Laskutila

Makasin taas keittiön lattialla katselemassa, miten kovin korkeaa ja hidasta kaikki mattonäkökulmasta on. Puut ikkunan takana ovat jo keltaiset. Vuokko Hovatta lauloi , jokin liian pitkälle venynyt hermo särki yhä ristiselkää ja nuhainen, puolialaston Tipulainen tahtoi osallistua kaatamalla silmääni serpentiiniä.  Koska pitäähän nyt kaunista ja ihanaa olla.

Käytin joskus kahta hametta yhtä aikaa ja toivoin, että ne sopisivat yhteen (tuntui kivalta, näytti pahalta, kuten tällaiset ratkaisut usein).  En ole priorisoinnin ystävä enkä pidä ollenkaan  valitsemisesta . Eksyn, kun käännyn  risteyksissä   joka suuntaan. Koska mistä tietää, miten paljon vuoden tai viiden päästä kaduttaisi heittää tämä tilaisuus menemään? Kyllä mieluummin kannattaa tarttua hetkeen, täyttää kalenterin seuraava kuukausi vaaleanpunaisella tukkoon ja alisuoriutua sitten kaikessa niin, että tekee mieli vetäytyä taktisesti tuhannen kilometrin päähän, sitä mieltä minä olen.  Olen tehnyt kaiken / niin hyvin kuin olen voinut.   Satunnaisesti onnistuu, ehkä sillä pärjäisi. Sain viikonloppuna tapani mukaan sätkyn muistaessani lukemattomat ahdistusaiheiset kirjastouutuudet, jotka vanhenevat alkuviikosta. Joten luin ne, suunnilleen. Antti Röngän Nocturno 21:07 (2021)  oli ihana, mutta uuvuttava. "Voi kullanmuru", ähkäisin useampaan kertaan. Vain vuosikymmenen etumatka

Haastattelija: Rakkaat kuulijat, olemme saaneet harvinaisen haastattelun! Studiossa meillä on hän, joka ei esittelyjä kaipaa, nimittäin Kaikkien tyttökirjojen päähenkilö! Päähenkilö, tervetuloa -- mitä haluaisit kertoa itsestäsi? Päähenkilö: Elikkä joo terve-, eikun kiitos. Minustahan tiedetään kaikki, koska, hihi, se toi kaikkitietävä kertoja on vähän sellainen. Iältäni olen yleensä 11 vuotta, mutta kirjasarjan edetessä kasvan naimaikään eli maksimissaan 23-vuotiaaksi. Minulla on mielenkiintoinen persoona ja yleensä myös jokin ulkoinen piirre, joka ensin erottaa minut muista, mutta pian muuttuu vahvuudeksi ja yhä erottaa minut muista. Jotta teinilukijat ymmärtävät mihin pyrkiä. Haastattelija: Ahaa, tämänhän me tiedämme: punainen tukka ja pisamia.  Päähenkilö: Yleensä joo näin. Toimi tietysti parhaiten silloin, kun länsimaissa ei vielä harrastettu hennaamista. Tai oikein sievä pystynenä tai hieman liian korkea otsa. Hymyni on yleensä joko luottavainen ja aseistariisuva taikka hitaasti

Nina Lykken tuoreessa romaanissa  Kohonnut riski  ( Full spredning 2019, suom. Sanna Manninen 2021) päähenkilö Elin on lakannut välittämästä.  "Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut perustavanlaatuinen tunne, että olen maailmalle jotain velkaa - - ja minä olen koko ajan miinuksella." "Ehkä on olemassa olentoja jotka tarkkailevat meitä, ajattelin usein kun uin erityisen syvällä. - - Ehkä ne lepattavat ympärillämme ja nauravat meille ja ovat itse äärimmäisen tasapainoisia."  Elin on onnistunut sössimään avioliittonsa, koska lähetti vahingossa kaveripyynnön eksälle 30 vuoden takaa -- typerä Facebook ehdotuksineen! -- ja siitä se sitten lähti. " Hän tarvitsee minua , minä ajattelin silloin ensimmäistä mutten viimeistä kertaa.  Kukaan muu kuin minä ei voi auttaa häntä . Nyt ajattelen, että kannattaa varoa auttamisenhalussa piilevää turhamaisuutta. - - Jos on vapaa turhamaisuudesta, on vapaa kaikesta." Yleislääkärinä toimiva Elin inhoaa potilaitaan: "Tä

