Laskutila

Katson kulunutta viikkoa (tai kahta) ja näen taas yhden niistä asioista, jotka tekevät minusta minut, nimittäin kohtuuttoman hurahtamisen. Olen käyttänyt varovasti arvioiden kolmisenkymmentä tuntia huushollin legojen läpikäymiseen: keräsin kaikki yhteen paikkaan, purin armottomasti lasten luovat rakennukset ja lajittelin tuhannet palat värijärjestykseen. Järjestin tallessa olevat paperiset ohjeet, valikoin myytävät paketit, ja sitten se pahin vielä. Nimittäin etsin jokaisen valittuihin paketteihin kuuluvan palan niistä tuhansista ja tuhansista palikoista, jotka olivat melkein-mutta-eivät-näköjään-ihan värijärjestyksessä lasivadeissa, taikinakulhoissa ja ämpäreissä olohuoneen pöydällä. Lapset tietysti valittivat. Miksei saa rakentaa? Mutta minä tarviin tämän yhden palikan tästä? Missä mun upea lentoalus muuten on? Äiti me ei voida nukkua kun sä kolistelet niitä! Mutta tämä on äitin homma nyt. Sormet NYT pois. Joutessanne tuokaa särkylääkettä ja lihasrelaksantteja yläselkääni varten....

Kuulin naisesta, joka väitti pystyvänsä elämään syömättä ja juomatta, pelkällä joogalla. Kamerat ja lääkärit kutsuttiin paikalle, ja tosi-tv-testi alkoi. Muutamassa päivässä kävi ilmi, ettei hän valehdellut -- vaan oli hullu. Sekä kokeiden mukaan hyvin kuolemaisillaan. Tarina ei kerro, miten kävi sen jälkeen, kun kamerat oli sammutettu ja nainen saateltu ammattilaisten hoiviin. Naisen hulluus, rajattomuus ja katoamisen kauhu ympäröivät minut -- ehkä sattumalta -- joka suunnalta juuri nyt. Katson juuri luettujen pinoani. Viivi Rintasen omakohtaisiin siivoojan ja anorektikon kokemuksiin perustuva sarjakuvateos Mielisairaalan kesätyttö . Joonas Konstigin jyhkeä kehitysprojekti Vuosi herrasmiehenä . Valerie Solanasin hiljattain käännetty, riemastuttavan hirveä  SCUM-manifesti . Roberta Gregoryn raivoisat Bitchy Bitch -sarjakuvatarinat kirjassa Life is a Bitch . Siri Hustvedtin hiljaisen runollinen Kesä ilman miehiä . Elisabeth Norebäckin kaiken haurautta kuvaava Sano että olet mi...

On vaikea tietää, mistä pään äänet ovat peräisin. Eli kummalta olkapäällä istuvalta sarjakuvahahmolta, siltä punamustalta, joka tökkii talikolla, vai siltä valkoiselta, jolla on pitkä mekko ja sädekehä?  Olen nimittäin taas sitruunamehupaastolla, joka on nykyään kuulemma brändätty nimellä Lemon Detox tai jopa Master Cleanse . Kuudes päivä menossa, monen kilon helleturvotus on tiessään ja vatsa litteä niin kuin vain erittäin, erittäin tyhjä vatsa on. Minä en tietenkään lue nettiohjeita, vaan luotan kolmekymmentä vuotta sitten painettuun kirjaani, joka on K. A. Bayerin kirjoittama  Sitruunamehupaasto: Ihanteellinen laihdutus- ja puhdistautumismenetelmä , jossa kirjoittaja uskollisesti viittailee Stanley Burroughsin oppeihin. Juon päivittäin sellaiset kaksi ja puoli litraa mehua, johon tulee sitruunaa, vaahterasiirappia, kookossiirappia (oikaisin hiukan, en hakenut Just Oikeaa Siirappia (TM) kaukana olevasta kaupasta), vissyvettä ja cayennepippuria. Vissy, sikäli kun sitä tälla...

