Katson kulunutta viikkoa (tai kahta) ja näen taas yhden niistä asioista, jotka tekevät minusta minut, nimittäin kohtuuttoman hurahtamisen. Olen käyttänyt varovasti arvioiden kolmisenkymmentä tuntia huushollin legojen läpikäymiseen: keräsin kaikki yhteen paikkaan, purin armottomasti lasten luovat rakennukset ja lajittelin tuhannet palat värijärjestykseen. Järjestin tallessa olevat paperiset ohjeet, valikoin myytävät paketit, ja sitten se pahin vielä. Nimittäin etsin jokaisen valittuihin paketteihin kuuluvan palan niistä tuhansista ja tuhansista palikoista, jotka olivat melkein-mutta-eivät-näköjään-ihan värijärjestyksessä lasivadeissa, taikinakulhoissa ja ämpäreissä olohuoneen pöydällä.
Lapset tietysti valittivat. Miksei saa rakentaa? Mutta minä tarviin tämän yhden palikan tästä? Missä mun upea lentoalus muuten on? Äiti me ei voida nukkua kun sä kolistelet niitä!
Mutta tämä on äitin homma nyt. Sormet NYT pois. Joutessanne tuokaa särkylääkettä ja lihasrelaksantteja yläselkääni varten. Minä teen tätä, öh, teidän omaksi parhaaksenne!
Tänään vaivannäkö ja perheen uhraukset alkoivat kantaa hedelmää, viimeiset palat löytyivät ja pääsimme kaikki kokoamaan valmiita paketteja, jotka olivat olleet vuosiakin unohduksissa. Tipulainen löysi aamulla yllätyksekseen kuin tyhjästä ilmestyneen Frozen-linnan, jonka (teoreettisen) olemassaolon vain isi oli muistanut. Siellä Elsa ja Anna ovat sitten skeitanneet ja syöneet nakkeja ja valomiekkailleet koko päivän. Lauleskelleet ja "puhuneet englantia".
Minä en suinkaan aina ole ollut legoekspertti. Itse asiassa Herra Miehen ja Kukkasen pala-asiantuntemus olivat korvaamattomia, kun tuijotin silmäni tyhjiksi etsiessäni juuri oikeanmuotoista ja -sävyistä harmaata laattaa, joka oli naamioitunut kiinnittymällä toiseen palikkaan. Ylipäänsä aloin kyllä arvostaa enemmän näitä mainioita leluja ja niiden kokoamisessa nähtyä vaivaa. Kannattiko silloin muutama vuosi sitten (ja säännöllisesti sen jälkeenkin) purkaa kaikki hienot rakennukset atomeiksi "jotta niillä voi sitten luovasti rakentaa hei, niinhän se alun perin kuului tehdä, bla bla kulutuskritiikki, bla bla mainonta"? Jälleenmyyntiarvo taitaa olla kokonaisilla paketeilla jotain muuta kuin sekasälällä.
Toisaalta. Koska olen nyt päässyt kokeilemaan legoharrastuksessa vähän kaikkia puolia -- himoitsemista, maksamista, sekä luovaa että ohjeita noudattavaa rakentamista, purkamista, uudelleen kokoamista ja, ennen kaikkea, lapsille saarnaamista -- alan hahmottaa useampia näkökulmia. Kukkanen kyllästyi rakentamiseen ennätysajassa, kun teroitin että yhtäkään ylimääräistä palikkaa ei sitten lisäillä mihinkään autoon, koska sitten se voi olla pois jostakin muusta paketista (ja romahduttaa jälleenmyyntiarvon!!). Värijärjestys ei aivan varmasti tule kestämään montaa viikkoa, mutta se voi kyllä tappaa lasten rakenteluinnon. Rahaa näistä kenties saa, mutta mitä tapahtui luovuudelle, kun aikuisen virkaintoinen päteminen tuli väliin?
Aikaisemmin minä olin se, joka ei kovin paljoa ymmärtänyt paketeista ja kokonaisuuksista (tai rahamääristä, joita niihin oli käytetty), vaan näin legot ennen kaikkea lasten leluina, joilla on tarkoitus rakennella mitä milloinkin, ja mitä villimmin ihmisten hiuksia ja vaatteita ja partoja puettiin ristiin, sen parempi. Herra Mies hiukan nieleskeli, kun paloittelin (ei kovinkaan kauan sitten) hänen lohikäärmettään lasten rakenneltavaksi.
Nyt sitten käänsin kelkkani, tukahdutin kaiken omaehtoisen puuhailun ja aloin vahtia juuri oikeanlaisten hiuksipalojen käyttöä. Taidan kyllä pitää tämän pikkuporvarillisen kyttäämisen ja laskeskelun välivaiheena ja siirtyä taas myöhemmin siihen luovuusjuttuun. On raskasta ja tympäisevää suhtautua leluihin välineenä rahan hankkimiseen.
Toisaalta rahasta ja tilan riittävyydestä on jonkun huolehdittava, jotta toiset voivat sitten luoda sydämensä kyllyydestä.
