Ehkä tehokkain tapa tyhjentää pää on kotoilu ja puuhailu. Eikä välttämättä edes omassa kodissa. Pari iltaa sitten raivasin, ilman varsinaista etukäteen pyydettyä lupaa, sukulaisten kirjahyllyä (yhtä monista kirjahyllyistä, kunnollinen talo siis, terv. nimim. Elitistifasisti). Nautin joka hetkestä.
Löysin hyllyn taaksen pudonneen vanhan valokuvan, jonka neulasin ilmoitustauluun, löysin kiinnostavia lasten tietokirjoja ja vanhoja koulukirjoja, löysin yhden kirjastonkirjan edellisestä kaupungista ja yhden nykyisestä, löysin ison ja pienen pajukorin. (Aion vielä joskus keinotella isomman niistä itselleni. Minä jaksan kyllä odottaa.)
En keskittynyt pölyyn, jota jokaisessa maailman kirjahyllyssä on, vaan lähinnä lajittelin ja nostelin mukavasti pystyyn kirjoja, heitin pois vain muutaman ilmiselvän roskan ja tyhjensin ja järjestin uudestaan pari isompaa muovilaatikkoa, jotka sisälsivät papereita (en lukenut niitä). En tavoitellut täydellisyyttä, sillä olen varsin kehityskelpoinen perfektionistiksi.
Kun olin valmis ja talo oli hiljennyt jo aikoja sitten, menin nukkumaan. Tuntui kuin jokin kanava mielessä olisi auki, ja ajatukset virtaisivat värikkäinä ja vapaina. Töissäkin olen puhunut hoitaakseni kolmen eri verkkoaseman siivouksen (tai, kuten sanomme, lakaisemisen), ja olenkin heittäytynyt aina työhön kunnian- ja intohimoisesti: ronkkinut ja heitellyt menemään toisten ihmisten tiedostoja ja jättänyt jälkeeni sotilaallisen järjestyksen. Älkää koskeko siihen.
Haaveilen joskus puolitosissani ammattijärjestäjän urasta. Mutta en usko että se olisi minua varten, koska en oikein jaksa ihmisten tunteita omaisuutensa suhteen. Haluan tehdä asiat omalla tavallani, ja se on pienoinen ongelma, jos järjestettävä koti ei ole minun. Mutta niinä kertoina, kun joku suurisieluinen on todella päästänyt minut käymään läpi henkilökohtaiset paperinsa tai vaatekaappinsa, tulos on ollut varsin hyvä! Etten sanoisi!
Tajuan silti oikein hyvin, miksi useimmat kieltäytyvät kunniasta ja säilyttävät mieluummin kasansa ja integriteettinsä kuin ottavat huoneisiinsa potentiaalisesti sarkastisen pyörremyrskyn.
Minulla on yksi perusperiaate, johon aina nojaudun, kun myllerrän jonkin järjestelmän isoja rakenteita, oli kyseessä sitten sotkuinen koti, kirjoitusprojekti tai tietokonepöytä, nimittäin samanlaiset yhteen. Tämä pätee myös ensimmäisenä käsiteltäviin pyykkeihin, roskiin ja astioihin: jos vaate on lattialla likaantumassa, sen paikka on pyykkikori. Kun kori on täynnä, pyykit pestään, kuivataan ja pannaan kaappeihin tai kierrätykseen, mutta ei takaisin lattialle. Roskat taas viedään suoraan roskiksiin ja ulos. "Elämä sujuu, kun asiat virtaavat", sanoo erinomainen Leppoisa opas huusholliin (Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen 2014). Ajelehtivat astiat tiskataan, ja jos on tiskikone käytössä, niin sitä parempi. Silloin voidaan siirtyä kätevästi seuraavaan vaiheeseen eli raivaukseen:
Kaikki yhteen kuuluvat samanlaiset asiat (kuten kirjoitus- ja askartelutarvikkeet) kootaan ensin yhteen paikkaan. Silloin nähdään, kuinka paljon niitä itse asiassa on ja mitkä tavaroista (tai tiedostokopioista) saavat lähteä. Sillä osan täytyy aina lähteä, koska se on siivouksen idea. Kovetetaan sydän, vedetään henkeä ja siirretään syrjään (roskikseen tai kirpparikasseihin) kaikki ei-välttämätön. Nyt tavaroita on vähemmän. Katsotaan ympärille ja mietitään järkevät sijoituspaikat säilytettäville asioille.
