Laskutila

Tulin tilanneeksi nuortenlehti Demin -- yhden numeron vain. Lopetin nimittäin kulutuskritiikki- ja kateuspäissäni Avotakan ja Trendin tilaukset, ja vastineeksi sain näytenumeroita. Nyt huolestumistaan peittelevät lupsakat murteenpuhujat A-lehdistä sitten soittelevat koko ajan, yleensä just kun olen töissä. Luin teininä monta vuotta Demiä kirjastoissa ja salaa lehtihyllyillä. Suosikkini oli Megamokat-palsta. Mokat tosin tuntuvat laimentuneen vuosien aikana. Pahinta oli tällä kertaa sanoa jotakin vahingossa tuntemattomalle ihmiselle. Ovatkohan ne olleet aina yhtä laimeita? Ehkä teinien elämässä sitten ei ole riskiä lähettää avautumissähköpostia erehdyksessä koko työpaikan jakelulistalle (en ole tehnyt sitä, mutta pelkään aina hiukan). En koskaan pyytänyt lehtitilausta kotiin. Se kuuluu sarjaan "en tiennyt että voisin". Kuinka paljon vanhempieni rahoja olenkaan säästänyt pärjäämällä ilman jotakin, mitä olisin oikeasti halunnut tai tarvinnut! Äsken sukelsin tyttöilyn maailm...

Luulin olevani jo siinä iässä, ettei YouTuben haluatko-ehkä-taas-kuunnella-näitä-lista aiheuttaisi tarvetta vilkaista olan yli.  En tiedä onko se musiikkiluokkakasvatus vai ihan normaali suominuoruus, joka saa ihmisen lähtökohtaisesti  pelkäämään vääränlaisen musiikin kuuntelusta kiinnijäämistä. Kai siinä on sama ilmiö kuin kuulemma keskinkertaisen kirjallisuuden kanssa, joskaan minulla ei muistaakseni ole yleensä noloja kirjoja hyllyssä (babysittersclubit eivät ole noloja ja sitä paitsi kokoelmani on erillisessä nuortenkirjahyllyssä).  Mutta kirjoja nyt käytetään muutenkin eri tavalla kuin musiikkia. Aika harvoin jaksan kuunnella minuuttikaupalla jotain sivistääkseni itseäni (en ole myöskään YouTube-opetusvideoiden kohderyhmää, ne kestävät aina liian kauan). Luen mieluummin asiat, vaikka kuinka pitkään. Musiikinkuuntelun pointti taas on ennen kaikkea itsesuggestio ja sellai "jos haluaa rakentaa korkealle, on kaivettava syvään". Draaman kaari. Näköjään on niitä päi...

Aikuisiän akne mä oon, katseilta teen kuules suojaavan muurin. Liittomme vahvistukoon, tahtoisin jatkaa vitun loputonta matkaa. Aikuisiän akne jatkuu hamaan vanhuuteen. EEEEEEEEEIIIIIIIIIIII kivulta voi edes niiiiiiiiistääääää. Huuda: EEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIII! Rippeetkin voin kauneutesi riiiiiiiiiiiiiiistäääää! Sua tarvitseeeeeeeeeeeen isäntäeliöksi aikuisiän aknen. Päähänkö pussi? Kukaan sua tahdo (hmm-hmm). Aikuisiän akne tästä iankaikkiseen.

Ehkä tehokkain tapa tyhjentää pää on kotoilu ja puuhailu. Eikä välttämättä edes omassa kodissa. Pari iltaa sitten raivasin, ilman varsinaista etukäteen pyydettyä lupaa, sukulaisten kirjahyllyä (yhtä monista kirjahyllyistä, kunnollinen talo siis, terv. nimim. Elitistifasisti). Nautin joka hetkestä. Löysin hyllyn taaksen pudonneen vanhan valokuvan, jonka neulasin ilmoitustauluun, löysin kiinnostavia lasten tietokirjoja ja vanhoja koulukirjoja, löysin yhden kirjastonkirjan edellisestä kaupungista ja yhden nykyisestä, löysin ison ja pienen pajukorin. (Aion vielä joskus keinotella isomman niistä itselleni. Minä jaksan kyllä odottaa.)  En keskittynyt pölyyn, jota jokaisessa maailman kirjahyllyssä on, vaan lähinnä lajittelin ja nostelin mukavasti pystyyn kirjoja, heitin pois vain muutaman ilmiselvän roskan ja tyhjensin ja järjestin uudestaan pari isompaa muovilaatikkoa, jotka sisälsivät papereita (en lukenut niitä). En tavoitellut täydellisyyttä, sillä olen varsin kehityskelpoinen per...

