Kävin Kukkasen kanssa katsomassa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuvan. Olin aika vastahakoinen ja avauduin kassalla siitä, että joskus kävin leffassa silloin kun halusin, sitten tuli aika etten päässyt vaikka olisin halunnut, ja nyt joudun käymään vaikken halua. Sillä kuka tahtoo nähdä kotimaisen kesäfarssin? Vieläpä lapsille suunnatun, kun tiedetään, että lastenleffoissa aikuiset ylinäytellään aina naurettaviksi karrikoituina ja mahdottomina samastua?
Mutta tämä olikin ihan kiva. Pidin Niina Lahtisen perheenäidistä, joka luulee saavansa kesänaapureiksi oikeita thaitheilijoita ja sekoaa onnesta. Hänen puolisonsa (jonka nimi oli usein karjaistu MATTI!!!) on toukkaentusiasti ja hissukkabiologi, joka oppinut vetämään päänsä sitä syvemmälle hartioiden väliin, mitä enemmän hänen vaimonsa kutsuu, anelee ja komentaa miestä osallistumaan ja suojelemaan perhettä ja ylipäänsä valitsemaan julkisesti puolensa. Pattitilanne. Pariskunnan näyttelijät ovat sitä paitsi minulle tuttuja Siskonpedistä. Kuten myös Alibullenin neidit -- pidän niin kovasti heistä kaikista.
Lahtinen on siis rivakka perheenäiti, jonka sielu janoaa kauneutta ja taiteellista syvyyttä sinne, missä on vain perhe-elämän kompromisseja, käskytystä ja toukkia. Tämä Hanna Kattilakoski raahaa kauneimmat mekkonsa ja kaksikymmentä vuotta koskematta olleen sellonsa huvilalomalle ja haaveilee soittavansa iltaisin patiolla. Hän joutuu pettymään verisesti. Perhe päätyy vahingossa asumaan tunkkaiseen mökkiin, josta näyttää puuttuvan kaikki luova atmosfääri. Kunnes viereen tosiaan ilmestyy niitä taidetyyppejä.
Ensin luulin, että Hanna Kattilakoski on jonkinlainen Hyacinth Bucket [bukee], jonka elämän kantava voima on teeskentely tai hienostelu ja kiipiminen. Mutta ehkä se ei olekaan sitä. Kyllähän kenestä tahansa voi poikkeusolosuhteissa yhtäkkiä kuoriutua ihan toisenlaista käyttäytymistä kuin mihin ympäristö on tottunut -- esimerkiksi liehuvia värikkäitä halatteja, pullonkorkkikorviksia ja pöytäliinaturbaaneja. Perheenäiti on oikeastaan vähän traaginen hahmo kaiken koomisuutensa alla. Miten hukkaan hän menee ymmärtämättömien arki-ihmisten keskellä! Minkä taiteilijan maailma hänessä menettää! Hän on juuri niitä naisia, jotka lähtevät argentiinalaisen tangon opettajansa mukaan niin että heilahtaa.
Muut hahmot elokuvassa ovat sitten yksiulotteisempia: on kaatuilijapoliisi (itse stunttinsa tehnyt Aku Hirviniemi -parka), tunteellinen donitsipoliisi, myöskin omalla tavallaan hukkaan menevä vetäytyvä biologi-isukki ja kaksi neitiä, joista toinen on rimpsuhelmaromantikko ja toinen asiallinen psylliumkeksien leipoja. Päähenkilösiskokset Heinähattu ja Vilttitossukin ovat lähinnä vain aika hyvin näyteltyjä herttaisia lapsia, joilla on omat pysyvät ominaisuutensa (runotyttö/tehotyttö).
Loppua kohden farssin sekoilu vain kiihtyi ja volyymi nousi ("SINÄKIN SANOIT PYLLY!!!!11"). Toisaalta kohdeyleisö kikatti yhä enemmän.
Mutta tämä olikin ihan kiva. Pidin Niina Lahtisen perheenäidistä, joka luulee saavansa kesänaapureiksi oikeita thaitheilijoita ja sekoaa onnesta. Hänen puolisonsa (jonka nimi oli usein karjaistu MATTI!!!) on toukkaentusiasti ja hissukkabiologi, joka oppinut vetämään päänsä sitä syvemmälle hartioiden väliin, mitä enemmän hänen vaimonsa kutsuu, anelee ja komentaa miestä osallistumaan ja suojelemaan perhettä ja ylipäänsä valitsemaan julkisesti puolensa. Pattitilanne. Pariskunnan näyttelijät ovat sitä paitsi minulle tuttuja Siskonpedistä. Kuten myös Alibullenin neidit -- pidän niin kovasti heistä kaikista.
Lahtinen on siis rivakka perheenäiti, jonka sielu janoaa kauneutta ja taiteellista syvyyttä sinne, missä on vain perhe-elämän kompromisseja, käskytystä ja toukkia. Tämä Hanna Kattilakoski raahaa kauneimmat mekkonsa ja kaksikymmentä vuotta koskematta olleen sellonsa huvilalomalle ja haaveilee soittavansa iltaisin patiolla. Hän joutuu pettymään verisesti. Perhe päätyy vahingossa asumaan tunkkaiseen mökkiin, josta näyttää puuttuvan kaikki luova atmosfääri. Kunnes viereen tosiaan ilmestyy niitä taidetyyppejä.
Ensin luulin, että Hanna Kattilakoski on jonkinlainen Hyacinth Bucket [bukee], jonka elämän kantava voima on teeskentely tai hienostelu ja kiipiminen. Mutta ehkä se ei olekaan sitä. Kyllähän kenestä tahansa voi poikkeusolosuhteissa yhtäkkiä kuoriutua ihan toisenlaista käyttäytymistä kuin mihin ympäristö on tottunut -- esimerkiksi liehuvia värikkäitä halatteja, pullonkorkkikorviksia ja pöytäliinaturbaaneja. Perheenäiti on oikeastaan vähän traaginen hahmo kaiken koomisuutensa alla. Miten hukkaan hän menee ymmärtämättömien arki-ihmisten keskellä! Minkä taiteilijan maailma hänessä menettää! Hän on juuri niitä naisia, jotka lähtevät argentiinalaisen tangon opettajansa mukaan niin että heilahtaa.
Muut hahmot elokuvassa ovat sitten yksiulotteisempia: on kaatuilijapoliisi (itse stunttinsa tehnyt Aku Hirviniemi -parka), tunteellinen donitsipoliisi, myöskin omalla tavallaan hukkaan menevä vetäytyvä biologi-isukki ja kaksi neitiä, joista toinen on rimpsuhelmaromantikko ja toinen asiallinen psylliumkeksien leipoja. Päähenkilösiskokset Heinähattu ja Vilttitossukin ovat lähinnä vain aika hyvin näyteltyjä herttaisia lapsia, joilla on omat pysyvät ominaisuutensa (runotyttö/tehotyttö).
Loppua kohden farssin sekoilu vain kiihtyi ja volyymi nousi ("SINÄKIN SANOIT PYLLY!!!!11"). Toisaalta kohdeyleisö kikatti yhä enemmän.
Kommentit
Lähetä kommentti