Ennen oli kunnollista, ja nytkin on itse asiassa ihan kunnollista, kun vain aloitetaan oikein luonteenkasvatusprojekti. Teologit muuten sanovat "nyt on kunnollista" mieluummin latinaksi. Tämä on vielä parempaa kuin se " rogamus urgeatis innovationes in culos vestros ". Olen juuri oikea ihminen bloggaamaan luonteenkasvatusprojekteista, koska minulla on niitä takanani useita. Olen ahminut vanhoja tyttökirjoja, joiden sankarittaret tahtovat kasvaa ihmisinä oman aikansa ihanteiden mukaisiksi. Olen yläasteikäisestä rakentanut henkilökohtaisia kehityspäiviä, järjestelmiä, ruudukkoja, mehupaastoja ja älä-osta-mitään-viikkoja. Niiden aikana opin lähinnä nöyryyttä ja sen, että aikuistuminen, aikaihmiseksi kehittyminen, vaatii, tadaa, aikaa. N atura non facit saltus -- luonto ei tee hyppäyksiä .   Psykologien mukaan ihmisen perusluonnekin muotoutuu 29-vuotiaaksi asti.   Että ei olisi tarvinnut ehkä olla niin pettynyt 16-vuotiaana, tai 26-vuotiaana. Kyllä se siitä, mussuka...

Yksi syy miksi on ihanaa olla aikuinen (vaikka olenkin varmaan kirjoittanut tästä ennenkin, mutta tämä kestää tulla toistetuksi): sitä osaa asettaa itselleen ystävällisesti rajoja. Olen koko alkuviikon harjoittanut ankarasti yhtä lempiharrastustani, nimittäin kirpparointia. Ja tietysti olen tehnyt ihania löytöjä, koska sitä varten kirpparit ovat. Mutta olen enimmäkseen jättänyt ne sinne!  Yksi värikäs emalikattila on ihana, viisi värikästä emalikattilaa muodostaa pohjan keittiön perustarpeistolle, mutta yli kymmentä värikästä emalikattilaa ei voi perustella itselleen tai aviomiehelleen oikein mitenkään. Loppuja voi siis käännellä ja ihailla kirpparilla, asettaa ne hellästi näkyvälle paikalle hyllyyn (jotta joku toinen arvostava löytää ne helposti) ja sitten kävellä keveästi pois. Voittajafiilis. Luin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektin , jossa käsiteltiin muun muassa omistamista. Itsekuri on, sanoi joku hiljattain jossain kirjassa (ehkä tuossa), sen muistamista, mitä todella ...

Bussipysäkeillä on taas näkyviä ei-kaupallisia mainoskampanjoita. Toinen on ilmeisesti  kansainvälinen (ja ainakin  suomalaisen silmiin vähän epäluonteva)  ja muistuttaa liikenneturvallisuudesta. Toinen taas "hallituksen kärkihanke",  Kiertääkö hyvä kauttasi? -niminen kampanja, joka kannustaa ympäristöystävällisyyteen ja kierrätykseen.  Katselin jälkimmäistä tänään bussia odottaessani lähemminkin. Kuvassa oli teksti "Hallituksen kärkihanke". Teksti oli aseteltu kuvaan muistuttamaan leimasimen jälkeä: se oli kirjoitettu pienillä, harmailla tikkukirjaimilla, joiden ympärillä oli yhtä harmaa, hieman epäselvä nelikulmio, joka oli tietysti vinossakin, koska se "oli leimattu" "leimasimella" "käsin" "rennosti". Hallitus on siis hyväksynyt tämän kärkihankkeekseen, kops ja leima päälle. Haluaisin kovasti sellaisen leimasimen. Voisin leimata sillä vaikka mitä! Kauppalistat. Vatsalihakseni. Lasteni otsat. Voileipäni. Hallituksen kär...

On niitä kirjoja (ja ihmisiä, ja muitakin asioita) joista haluaisi kovasti tykätä, mutta kun ei voi sie-tää .  Ja sitten niitä, joita haluaisi inhota, mutta kun on pakko vähintäänkin ihailla vastahakoisesti. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu Meredith Russon Tyttösi sun . Nuortenromaani kertoo transtytön kamppailusta perheessä ja kouluyhteisössä, ja siinä on vahvoja omaelämäkerrallisia elementtejä. Ja voi kuinka olisin halunnut rakastaa sitä. Mutta kyllä se osoittautui jo ensimmäisellä sivulla aivan muista kuin taiteellisista syistä julkaistuksi fanifiktiotasoiseksi hutuksi (luonnollisesti haluaisin silti kaikkien kouluikäisten lukevan sen, koska sukupuolen moninaisuudesta on syytä tietää ajoissa). Sisältö oli laimeaa, kieli kliseistä ja parhaimmillaankin keskinkertaista. Olen sallinut itseni tajuta, ettei aikuisen tarvitse lukea kasvattavia nuortenkirjoja, vaikka ne olisivat omassa lajissaan kehuttuja. Harpoin kirjan nopeasti loppuun vakuuttuakseni siitä, etten jää mistään paitsi...

