Makasin taas keittiön lattialla katselemassa, miten kovin korkeaa ja hidasta kaikki mattonäkökulmasta on. Puut ikkunan takana ovat jo keltaiset.
Vuokko Hovatta lauloi, jokin liian pitkälle venynyt hermo särki yhä ristiselkää ja nuhainen, puolialaston Tipulainen tahtoi osallistua kaatamalla silmääni serpentiiniä.
Koska pitäähän nyt kaunista ja ihanaa olla.
Kommentit
Lähetä kommentti