Unessa lupasin syyllisyys- ja hentomielisyyspäissäni viedä Tipulaisen ensi vuonna avaruuteen. Tiesin olevani ongelmissa jo ennen kuin muistin sen kaksi kesää lykätyn interrailin Kukkasen kanssa.  Eilinen etätyöpaja aloitettiin tunnustamalla, onko läksyt tehty. Mikrofoni pysyi kiinni, kun pitkä, vapautunut, katkera hohotus kaikui itäisessä Helsingissä. Olin tietenkin unohtanut henkilökohtaiset työssä kehittymisen tavoitteeni jo ennen ensimmäistä lupailun jälkeistä sisäänhengitystä elokuussa . (Työpajassa puhuttiin vuorovaikutuksesta ja osaamisen jakamisesta. Vaikka luulen kyllä, että ryhmätyöt ovat vain kiero tapa jallittaa meidät juttelemaan keskenämme mistä tahansa muusta paitsi työstä. Näen lävitsenne, konsultit!) Olen lupaillut niin paljon! Hampilekurissa (anteeksi, Pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen ErikoisHoidon YksiKössä -- ja sinne ei niin vain saadakaan lähetettä) tunnustin lopettaneeni leukojen ääriasentotreenit jo ennen kuin lumet sulivat. Olen lupaillut lapsille läsnäoloa --

Haastattelija: Rakkaat kuulijat, tänään meillä on studiossa sumerilaisten ylijumalatar Inanna, jolle on omistettu ensimmäisen nimeltä tunnetun kirjailijan, ylipapitar Enheduannan runoteos Suurisydämisin valtiatar (2021, englannista suomentanut Minna Ronkainen). Inanna, suomentajan esipuheen mukaan olet raivokas, sotaisa, lempeä, aistillinen, viettelevä, tuhoava, autt- Inanna:  Juu kiitos kiitos, niinhän te aina sanotte. Täällä ollaan, mukava olla joskus itse äänessä. Haastattelija: Miltä se tuntuu, kun puhuu ja kaupungit murtuvat, romahtavat rauniokasoiksi ? Usein myös  l eijonan karjunta kuuluu taivaiden halki ? Inanna, taivaan, rakkauden ja sodan jumalattarena sinä otat vastaan varauksetonta palvontaa ja pelonsekaista ihailua. Miten sinä itse koet tämän asetelman?  Inanna: Olet muuten ensimmäinen joka kysyy. Ei voi kieltää, olihan se ekat tuhat vuotta tosi imartelevaa! Eli mikäs siinä uhrilahjoja naatiskellessa ja näin. Ja tämä tuonelaan laskeutuminen ja kolmantena päivänä ylös nous

Morsiuspari lähti,  kaasot makasi nurmella. Onko toisten häissä ikinä hauskaa? Ajattelin ensikuulemalta, että tämä Kerkko Koskisen (pahoittelen, muuan erityiskiinnostuksen kohde juuri nyt) kappale kertoo täydellisestä onnesta. Voiko kenelläkään muulla edes olla näin hauskaa kuin meidän jengillä? Sääliksi käy! Sitten se iski, vaihtoehtoinen tulkinta -- etenkin kun tämä laulu on peräisin ns. erolevyltä Rakkaus viiltää . Siis: voiko ihmisellä olla oikeasti hauskaa muiden ihmisten häissä ? Niinpä, mutta siksihän ne tikun nokassa kasvoilla pidettävät hauskat pahviviikset on keksitty! Me tanssimme katoksen alla hieman syrjässä muista. Voiko toisten kanssa ikinä puhua?  Voiko toiseen ihmiseen saada yhteyttä? Tuntuisiko se missään ilman runon sinää, tai ymmärtäisikö kukaan muu edes? Vai onko toisten kanssa puhuminen sittenkin luvanvaraista?  Vie minut takaisin sinne, missä rakastin sinua. Vie minut takaisin sinne,  missä olit ainoa, missä en nähnyt mitään, olit ainoa. "Missä et nähnyt m