- Lapset kannattaa opettaa liimaamaan itse omat siirtokuvatatuointinsa viimeistään kolmivuotiaina. Siinäpä pipertävät. - Ankea päivä paranee, kun voileipänsä syö ulkona. Tai pöydän alla majassa. - Kaupasta saa ainakin kahta vegaanista lettujauhoseosta, joista saa kasvimaidolla ja porkkanaraasteella tai banaanilla ihania retkieväitä naurettavan helposti. - Palkitutkin nuortenkirjat voivat olla aikuiselle kiusaannuttavaa roskaa.  - Chilikasvi kostaa huonon kohtelun. Pensasta tuli vähän leikeltyä ja kasteltua harvakseltaan, ja siitä seurasi, että yksi ainut palko keräsi ylimääräistä kapsaisiinia turvakseen, pilasi kattilallisen keittoa ja poltti käsissä vielä yölläkin. Tämän olisi tietysti joku empaattisempi voinut arvata etukäteen! - Jos intuitio sanoo "varo", varo.

Tarvitsen nyt hieman sosiaalista painetta, joten kirjoitan oikein näkyviin: aion vihdoinkin mennä jollekin työväenopiston kurssille tänä syksynä. Aikaa kyllä löytyy ja rahaakin sen verran, kunhan löytyy tarmoa aloittaa. Aloittelen nyt lukemalla kevään kurssitarjontaa (koska syksyn opinto-opas ei ole vielä ilmestynyt), ja onhan siellä vaikka mitä. Venäjänkielinen vaha-animaatiotyöpaja, viittomakieltä, viinejä, veistoa. Tosin surukseni ei kuitenkaan ilmeisesti latinan alkeisopetusta. Ohjelmointiakin voisin opiskella jos löydän.  Asioiden skippailusta, ennen alkujaan luovuttamisesta, viime hetken perumisesta (koska enviitti tai jokin muu kovin tärkeä tunne) on päässyt kasvamaan tapa, ja se tapa loppuu nyt. Onhan lepo hyvä asia, mutta ei tämä elämä nyt niin tolkuttoman rankkaa ole ettei mitään jaksaisi. Varasin myös lähes järjettömän monta jumppaa tulevalle lomaviikolle, koska tämä yhden viikon (no ok, yli vuoden) löllöily saa riittää. Murehtia ehtii ihan hyvin vaikka tekisikin vat...

Kävin Stockan kosmetiikkaosastolla hakemassa niitä ainoita toimivia kasvonaamioita eli joogaavan naisoletetun kuva -naamioita. (Sekä 38 asteen ripsiväriä, jota etsiessäni uskollinen Herra Mies osoitti sattumanvaraista purtilopöytää ja sanoi: "Eiks tossa oo jotain meikkejä?) Minusta on nykyään hauskaa marssia juuri sinne hilpeänä kumisaappaissa, löysissä farkuissa ja selkä suorana lentoemännän näköisten myyjien palveltavaksi: Ain't I a woman? Yleensä en anna vaaleanpunaisten ja persikanväristen purnukoiden hämätä, mutta kun tulee murrettuja vihertävänharmaita, petroolinvärisiä ja mintunvihreitä pakkauksia vastaan, polveni notkahtavat. Minun värejä! Minulle tarkoitettu selvästi! Ihan varmasti niissä on jotain hippiäkin sisällä, vaikka, no, jotain biohajoavaa esim! Ostin tavallisen annokseni, täyskäden jooganaamioita, mutta myös yhden japanilaisen seerumikankaan, jossa oli geishan kuva, koska siinä oli geishan kuva. Herra Mies ja minä hihitimme huuli- ja nenänaamioille ja kär...