Vietin neljä tuntia historian siipien suojassa, Naisasialiitto Unionin Maikki Friberg -kodissa Bulevardilla, jossa pidetty huutokauppa houkutteli kymmeniä kiinnostuneita. Rahaa kerättiin kehnossa kunnossa olevien pikkuisten vessojen remontointiin. Menneiden vuosisatojen naisasianaisten perinnöstä liikeni kyllä
muutamia astiastoja myytäväksi. Kahvia myytiin, julkkiksia bongailtiin vaivihkaa.
Osa ostajista vaikutti aikamoisen ammattimaisilta: etunimellään esiintyneitä verkkari-ihmisiä, jotka huutelivat helvetin rumia terrakottakoirapatsaita viidelläsadalla ilmeenkään värähtämättä. "Eikä ole mikä tahansa mätiserviisi tämä, vaan Maikin mätiserviisi", kuulutti hyväntuulinen meklarina toiminut nainen, joka painoi nelituntisen session läpi äänen painumatta ja yhdellä kahvikupillisella.
Kaikki eivät huutokaupasta pitäneet. "Kohta te myytte nämä tilatkin. Kyllä tää nykymeno on kauheeta", vaikersi vanhemman polven unionilainen. Mutta ei, vessoista pitää vain saada korjattua esteettömämpiä. Taiteeseen ja huonekaluihin ei todellakaan koskettu.
Huusin vihreälasista voipyttyä kilpaa Aira Samulinin kanssa aikani, mutta luovutin. (Airalla on nyt myös huomattava kokoelma suffragettien ruusukuppeja.) Kaksi sinnikästä huutajaa nosti ällistyttävän, polkupyörän muotoisen postikorttitelineen hintaa paristakympistä kahteen ja puoleen sataan. Kuinka paljon laastia ja laattoja sillä rahalla saakaan, meklari kiitteli.
Lähdin kotiin hirvittävän hyväntuulisena raahaten pientä hyllyä, krakeloitunutta maitokannua ja kultakoristeista sillivatia.
"Maisema-sarjan yksitoista kuppia ja kaksitoista tassia. Eli sen verran on patriarkaatti onnistunut nävertämään! Korottaako ovensuun haastaja siellä vitosella till?"
Osa ostajista vaikutti aikamoisen ammattimaisilta: etunimellään esiintyneitä verkkari-ihmisiä, jotka huutelivat helvetin rumia terrakottakoirapatsaita viidelläsadalla ilmeenkään värähtämättä. "Eikä ole mikä tahansa mätiserviisi tämä, vaan Maikin mätiserviisi", kuulutti hyväntuulinen meklarina toiminut nainen, joka painoi nelituntisen session läpi äänen painumatta ja yhdellä kahvikupillisella.
Kaikki eivät huutokaupasta pitäneet. "Kohta te myytte nämä tilatkin. Kyllä tää nykymeno on kauheeta", vaikersi vanhemman polven unionilainen. Mutta ei, vessoista pitää vain saada korjattua esteettömämpiä. Taiteeseen ja huonekaluihin ei todellakaan koskettu.
Huusin vihreälasista voipyttyä kilpaa Aira Samulinin kanssa aikani, mutta luovutin. (Airalla on nyt myös huomattava kokoelma suffragettien ruusukuppeja.) Kaksi sinnikästä huutajaa nosti ällistyttävän, polkupyörän muotoisen postikorttitelineen hintaa paristakympistä kahteen ja puoleen sataan. Kuinka paljon laastia ja laattoja sillä rahalla saakaan, meklari kiitteli.
Lähdin kotiin hirvittävän hyväntuulisena raahaten pientä hyllyä, krakeloitunutta maitokannua ja kultakoristeista sillivatia.
"Maisema-sarjan yksitoista kuppia ja kaksitoista tassia. Eli sen verran on patriarkaatti onnistunut nävertämään! Korottaako ovensuun haastaja siellä vitosella till?"
Kommentit
Lähetä kommentti