Olen tänään valokuvannut nettimyyntiä ajatellen yhden 3-in-1-dinosauruspaketin, yhden Autot-autopaketin, yhden lentokoneen sekä pienen Batmanin. Viisikymppinen on jo luvassa kaverilta keijujen lentävästä taikalaivasta sekä lohikäärmeestä, mutta lisääkin rahaa ja ennen kaikkea tilaa vitriineihin ja laatikoihin pitäisi saada.
Koska olen tavallaan jo ostanut yhden legosairaalan, ja arktinen tutkimusasema legomammutinfossiileineen kiinnostaisi.
Lapset tietysti valittivat. Miksei saa rakentaa? Mutta minä tarviin tämän yhden palikan tästä? Missä mun upea lentoalus muuten on? Äiti me ei voida nukkua kun sä kolistelet niitä!
Mutta tämä on äitin homma nyt. Sormet NYT pois. Joutessanne tuokaa särkylääkettä ja lihasrelaksantteja yläselkääni varten. Minä teen tätä, öh, teidän omaksi parhaaksenne!
Tänään vaivannäkö ja perheen uhraukset alkoivat kantaa hedelmää, viimeiset palat löytyivät ja pääsimme kaikki kokoamaan valmiita paketteja, jotka olivat olleet vuosiakin unohduksissa. Tipulainen löysi aamulla yllätyksekseen kuin tyhjästä ilmestyneen Frozen-linnan, jonka (teoreettisen) olemassaolon vain isi oli muistanut. Siellä Elsa ja Anna ovat sitten skeitanneet ja syöneet nakkeja ja valomiekkailleet koko päivän. Lauleskelleet ja "puhuneet englantia".
Minä en suinkaan aina ole ollut legoekspertti. Itse asiassa Herra Miehen ja Kukkasen pala-asiantuntemus olivat korvaamattomia, kun tuijotin silmäni tyhjiksi etsiessäni juuri oikeanmuotoista ja -sävyistä harmaata laattaa, joka oli naamioitunut kiinnittymällä toiseen palikkaan. Ylipäänsä aloin kyllä arvostaa enemmän näitä mainioita leluja ja niiden kokoamisessa nähtyä vaivaa. Kannattiko silloin muutama vuosi sitten (ja säännöllisesti sen jälkeenkin) purkaa kaikki hienot rakennukset atomeiksi "jotta niillä voi sitten luovasti rakentaa hei, niinhän se alun perin kuului tehdä, bla bla kulutuskritiikki, bla bla mainonta"? Jälleenmyyntiarvo taitaa olla kokonaisilla paketeilla jotain muuta kuin sekasälällä.
Toisaalta. Koska olen nyt päässyt kokeilemaan legoharrastuksessa vähän kaikkia puolia -- himoitsemista, maksamista, sekä luovaa että ohjeita noudattavaa rakentamista, purkamista, uudelleen kokoamista ja, ennen kaikkea, lapsille saarnaamista -- alan hahmottaa useampia näkökulmia. Kukkanen kyllästyi rakentamiseen ennätysajassa, kun teroitin että yhtäkään ylimääräistä palikkaa ei sitten lisäillä mihinkään autoon, koska sitten se voi olla pois jostakin muusta paketista (ja romahduttaa jälleenmyyntiarvon!!). Värijärjestys ei aivan varmasti tule kestämään montaa viikkoa, mutta se voi kyllä tappaa lasten rakenteluinnon. Rahaa näistä kenties saa, mutta mitä tapahtui luovuudelle, kun aikuisen virkaintoinen päteminen tuli väliin?
Aikaisemmin minä olin se, joka ei kovin paljoa ymmärtänyt paketeista ja kokonaisuuksista (tai rahamääristä, joita niihin oli käytetty), vaan näin legot ennen kaikkea lasten leluina, joilla on tarkoitus rakennella mitä milloinkin, ja mitä villimmin ihmisten hiuksia ja vaatteita ja partoja puettiin ristiin, sen parempi. Herra Mies hiukan nieleskeli, kun paloittelin (ei kovinkaan kauan sitten) hänen lohikäärmettään lasten rakenneltavaksi.
Nyt sitten käänsin kelkkani, tukahdutin kaiken omaehtoisen puuhailun ja aloin vahtia juuri oikeanlaisten hiuksipalojen käyttöä. Taidan kyllä pitää tämän pikkuporvarillisen kyttäämisen ja laskeskelun välivaiheena ja siirtyä taas myöhemmin siihen luovuusjuttuun. On raskasta ja tympäisevää suhtautua leluihin välineenä rahan hankkimiseen.
Toisaalta rahasta ja tilan riittävyydestä on jonkun huolehdittava, jotta toiset voivat sitten luoda sydämensä kyllyydestä.
Olen tänään valokuvannut nettimyyntiä ajatellen yhden 3-in-1-dinosauruspaketin, yhden Autot-autopaketin, yhden lentokoneen sekä pienen Batmanin. Viisikymppinen on jo luvassa kaverilta keijujen lentävästä taikalaivasta sekä lohikäärmeestä, mutta lisääkin rahaa ja ennen kaikkea tilaa vitriineihin ja laatikoihin pitäisi saada.
Koska olen tavallaan jo ostanut yhden legosairaalan, ja arktinen tutkimusasema legomammutinfossiileineen kiinnostaisi.
Kommentit
Lähetä kommentti