Olen siinä iässä*, että paheksun nykyajan nuorisoa. En kohta enää jaksa 2010-lukua, joka kiteytyy parikymppisyydessä ja somessa. Olen kulmakarvojani myöten täynnä sitä, että ei ole enää olemassa asioita, vaan tunteita. Eikä ole olemassa ilmiöitä, vaan yksittäisiä kokemuksia, joista jokainen voi kiistää edellisen ja sitten sen kanssa vain selvitään. Ei ole todellisuutta tai rehellisyyttä, vaan vellovaa kommunikaatiota, jossa kaikkien täytyy päästä mainitsemaan, että opettaja opettaja, minäkin olen nähnyt jäniksiä.
Ja varsinkaan ei ole hiiiivenen sairaalloisiksi kehittyneitä sisäsiittoisia yhteisöjä, vaan on vertaistuellisia kokoontumispaikkoja, joista ymmärtäväisesti ja lempeästi suositellaan poistumaan, jos vahingossa tekisi mieli kritisoida rakenteita. Koska mitä, rakenteita, mitä ovat rakenteet? Ettei kuitenkin olisi menkat tai muu erityisherkkyys, helpottaisiko yoni egg, höyrypesuri tai ryhmähali? <3 !
Etsin katseellani loistavan Äitikortin kirjoittanutta Anu Silfverbergiä, jonka olen nähnyt repivän hiuksiaan epätoivosta: miksi aina kun itse yrittää puhua rakenteista ja yhteiskunnasta, muut puhuvat vain minun tunteista, ja siitä että kyllä meidän perheessä ainakin? Silfverberg näki isomman kuvan jo vuosikaudet ennen muita.
Tyttäreni on erittäin kiinnostunut Vestan Lohtulauseiden kansilehtisestä, koska siinä on kiiltokuvia, joista jokaiselle on askarreltu samanlainen tukka kuin Vestalla itsellään. Minä olen kiinnostunut lähinnä Jori Sjöroosin sovituksista ja haluaisin de-kuulla ne helvetin lapselliset ja epätaiteelliset sanat pois korvistani. Sitä paitsi kenen idea alunperinkään oli opettaa naiset kirjoittamaan? Kannattiko, mitä? Koskaan ennen ei ole sisäistetty misogynia houkutellut näin.
Nukuhan jo, Vesta-Linnea, minä sanon ja terapoin itseäni Kitkerillä neitsyillä (ei pidä sekoittaa Vestan neitsyihin). Kitkerät on siis ihana kabareemusiikkiyhtye, jonka musiikki kulkee keveästi genrestä toiseen -- ja kappaleiden sanoittajana täysin suvereeni Vappu Rossi vetää helposti vertoja vaikka Leskisen Juhani -vainaalle. Jos kohta satiirisissa teksteissä ysärifeminismi näkyy lähinnä terapeuttisena nauramisena miehille, se on silti kiinnostavaa, kantaaottavaa ja älyllistä.
Kirjapuolella kesken on filosofi Sami Pihlströmin Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas. Siltä odotan paljon, vaikka en ole ehtinyt lukaista kuin maistiaisia: ainakin siinä puhutaan elämän traagisuudesta ja peräänkuulutetaan älyllistä ja moraalista tinkimättömyyttä. Kirjalla oli pitkä varausjono. Vuosikymmenellämme on toivoa.
----------------
* En ole siinä iässä. Pikemminkin varhaiskypsä ihmelapsi.
Ja varsinkaan ei ole hiiiivenen sairaalloisiksi kehittyneitä sisäsiittoisia yhteisöjä, vaan on vertaistuellisia kokoontumispaikkoja, joista ymmärtäväisesti ja lempeästi suositellaan poistumaan, jos vahingossa tekisi mieli kritisoida rakenteita. Koska mitä, rakenteita, mitä ovat rakenteet? Ettei kuitenkin olisi menkat tai muu erityisherkkyys, helpottaisiko yoni egg, höyrypesuri tai ryhmähali? <3 !
Etsin katseellani loistavan Äitikortin kirjoittanutta Anu Silfverbergiä, jonka olen nähnyt repivän hiuksiaan epätoivosta: miksi aina kun itse yrittää puhua rakenteista ja yhteiskunnasta, muut puhuvat vain minun tunteista, ja siitä että kyllä meidän perheessä ainakin? Silfverberg näki isomman kuvan jo vuosikaudet ennen muita.
Tyttäreni on erittäin kiinnostunut Vestan Lohtulauseiden kansilehtisestä, koska siinä on kiiltokuvia, joista jokaiselle on askarreltu samanlainen tukka kuin Vestalla itsellään. Minä olen kiinnostunut lähinnä Jori Sjöroosin sovituksista ja haluaisin de-kuulla ne helvetin lapselliset ja epätaiteelliset sanat pois korvistani. Sitä paitsi kenen idea alunperinkään oli opettaa naiset kirjoittamaan? Kannattiko, mitä? Koskaan ennen ei ole sisäistetty misogynia houkutellut näin.
Nukuhan jo, Vesta-Linnea, minä sanon ja terapoin itseäni Kitkerillä neitsyillä (ei pidä sekoittaa Vestan neitsyihin). Kitkerät on siis ihana kabareemusiikkiyhtye, jonka musiikki kulkee keveästi genrestä toiseen -- ja kappaleiden sanoittajana täysin suvereeni Vappu Rossi vetää helposti vertoja vaikka Leskisen Juhani -vainaalle. Jos kohta satiirisissa teksteissä ysärifeminismi näkyy lähinnä terapeuttisena nauramisena miehille, se on silti kiinnostavaa, kantaaottavaa ja älyllistä.
Kirjapuolella kesken on filosofi Sami Pihlströmin Ota elämä vakavasti. Negatiivisen ajattelijan opas. Siltä odotan paljon, vaikka en ole ehtinyt lukaista kuin maistiaisia: ainakin siinä puhutaan elämän traagisuudesta ja peräänkuulutetaan älyllistä ja moraalista tinkimättömyyttä. Kirjalla oli pitkä varausjono. Vuosikymmenellämme on toivoa.
----------------
* En ole siinä iässä. Pikemminkin varhaiskypsä ihmelapsi.
Kommentit
Lähetä kommentti