Siirry pääsisältöön

Kauneuden voimaton kaipuu

Kävin Stockan kosmetiikkaosastolla hakemassa niitä ainoita toimivia kasvonaamioita eli joogaavan naisoletetun kuva -naamioita. (Sekä 38 asteen ripsiväriä, jota etsiessäni uskollinen Herra Mies osoitti sattumanvaraista purtilopöytää ja sanoi: "Eiks tossa oo jotain meikkejä?)

Minusta on nykyään hauskaa marssia juuri sinne hilpeänä kumisaappaissa, löysissä farkuissa ja selkä suorana lentoemännän näköisten myyjien palveltavaksi: Ain't I a woman? Yleensä en anna vaaleanpunaisten ja persikanväristen purnukoiden hämätä, mutta kun tulee murrettuja vihertävänharmaita, petroolinvärisiä ja mintunvihreitä pakkauksia vastaan, polveni notkahtavat. Minun värejä! Minulle tarkoitettu selvästi! Ihan varmasti niissä on jotain hippiäkin sisällä, vaikka, no, jotain biohajoavaa esim! Ostin tavallisen annokseni, täyskäden jooganaamioita, mutta myös yhden japanilaisen seerumikankaan, jossa oli geishan kuva, koska siinä oli geishan kuva. Herra Mies ja minä hihitimme huuli- ja nenänaamioille ja kärsimme yhdessä, kun kuorintasukat olivat loppu just kun olisin halunnut kokeilla.

Yksi paikka veti hiljaiseksi: irtoripsiosasto. Aloimme miettiä, minne niitä itse asiassa voisikaan liimata. Jos viitsisin opetella valokuvaamaan, tekisin feminististä taidetta ja kuvaisin sarjan kurittomista ripsistä, joita löytyy räpsymästä milloin mistäkin: nenänvarresta, takapuolesta, villasukan kantapäästä, korvalehdistä. 

Kirjanmerkistä, ovenkahvasta, tupakka-askista, hissinnapista. Maitopurkista, hammasharjasta, limsapullon korkista.

Kommentit