Laskutila

Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta Antti Holman näkemyksen mukaan onnettomatkin perheet ovat aika samanlaisia. Rakastan Antti Holmaa, mutta hän ei rakasta minua takaisin. Kaltaisteni naisten elämässä ihan liikaa leggingsejä, pyrviiniä ja raasteita -- meidän kodeissamme "haisee pieru, huuhteluaine ja jokin kotoisa, ikävä kastike". Kaikki elämästä(ni) (2020) tekee selväksi sen, mitä kaikki jo tiesivät: Voi luoja miten naiset ovat ärsyttäviä, aivan erityisesti miesten kanssa elävät naiset. Heidän lapsillaan on "pienet, itkusta tulehtuneet kyynaamat" ja "isänsä ilkeät silmät". Ärsyttävä, keskinkertainen nainen "on jatkuvasti sairaana ja syyttää siitä muita, ehkä kylmää tai sisäilmaa" ja syö "ensin terveellisenä pitämänsä pähkinäsekoituksen ja lopulta keittiössä puolialastomana seisten pussinpohjallisen Fasupaloja kiihkeänä, peukalolla auttaen. Mikä tahansa kammottava, häpeällinen nöyryytys minua ikinä kohtaakaan, elämäni

Ajattelen tänään taas aikaa, sen venymistä ja kaareutumista ja rutistumista, ja etenkin ajan julkeaa tuhlaamista. Sain nimittäin monta kappaletta pitkän lenseän sähköpostin, jonka pointti oli: tilauksesi on lähetetty.  Typerässä viestissä, joka oli sentään ihan oikein kirjoitettu ja siis luultavasti jonkun kuukausipalkkaisessa merkityksettömyydessään sinnittelevän viestintänihilistin laatima, kuvailtiin kuuden rivin verran kuljetustyöntekijöiden häiriintyneitä nautinnon tunteita ja riskialtista liikennekäyttäytymistä, jotka saavat täyttymyksensä, kun kitsas laatikollinen palasampoota pääsee ilmaisella kotiinkuljetuksella juuri sinun lämpimille käsivarsillesi,  [kopioi asiakkaan etunimi tähän, vaikka suomalainen säpsähtää syyllisyydestä kuullessaan nimensä mainittavan] .  Tilaus on siis matkalla. Kiitos. Maksoin siitä 141 euroa.  Tietysti tuollaisessa konseptiviestinnässä pahinta on, että "omaperäinen" ja "aito" on nimenomaan muilta kopioitua valheellista trendinäljä

On kirjoja, joita on erityisen hankalaa saada kelvollisesti luetuksi ääneen.  1. Tietokirjat, jotka ovat pullollaan tietolaatikoita, nimiä ja varsinkin numeroita. 2. Loputtoman pitkät tarinat, joiden aikana oma puhe alkaa hidastua ja sammaltaa, ja lopulta sitä hätkähtää hereille, kun lapsi ottaa ohimoista kiinni ja huutaa NYT EI SAA NUKAHTAA! 3. Sarjakuvat, joiden jokaisessa puhekuplassa on tuntemattomia sanoja, esim. Aku Ankka. 4. Sarjakuvat, joissa ei edes ole tekstiä , esim. Karvinen. 5. Ja sitten on ihan omana raastavana lajinaan Alice McLerranin ja Eric Carlen Vuori, joka rakasti lintua . 

Kuuntelin Ellipsin eli Elisa Tiilikaisen levyä Yhden naisen hautajaiset. Hätkähdin hiukan Lasitytön sanoja: Tyttö tanssii, tyttö nauraa mut ei isä katsele ollenkaan. Tyttö huitoo, tyttö laulaa, mut ei isä nosta katsettaan. Kuluu varmaankin vuosia, ja sitten ollaan jo tässä pisteessä: Vielä yksi pyörähdys, ja tässä kohtaa silmä taas iskee. Mut vielä hetken hengähdys, ennen kuin seuraava taas koskee. Sellaisiahan kiintymyssuhteet ovat. Olisivatpa ne aina turvallisia, voisipa tunteita jotenkin käsitellä. Kunpa etsisimme puuttuvaa asiaa oikeasta paikasta emmekä toistaisi samoja tuskallisia kuvioita aina vain rajattomammin ja varomattomammin, osuisi joka kerralla enemmän huti.  Luen lapsille Johanna Spyrin kirjaa Pikku Heidi (1880, suom. Sirkka Rapola). Orpo viisivuotias on jo ehtinyt elää monen sukulaisen luona, kun hänet kärrätään ynseän Alppivaarin majaan asumaan. Kertonee aikakauden ihanteista, että Heidin tunteista ei mainita oikeastaan mitään -- ei yhtäkään sanaa perheenjäsenten kuo

