Siirry pääsisältöön

Poltetut, rakkahat laivat

Vähiin käy ennen kuin loppuu, on minulla tapana sanoa synkästi, kun joku henkitoreissaan oleva tärkeä asia nytkähtää vielä askeleen nihkeämpään suuntaan. 

Kun vanha ostari on niin purkukunnossa, etteivät hiekkaiset liukuportaat ole liukuneet enää vuoteen, liiketiloja pitävät pystyssä teippi ja huumekauppa, kirpputori myy kaiken puoleen hintaan ja yhtään mitään ei todellakaan enää korjata: vähiin käy ennen kuin loppuu.

Kun ihmissuhde on sellainen, että ikinä ei tiedä millainen älynväläys sieltä tällä kertaa tulee ja tuleeko seuraavaa kertaa: vähiin käy ennen kuin...

Kun töissä on yyteet, meidät korvataan robotilla, ympärille vilkuillaan ahkerasti ja pikkujoulut taitavat olla ensimmäiset ja viimeiset: vähiin käy ennen...

Kun ihan joka ikisen kasvin ruukussa elää harsosääskiä, jotka tunnetaan myös nimellä paskiaiset, eikä mikään työn tai torjunnan määrä niitä ainakaan vähennä, eikä jatkuva tappaminen tee ihmisellekään hyvää, ja ihanista kasveista on vaikea jaksaa nauttia koska paskiaiset saavat ne näyttämään loputtomalta työleiriltä: vähiin käy...

Kun kuntokeskus ei ilmoita lapsiparkin kiinniolosta ennen kuin kurahanskakansalainen seisoo jo työvoittona portilla. Eikä seuraavalla kerralla siitä, että jooga on korvattu pilateksella, vaatekauppapopilla ja yhden markan elämänviisauksilla. (Ai mieti toiveita universumille? Ja tämä liittyy syviin vatsalihaksiin miten? No jos sitten vaikka nappi, josta tuon Espoo-ässän saa pois päältä.) Vähiin...

Kommentit