Näyttäisi siltä, että olen alkanut vaivihkaa itseltänikin lukea fantasiaa. Ja minä en voi sietää fantasiaa: se on kuitenkin taas vain isoja hihoja, juhlallisia äänenpainoja, liehuvia valkoistakin valkoisempia hiuksia, hollywoodilaista sielunmaisemaa, ja k aikkien nimi on Narwen Karhunkynsi tai Lalarielle Kuunsyntyinen. Hyissss-! Aikanaan luin minulle kovasti suositellun Teemestarin kirjan , ja se jo hiukan (hiukan) avasi tietä f-sanalle, ja hiljan tulin löytäneeksi lastenosastolta Briitta Hepo-ojan  Hylättyjen lasten kaupungin (2017), jota aloimme lukea Kukkasen kanssa yhdessä. Ja se on todella hyvä kirja. Kieli on niin virtaavaa, ettei siihen kiinnitä ollenkaan huomiota: yhtäkkiä on vain kulunut tunti, ääni on käheä ja kirja on pakko taas jättää odottamaan, vaikka me molemmat haluaisimme tietää, miten tarina jatkuu. Mustavalkoisia kuvia on aina joskus, mutta ilman niitäkin Kukkanen hivuttautuu aina jollakin tekosyyllä hyvin, hyvin lähelle. Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Mikk...

Tässä   yleisen äänioikeuden ja  melko maksuttoman yliopistokoulutuksen maassa minulle ei ollut aikaisemmin pälkähtänyt päähänkään, että kunnianhimossa sanana voisi olla jotain negatiivista kaikua, edes naisella, edes äidillä. Mutta olen nyt tullut hiukan epävarmaksi.  Esimerkkihenkilöni tavoitteena on olla kunnon ihminen, jolla on kunnioitettava arvomaailma ja joka hyödyntää lahjojaan pystypäin, kunnolla ja kunniallisesti yhteisön hyväksi:  Kunnianhimoinen gradusuunnitelma, kunnianhimoinen maailmanparannus, kunnianhimoinen kehitysprojekti... mitä vikaa? Minun korvani kuulevat sanan kunnia , ja nimenomaan merkityksessä honour , ei glory .  Ovatko äänteellisesti samanlaiset  kunto  ja  kunnon  tässä ohjaamassa mielikuvia positiivisempaan suuntaan? Aiheettomastikin?  Katsotaanpa, mitä Objektiiviset Viralliset Tahot ovat mieltä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan kunnianhimoinen on 'pitkälle tähtäävä, suurisuuntain...

Sain vihdoin käsiini Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni (2014, suom. Riie Heikkilä 2017) . Sitä onkin jonotettu kirjastosta sentään pitkään. Kauhean ruotsalainen kirja, paljon toistoa ja kivaa ja mukavaa ja selittämistä, mutta kyllä siinä oli ihan asiaakin.  Kyseessähän on Hesarissakin vuosi sitten esitelty käyttäytymistieteellinen tapa jakaa ihmiset neljään luokkaan -- sekä tietysti näiden sekoituksiin. Kirjassa esitelty DISA-järjestelmä käyttää luokkien niminä hiukan lapsenomaisesti (ja kieltämättä tarttuvasti) värejä, mutta muuten ei kyse ole mistään hirveän vallankumouksellisesta. Jo asteekit jakoivat ihmiset neljään lajiin eri elementtien mukaan, samoin Hippokrates kehon nesteiden mukaan niin ikään neljään lajiin.  Nyt tämä jaottelu on vain parissa vuosikymmenessä brändätty ja paketoitu markkinoitavaksi bisnestyypeille, jotka taas haluavat myydä asioita edelleen eri väriryhmiin kuuluville ihmisille. Kaupallinen pohjavire ja lukijasta ja hänen motiiveistaan tehdy...