Mystisistä syistä -- valo, kesän verkkaisempi työelämä? emme kenties saa koskaan tietää -- olen ollut pulppuilevammassa mielentilassa kuin aikoihin. Olen yrittänyt sivistää itseäni ja irrotella muutamia niistä verkoista ja neuloista, joilla on oikeastaan niin turhaa lävistää ja hidastaa ajatuksia. Aaltoilkoot vain rentoina kuin merenneitojen levähiukset, eivät ne liian kauas karkaa! Hartiatkin voi pudottaa alas, eivätkä ne luultavasti tipu maahan saakka.  Ei paniikkia, ei paniikkia. Ajattelen immunosuppressiivisia ajatuksia. Millaisilla keinoilla voisi rakentaa itsensä huokoiseksi, joustavaksi tai paalujalkojen päälle ja antaa maailman rauhassa aaltoilla ali ja lävitseen? Avata suunsa, ahmaista kymmenentuhatta litraa merta, siivilöidä hetuloillaan siitä kokemuksia ja ymmärrystä. Nousta takaisin jaloilleen ja kuivalle maalle ja todeta, että tämmöistäkin siis voi olla, en vihannutkaan, pitäisikö ottaa tavaksi. Ajattelen aika usein synnytyksiä. Silloinkin ainut mitä voi tehdä on vain seis

Tykkään ihan hirveästi monista persoonallisista ja tunnistettavista lauluäänistä, jollainen on esimerkiksi Maija Vilkkumaan ääni. Tai tämän  Sallamarjan  läpitunkeva, etinen, vähän puristeinen, nasaalinen sointi.  Mutta  Sannista  en ole vielä ihan muodostanut mielipidettä. Ehkä pitää tarkkailla muutama vuosikymmen. Maritta Kuula löytyi tänään. Tai ehkä eilen.  Hänellä on hämmästyttävä  ja outo  persoonallinen ääni : " yhtä hyvin heliumia hengittänyt viettelijätär kuin taistolaislauluihin höyrähtänyt vanha kabareetähti ", kuten Ari Väntänen muotoilee . Hän kertoi, että ennen hän kiipeili päivät puissa, / samoili metsissä pitkät matkat, / se tuntui luissa. Nyt hän istuu vaan / toimistossaan / katsellen kaukaisia kaupungin valoja.  Niinhän me kaikki, niinhän me kaikki.  Entä onko "pelkäsin elää ja että kuolisin" ainoa syy sille, että me kaikki emme tee tällaisia tanssivideoita ?

Tanssitunnin jälkeen -- se oli yksi noista tunneista, joilla ohjaaja yrittää hillitä ilmeensä, kun valaanluilla tuetut valkoiset mimmit etsivät vapautuneisuutta -- tepastelin irtonaisesti kotiin ja suunnittelin tanssivani vielä hiukan lisää. Nyt ei nimittäin thou-dellakaan istuta tietokoneella, nyt vietetään kiva ja rivakka läsnäoloilta perheen kesken!  Joten Herra Mies laittoi soimaan Maustetyttöjä.  Ystäväni, säälimättömien onelinereiden naisen mielestä Maustetytöt kuulostaa "haudasta kaivetulta ja mikrossa lämmitetyltä Leevi and the Leavingsilta". Rohkenen olla eri mieltä, ainakin yritän.  Sitä paitsi mitä vikaa mikroissa on. Niillähän voi vaikka entrata ka ikenlaista vähän kuivahtanutta, kaikki tarvitsevat mikron.  Herra Miehellä on yksi muuvi (se on jäljittelemätön ja maailman hurmaavin), minulla vähän useampia. Mutta niistä mikään ei ihan sopinut Maustetyttöjen tunnelmaan. Ei sitten voinut oikein muuta kuin seistä ja kuunnella ja etsiä intertekstuaalisuuksia . Ja herätä