Myös järjestettäessä esineitä uusiin säilytyspaikkoihinsa on syytä panna samanlaiset yhteen. Muutenhan talo lainehtii kumilenkkejä, kyniä ja tulostuspapereita, eikä niitä kuitenkaan ikinä ole missään, ja siitä saa alkunsa tarve ostaa aina lisää.
Myös esteettisesti kolme pientä kasvia tai taulua on hyvä idea panna lähekkäin, jolloin ne saavat voimaa toisistaan.
Varsinainen lian poistaminen pinnoilta tehdään joko raivauksen jälkeen tai siinä samalla (huonekaluja siirrettäessä kannattaa imuroida vähän joka välissä). Apuvoimia on hyvä hankkia lasten ja eläinten hoitoon, ruoka- ja pyykkihuoltoon ja roskien vientiin, jotta voi itse keskittyä isoihin linjoihin.
Oikeastaan siivous-siivouksen, siis imuroinnin ja lattian- ja vessanpesun ynnä muun voi hyvin jättää toiseen kertaan. Raivaus jo sellaisenaan raikastaa ja muuttaa kodin yleisilmettä. Samoin järjestettävien 400 tekstitiedoston uusiksikirjoittaminen on syytä jättää myöhemmäksi: olennaisempaa on poistaa niistä puolet ja järjestää loput oikeisiin kansioihin. Hienosäädön ehtii sitten lepäämisen ja voimien keräämisen jälkeen.
Tärkeintä on, ettei anna minkään tai kenenkään tulla häiritsemään flow'ta vaan pitää tiukasti huolta rajoistaan ja ajastaan, kun on päättänyt iskeä kätensä saveen. Raivaus on raakaa työtä, ja kun työhön pääsee kiinni, se imaisee mukaansa, eikä silloin pidä häirittämän tekstareilla tai millään ulinalla.
Ja siunattu on se liittolainen, joka tuo huoneeseen ruokaa ja poistuu hiljaa.
Löysin hyllyn taaksen pudonneen vanhan valokuvan, jonka neulasin ilmoitustauluun, löysin kiinnostavia lasten tietokirjoja ja vanhoja koulukirjoja, löysin yhden kirjastonkirjan edellisestä kaupungista ja yhden nykyisestä, löysin ison ja pienen pajukorin. (Aion vielä joskus keinotella isomman niistä itselleni. Minä jaksan kyllä odottaa.)
En keskittynyt pölyyn, jota jokaisessa maailman kirjahyllyssä on, vaan lähinnä lajittelin ja nostelin mukavasti pystyyn kirjoja, heitin pois vain muutaman ilmiselvän roskan ja tyhjensin ja järjestin uudestaan pari isompaa muovilaatikkoa, jotka sisälsivät papereita (en lukenut niitä). En tavoitellut täydellisyyttä, sillä olen varsin kehityskelpoinen perfektionistiksi.
Kun olin valmis ja talo oli hiljennyt jo aikoja sitten, menin nukkumaan. Tuntui kuin jokin kanava mielessä olisi auki, ja ajatukset virtaisivat värikkäinä ja vapaina. Töissäkin olen puhunut hoitaakseni kolmen eri verkkoaseman siivouksen (tai, kuten sanomme, lakaisemisen), ja olenkin heittäytynyt aina työhön kunnian- ja intohimoisesti: ronkkinut ja heitellyt menemään toisten ihmisten tiedostoja ja jättänyt jälkeeni sotilaallisen järjestyksen. Älkää koskeko siihen.
Haaveilen joskus puolitosissani ammattijärjestäjän urasta. Mutta en usko että se olisi minua varten, koska en oikein jaksa ihmisten tunteita omaisuutensa suhteen. Haluan tehdä asiat omalla tavallani, ja se on pienoinen ongelma, jos järjestettävä koti ei ole minun. Mutta niinä kertoina, kun joku suurisieluinen on todella päästänyt minut käymään läpi henkilökohtaiset paperinsa tai vaatekaappinsa, tulos on ollut varsin hyvä! Etten sanoisi!