Sieluani ovat viime aikoina liikautelleet voimakkaasti seuraavat asiat: Voimalaitosten savupiiput aamupakkasessa. Savun kiehkurointia tahtoisin katsella aina kauemmin kuin oikeasti ehdin. Eilen työmatkabussi ajoi kiehkuroivan savupilven alapuolelta, ja katselin miten savupatsas kovertui ja kiertyi alhaaltapäin ontoksi kuin simpukankuori. Jäiset lumikasat. Olen yleensä ainoa aikuinen, joka kiipeää lumikasan huipulle bussipysäkin vieressä. Mutta jotainhan on tehtävä siinä odottaessaan, ja korkealta sitä paitsi näkee hyvin. Lumettomana aikana tasapainottelen paljasjalkakengillä katukiveyksen reunaa pitkin.  Muuan bussikuski, joka kuuntelee oopperamusaa ajaessaan. Otan korvatulpat pois kuullakseni paremmin. Nypynpoistaja. En mielelläni silitä tekstiilejä, mutta nypynpoistamista rakastan, koska vähällä vaivalla saa isoja muutoksia kuluneisiin kirpparivaatteisiinsa. Paras efekti on kirjavien lapasten nypynpoistamisessa, kun niiden värit kirkastuvat ihan silmissä. Leena-Maija Ro...

Marianna Stolbow'n Rakastamisen taito seisoi kirjaston bestsellerhyllyssä. Se on ihan ok kirja. Mitra Vasaran Ihana äiti, ihana nainen on myös ihan ok. Ne myös kerjäävät tulla luetuksi vastakarvaan. Minä vaadin selfhelpiltäni perusteluja, pelkkä auktoriteetti ei riitä. Toisaalta minulla on perinnöksi saatu, itseänikin raivostuttava ad hominem -epäily nuorten ihmisten järjenjuoksua kohtaan, olivatpa he perustelleet puheensa kuinka hyvin tahansa. Jotenka. Yleisesti ottaen Merete Mazzarella on ainut (tieto)kirjoittaja, jolta siedän loputonta tajunnanvirtatekstiä vailla sisällön vaihteleviin lukuihin jakavaa rakennetta. Mutta hän pudotteleekin virtaavassa, helposti etenevässä tekstissään vaivattomasti nimiä ja kertoo runsaasti anekdootteja, ja minä tykkään anekdooteista ja lähdeviitteistä. Sitä paitsi Mazzarella ei komentele lukijaa edes ollessaan Syvimmän Tiedon Lähteillä. Tykkään myös Rakastamisen taidossa olevasta kehyksestä: Stolbow viittailee säännöllisesti roomalaisen runo...

Pinnalla viimeisen kuukauden aikana: kirjat ja kasvit. Olen ostellut maanisesti (onkohan tuo ableismia?) huolestuttavan innokkaasti kirjoja ja sekä niihin liittyviä huonekaluja (kuten keinutuolin), ja just kun olisi tullut aika lukea, olenkin alkanut sekoilla kasvien kanssa. Hankin pikkuiset taimet juorua, anopinkieltä, nukkumaijaa, hienohelmaa ja pitsilehteä ja panin ne lasitölkkeihin ja -pulloihin kasvamaan. Viime kesänä itäneen omenapuunkin lasipurkitin. Kastelin oman kompostin mullat juuri sopivasti, puhdistin kauniit kirpparitölkkini sisä- ja ulkopuolelta viimeisen päälle ja asettelin ne ikkunalaudalle. Yhteen isoon vihertävään pulloon ujutin jouluvalosarjan loistamaan. Suljin kannet, loin makuuhuoneen ikkunalle suljettuja kiertoja, mikroilmastoja, pieniä maagisia maailmoja. Lasit alkoivat huurtua hiukan. Hienohelman ripsissä kimalsivat vesipisarat. Valopullon loisteessa ohut, herkkä hienohelma näytti minikokoiselta metsältä. En ottanut niistä valokuvia, koska kamerankäyttötaitoni...