Laskutila

Haluan - tehdä feminististä animaatiota muovailuvahapeikoista - pelata sulkapalloa - ruveta vasemmistointellektuelliksi - tanssia - rakentaa nettisivut ja sinne askarteluportfolion - katsoa lisää Sillä silmällää - oppia käyttämään Twitteriä - tavata aikuisia - kehittyä joogassa - kasvattaa kunnon ranskalaisen polkkatukan - huutaa, lyödä ja itkeä, kunnes pään ympäriltä irtoaa ruuhkavuosivanne ja jalasta koronanilkkapanta.

Tähän kesään asti ainut mielikuvani Power Rangers  -nimisestä sarjasta oli ollut pikkuveljieni laulama "pappap pavoreintsöös, diu diiiu diu diu diu diu", mistä olin päätellyt kyseessä olevan  joku tyhmä poikien piirretty , josta en halua tietää mitään. Vähän niin kuin Prätkähiiret. Hiljattain Herra Mies sai kuitenkin yhden näistä kausistaan, ja minäkin opin että PR onkin ihan mahtava supersankarisarja, ja sitä paitsi näytelty eikä animaatio, ja siinä on tyttöjäkin , vieläpä kaksi, ja he ovat keskenään hieman erilaisia! Tällä viikolla olen sekä herännyt että nukahtanut aviomieheni kertoillessa lapsuuden telkkarimuistoistaan, teininäyttelijöiden työolosuhteista ja siitä, että japaniversion erilaisuuden takia Trinin keltaisen puvun sisällä taistelee osassa kohtauksista itse asiassa japanilainen miesnäyttelijä. Ja etsiessä hiljaa netistä lisää tietoa sarjasta. Tänään katsoimme neljä jaksoa koko perhe, ja yhtäkkiä olimme ihan suunniltamme riemusta. Ilmeettömien örkki- ja sankarip...

Viime joulukuun Imagessa Venla Rossi kirjoittaa Petri Tammisesta: "Tammisen mukaan useissa lastenkirjoissa kaikkein tärkein teema tuntuu olevan ystävyys. Mutta aikuisten kirjoissa aiheena onkin yleensä erillisyys maailmasta, yksin oleminen."  Katsoimme tänään loppuun kolmannen ja viimeisen kauden Netflix-sarjaa She-Ra . Hahmot kasvavat teineistä aikuisiksi, ja tiheään toisteltu ystävyys ja tiimihenki vaihtuvat romanttiseen täyttymykseen niin monella suunnalla, että sekosin jo laskuissa yrittäessäni muistella muodostuneita pareja (vähän epäselväksi jää, ovatko kaikki itse asiassa monogaamisia pareja -- joka tapauksessa sarja on niin 2020-lukulaisen eksplisiittisesti queer ettei paljon hetkauttaisi). Tässä vaiheessa henkilöt eivät vielä tajua, mitä se tekee ystävyydelle, jengille. "Nuo eivät vain vielä tiedä", kuuluu päässäni. En muista kuka se oli -- vanheneva mies joka tapauksessa, joka kommentoi nuorta rakkautta ehkä radiossa vuosia sitten. Nuo eivät vielä tied...

Naomi Aldermanin kaiketi spekulatiivista fiktiota edustava romaani Voima julkaistiin jo vuonna 2016 -- ennen #metoota, mutta sentään Frozenin jälkeen. Kirjassa maailman tytöt alkavat tuntea sähköisen vyyhden solisluillaan, iskevät sillä kipeitä iskuja, oppivat hallitsemaan voimaansa ja aika pian, tietysti, ottavat maailman haltuun. Sivulla 95 ensimmäinen nainen sanoo ärsyttävälle miehelle: "Älä tuhlaa aikaani tällaiseen." Jo sivulla 121 alistettuina, karmeissa oloissa pidetyt naiset "tappavat jokaisen miehen talossa, eivätkä he tyydy vain siihen". Maailma alkaa jakautua. Miehet alkavat pelätä ja joko alistua tai kiristellä hampaitaan netissä samalla tavalla kuin miehet kiristelevät hampaitaan netissä nytkin: "Onko siitä tytöstä valokuvaa? Tuntomerkkejä? Tietyt ihmiset voisivat auttaa sinua." Ja naiset alkavat käyttää voimaansa julkisesti, julmasti ja huvikseen.  "Länsimaissa viralliset tahot pitävät tilannetta yhä "kriisinä", kaikkine s...

Imurin ääni laukaisee tutun ärtymyksen. Tunnen tarvetta ottaa pölynpyyhintään ja imurointiin kuluneen ajan, jos ei nyt paperille, niin ainakin mieleen muistiin ja tiedottaa tulokset perheelle. On riski, että muuten kärsimysteni määrää ei huomattaisi, ja imurin ujellus, kuten polvikipujen merkitsevä mainitseminen (useita kertoja), olisi vain etäisesti häiritsevä ääni, jonka voi peittää kuulokkeilla ja Youtubella. Tutkimusten mukaan naiset pesevät käsiään selvästi enemmän kuin miehet. Valistunut arvaukseni syistä liittyy sukupuolirooleihin. Kenelle on tuhansia vuosia kerrottu, että hän on saastainen? Kenen on oltava niin macho, ettei pelkää näkymättömiä pikku basiliskoja? Ihan käytännössä: siinä vaiheessa kun kuukautiset alkavat, on viimeistään opeteltava vähän äkkiä käsienpesu. Yritäpä vain tyhjentää kuppi ja jättää kädet vaivihkaa pesemättä! Jokaisessa tamponipaketissa käsketään toimia puhtain käsin, tai muuten saat toksisen sokkioireyhtymän ja kuolet ja se on sinulle ihan oikein,...