Tajuan silti oikein hyvin, miksi useimmat kieltäytyvät kunniasta ja säilyttävät mieluummin kasansa ja integriteettinsä kuin ottavat huoneisiinsa potentiaalisesti sarkastisen pyörremyrskyn.
Minulla on yksi perusperiaate, johon aina nojaudun, kun myllerrän jonkin järjestelmän isoja rakenteita, oli kyseessä sitten sotkuinen koti, kirjoitusprojekti tai tietokonepöytä, nimittäin samanlaiset yhteen. Tämä pätee myös ensimmäisenä käsiteltäviin pyykkeihin, roskiin ja astioihin: jos vaate on lattialla likaantumassa, sen paikka on pyykkikori. Kun kori on täynnä, pyykit pestään, kuivataan ja pannaan kaappeihin tai kierrätykseen, mutta ei takaisin lattialle. Roskat taas viedään suoraan roskiksiin ja ulos. "Elämä sujuu, kun asiat virtaavat", sanoo erinomainen Leppoisa opas huusholliin (Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen 2014). Ajelehtivat astiat tiskataan, ja jos on tiskikone käytössä, niin sitä parempi. Silloin voidaan siirtyä kätevästi seuraavaan vaiheeseen eli raivaukseen:
Kaikki yhteen kuuluvat samanlaiset asiat (kuten kirjoitus- ja askartelutarvikkeet) kootaan ensin yhteen paikkaan. Silloin nähdään, kuinka paljon niitä itse asiassa on ja mitkä tavaroista (tai tiedostokopioista) saavat lähteä. Sillä osan täytyy aina lähteä, koska se on siivouksen idea. Kovetetaan sydän, vedetään henkeä ja siirretään syrjään (roskikseen tai kirpparikasseihin) kaikki ei-välttämätön. Nyt tavaroita on vähemmän. Katsotaan ympärille ja mietitään järkevät sijoituspaikat säilytettäville asioille.
Myös järjestettäessä esineitä uusiin säilytyspaikkoihinsa on syytä panna samanlaiset yhteen. Muutenhan talo lainehtii kumilenkkejä, kyniä ja tulostuspapereita, eikä niitä kuitenkaan ikinä ole missään, ja siitä saa alkunsa tarve ostaa aina lisää.
Myös esteettisesti kolme pientä kasvia tai taulua on hyvä idea panna lähekkäin, jolloin ne saavat voimaa toisistaan.
Varsinainen lian poistaminen pinnoilta tehdään joko raivauksen jälkeen tai siinä samalla (huonekaluja siirrettäessä kannattaa imuroida vähän joka välissä). Apuvoimia on hyvä hankkia lasten ja eläinten hoitoon, ruoka- ja pyykkihuoltoon ja roskien vientiin, jotta voi itse keskittyä isoihin linjoihin.
Oikeastaan siivous-siivouksen, siis imuroinnin ja lattian- ja vessanpesun ynnä muun voi hyvin jättää toiseen kertaan. Raivaus jo sellaisenaan raikastaa ja muuttaa kodin yleisilmettä. Samoin järjestettävien 400 tekstitiedoston uusiksikirjoittaminen on syytä jättää myöhemmäksi: olennaisempaa on poistaa niistä puolet ja järjestää loput oikeisiin kansioihin. Hienosäädön ehtii sitten lepäämisen ja voimien keräämisen jälkeen.
Tärkeintä on, ettei anna minkään tai kenenkään tulla häiritsemään flow'ta vaan pitää tiukasti huolta rajoistaan ja ajastaan, kun on päättänyt iskeä kätensä saveen. Raivaus on raakaa työtä, ja kun työhön pääsee kiinni, se imaisee mukaansa, eikä silloin pidä häirittämän tekstareilla tai millään ulinalla.
Ja siunattu on se liittolainen, joka tuo huoneeseen ruokaa ja poistuu hiljaa.
Voi, kykysi ja halusi siivota ovat niin arvokas asia! Niistä hyötyäkseen pitää vain ensin käyttää muutama vuosi riittävän luottamuksen rakentamiseen. :)
VastaaPoista