Siirry pääsisältöön

Normaalisti rakastamisen taito

Marianna Stolbow'n Rakastamisen taito seisoi kirjaston bestsellerhyllyssä. Se on ihan ok kirja. Mitra Vasaran Ihana äiti, ihana nainen on myös ihan ok. Ne myös kerjäävät tulla luetuksi vastakarvaan.

Minä vaadin selfhelpiltäni perusteluja, pelkkä auktoriteetti ei riitä. Toisaalta minulla on perinnöksi saatu, itseänikin raivostuttava ad hominem -epäily nuorten ihmisten järjenjuoksua kohtaan, olivatpa he perustelleet puheensa kuinka hyvin tahansa. Jotenka.

Yleisesti ottaen Merete Mazzarella on ainut (tieto)kirjoittaja, jolta siedän loputonta tajunnanvirtatekstiä vailla sisällön vaihteleviin lukuihin jakavaa rakennetta. Mutta hän pudotteleekin virtaavassa, helposti etenevässä tekstissään vaivattomasti nimiä ja kertoo runsaasti anekdootteja, ja minä tykkään anekdooteista ja lähdeviitteistä. Sitä paitsi Mazzarella ei komentele lukijaa edes ollessaan Syvimmän Tiedon Lähteillä.

Tykkään myös Rakastamisen taidossa olevasta kehyksestä: Stolbow viittailee säännöllisesti roomalaisen runoilijan Ovidiuksen samannimiseen oppaaseen. Ja on siinä kirjassa lukujakin, joskaan en muista miten ne eroavat toisistaan. Pari kertaa viitataan muihin kirjoihin. Enimmäkseen kirjoittaja silti jakaa omaa viisauttaan oikeanlaisesta parisuhde-elämästä tulematta maininneeksi, mistä lähteestä (tai millaisista möhläyksistä) on ymmärryksensä saanut. Koska minä sanon!

Pahoin pelkään, että meillä on käsissämme Vanha Viisas Nainen: keinutuolijorisija, joka neuloa kilkuttelee ja puhuu, puhuu ja puhuu, ja jonka oikeaa ja normaalia maailmankuvaa ei horjuta mikään. Selfhelpin nojatuolitieteilijä siis. Välillä kiusaus uskoa käy kieltämättä suureksi, onhan kirjoittajalla haastattelujen ja kirjojen perusteella tuota näyttöä ja osaamista. Vaan vaikea on lusikoida, kun kauhalla tungetaan kurkusta alas.

Mutta ainakaan Rakastamisen taito ei lankea sellaiseen bioessentialismiin ja heteronormatiivisuuteen kuin Ihana äiti, ihana nainen. Jälkimmäinen kirja käsittelee (rivien välissä määritellyn) äitiyden ja naiseuden ihanaa, virtaavaa ja liekehtivää kokemusta ja hiukan myös lastenkasvatusta. Kirja on laskelmieni mukaan kirjoitettu esikoisvauvan päiväunien aikana: mitään kovin laajaa elämänkaarta tai laveaa kokemukseen perustuvaa pohdintaa siihen ei ole saatu mahtumaan. 

Ihana äiti koostuu lyhyistä katkelmista, jotka muodostavat toistuvan, ennustettavan ja helppolukuisen rakenteen. Tämä onkin kirjan vahvuus, samoin myönteisessä muodossa annetut voimalauseet. Kannessa on kornin representatiivinen ruusu. Rakastamisen taidon kansissa taas parasta ovat täydelliset mittasuhteet, ja kirjaa on tosi kiva pitää käsissä.

Kyllä alle nelikymppisellä voi olla annettavaa selfhelpin saralla, toki. Sarasvuokin julkaisi Sisäisen sankarinsa 30-vuotiaana, ja se kirja on sisäisesti looginen ja voi toimiakin. Minä arvostan meritoitumista jollakin määrätyllä alueella, kuten läsnäolotaidoissa ja mindfulnessissa ja mitä näitä nyt on, jotka vaikuttaisivat olevan Ihanan äidin taustalla, ja siksi haluaisinkin kuulla niistä taustarakenteista enemmän. Ihan pelkkä koska minä sanon ei nimittäin riitä. (Oma versioni lapsille puhuessani on "koska mä olen harjoitellut tätä monta kertaa ja siksi tajuan paremmin mitä siinä voi käydä".)

Kummastakin kirjasta siis puuttuu laajempi yhteiskunnallinen ote. Turha kuvitella, ettei oletuksia, rakenteita, yhteiskuntaa ja historiaa ole olemassa, vaikka niitä ei ole kirjoitettu näkyviin, ehkei edes tiedostettu. Molemmat kirjoittajat jättävät oman positionsa avaamatta ja määrittelemättä, ja uskottavassa selfhelpissä, toisin kuin blogitekstissä, se oikeasti vähän niin kuin kuuluisi asiaan. Muuten käy niin, että minä määrittelen normaalin, koska minä neulon tässä keinutuolissa Vanhana, Viisaana ja henkisesti tasapainoisena ja sinä et. Kilkuti kilk. 

Rakastamisen taidossa on muuten aivan sietämätön määrä keskenään ristiriitaisia kielikuvia ja kerran pari myös tahatonta komiikkaa: "Jos aistii esimerkiksi uskottomuuden vaaran tai houkutuksen, on siihen tartuttava." Eipä muuta kuin tarttumaan sitten! Vanha Viisas Nainen käski!

Vaahtosin Herra Miehelle hiukan. Herra Mies veti henkeä, kiinnitti katseensa yläviistoon ja aloitti: "No siis historiallisesti katsoenhan..." Tämä, ystävät, on se näkökulma, jota olin odottanut!

Kommentit

  1. Pelkään, että olet haksahtanut Stolbow-nimen taivutuksen kanssa. Kyseessä lienee saksalainen, puolalainen tms. translitteraatio venäläisestä sukunimestä Столбов. Lopun :n ääntäisin kyllä reippaasti konsonanttina, /stolbov/ tai /stolbof/, joten taivutusmuodoksi tulee "Stolbowin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, tuossa piti lukea "Lopun <w>:n", mutta tämä kommenttikenttä nieli sen eräistä teknisistä syistä, jotka tunnistan. Mainitsinko jo, että kaikki tietokoneohjelmat ovat huonoja?

      Poista
    2. Mietin jaksaisinko googlata, ja sit toivoin että ehkä keksin taivutuksen, joka ei ole väärin. Ainakaan en taivuta kuten aikakauslehdet naiskirjailijoiden nimiä taivuttavat: "Mariannan".

      Poista

Lähetä kommentti