Asioita, joita aikuisuus ei tuonutkaan: Autoilu. Ennustettava työelämä. Hiuslakalla pöyhistetyt kampaukset. Jakut. Kansiorivi hyllyssä. Kirjeveitset. Kirkossa käyminen. Korkokengät.  Kyky pestä vaatteet puhtaaksi. Kyky silittää vaatteensa kunnolla edes. Leimasimet.   Mökkeily. Ohuet sukkahousut.   Omat työhuoneet. Papereihin rei'ittimen reikien ympärille liimattavat rinkulatarrat.   Punaviini. Sellaiset kirjeet, jotka pitää repäistä auki molemmista päistä.  Silkkihuivit. Sukupäivälliset. Tylsät kultakorvikset. Ulkomaan lomamatkat. Vaahtokylvyt. Minulla alkaa olla tunne, että käsitykseni aikuisuudesta on jossain määrin peräisin 1990-luvun amerikkalaisista elokuvista. Kuinkas muutenkaan, tietysti.

Purin sydäntäni uudesta työstäni: Kaikenlaista on tullut jo kokeiltua, mutta lähinnä härväämiseksihän tämä on mennyt. Mitään järkeviä suunnitelmia ei ole, ei ainakaan loppuun asti mietittyjä. Tuhlaan aikaa ja energiaa aloittamalla innoissani jotakin uutta projektia ilman minkäänlaista näkemystä. Puolivälissä tajuan mitä olen tekemässä, heitän menemään vanhat ajatukseni ja käännän kelkkani. Eihän tämmöisestä tule yhtään mitään! Tämän takia minunlaiseni ihminen tarvitsee rutiininsa. Kun tekee aina samalla tavalla, tulee tulosta energiatehokkaammin. Olisipa minulla vieressä äiti, joka yhtä painokkaasti kuin minä itse aina lapsilleni naputtaisi: pysähdy, suunnittele, älä sähellä nyt vaan mieti ensin! Hiljaa ja kuuntele kun minä kerron! Mutta ystävä lohdutti: tuo ympäriinsä sähellys, intuitiivinen kohellus ja holistinen härväys on itse asiassa nimenomaan sitä trendikkään ketterää kehittämistä. Kun joka toimenpiteeseen ei tarvita laajaa lausuntokierrosta ja pitkää kokemusta, kokeiluja ja p...

Löysin tietokoneelta talteen kirjoittamiani jääkaappirunoja vuodelta 2008! Nehän olivat kovasti muodissa nolkytluvulla, ja vielä kyt-luvun alussakin. Muistaakseni ilta magneettien ja kavereiden kanssa oli hauska.   Tosi avoin mukava ja rikkaasta perheestä ei vapaa mutta mahtava ensirakkau Herää ystävä lyö poikki seikkailu sano näkemiin mene idiootti Morjens tyttö miksi pitää kumpikin anna tänne ruma ja uskoton pidä itse kuuma herkku Juhli sinä hiukan minä sitten maksan Ota muna kädestä kanna jääkaappi kaverin kanssa en ehdi odottaa on myöhä mutta kuule kahvin jälkeen poika baila kauan alasti Mikä pitää silmän vahvana? Älä kulta mieti sinä et ehdi kaivata tietoja täyttää naurus maanantaipäivät! Minun kaupunki näyttää tylsältä mitä joskus onni ja toivo bailaa sielussa tahdon täältä Tärkeä tieto joku aina valitsee hoitaa luonnossa eli köyhät Sadetanssi energiaharha vie kohti seikkailua tai kuolemaa Ystävä antaa kättä pojan elämä on hunajamait...

On uudenvuodenaatto, mutta minä istun kotona flunssassa hiljaa. Lapset ovat mummulassa, Herra Mies katsoo räiskintäleffaa olohuoneessa. Ja luen peittoon kääriytyneenä omia blogitekstejäni nolkytluvulta. Olin ottanut ne talteen ennen blogien poistamista, ja nyt rullaan monisatasivuisia Word-tiedostoja. Ensimmäiset tekstit ovat vuosilta 2005 ja 2006, jolloin opiskelin talouskoulussa, toimin kouluavustajana ja kävin baletissa. Tyyli ja sisältö ovat hiukkasen rasittavia, mutta tunnistettavia. Vaikuttaa siltä, että kaverit ja sukulaiset olivat yllättävän tärkeä osa elämää.  Toisessa blogissa opiskelen yliopistossa ja aikuistun hitaasti. Lukiessa pitää välillä googlata senaikaisia tärkeitä asioita, muiden muinaisia blogeja (ajalta, jolloin ne eivät vielä olleet pinnallisia ja kaupallisia, vaan sellaista tavallisten kirjoittavien ihmisten jokapäiväistä avautumista), kirjoja ja lauluja. Muutamat viittaukset ovat niin kryptisiä, ettei niistä enää ota selvää. Yliopistoa ikävöin nyt luk...

Ihana Yrjö Jyrinkoski jyrisee Eino Leinoa keittiön stereoissa, ärjyy ja värjyy. Kukkanen ei ymmärrä runoudesta vielä juuri mitään, joten kehotan häntä pitämään vitsikkäät arvionsa omana tietonaan. (Alkaisin luennoida Dunning--Kruger-ilmiöstä laajemminkin, jos en tosiaan kuuntelisi sitä lausuntaa. Säästän sen toiseen näsäviisastelukertaan, joka luultavasti tulee pian.) Näin opettavaisesti keuhkoaa Yrjö Jyrinkoski:  Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää. On aurinko toukojen turma, jos kauvan kestävi kaunis sää. Poudan poika on velttous, tyynen tyttö on saasta, mut ukkonen ilmoja puhdistaa ja tappaa tauteja maasta. "Ai", hämmästyy Kukkanen.