Voi sisar Mariana Alcoforado, mistä sinä kaivoit itsellesi tuollaisen kaikkien vatipäiden sankarin? Tinderistäkö, josta (kertovat isot tytöt) "saa halvalla puolikuntoisia miehiä, joita tekis mieli iltapuhteena ruveta korjailemaan"?
Sisar Marianan rakkauskirjeiden (Lettres portugaises traduites en français 1669, suom. Tarja Härkönen 1995) sisar Mariana eli (ehkä) 1600-luvulla portugalilaisessa klarissalaisluostarissa, mutta niin vain sinnekin ehti ranskalainen kreivi, Chamillyn kavaljeeri Noël Bouton panemaan kaiken hyrskyn myrskyn.
Piirityksenne uuvutti minut, kiihkeytenne sytytti minut, kohteliaisuutenne hurmasi minut, lupauksenne rauhoittivat minut ja oma ihastumiseni vietteli minut.
Nyt viimeiset kuukaudet 26-vuotias sisarparka on pyörittänyt mietteitä, joissa on maannut, riutunut vitutuksessaan ja kirjoittanut pitkiä, aikakauden koristeellisesta tyylistä suorasukaisesti poikkeavia itse/syytöskirjeitä kuin vuosisatain takainen Ester Nilsson. Ja saako hän mitä tarvitsee? Ei saa. Kas kun viisikymppisellä kreivillä on kiireitä ja rankkaa. Mutta jos kirjeet ovat aitoja -- mikä on epäselvää -- kreivi on julkaissut ne.
Tiedätte varsin hyvin että kurjinkin selitys riittäisi minulle, mutta te ette vaivaudu antamaan minkäänlaista. Rakkauteni teitä kohtaan takaa sen että näen teissä vikaa vain jotta pääsen kokemaan sen riemun että saan puolustaa teitä.
Suomentajan esipuheen mukaan kavaljeerin tenho ei ihan auennut aikalaistodistajille. Sisar Mariana oli tosiaan laitettu luostariinsa kaksitoistavuotiaana. "30-vuotiaana hän alkoi ankaran katumusharjoituksen. Tyynesti hän kärsi kaikki sairautensa ja toivoi saavansa kärsiä entistä enemmän." L'enfer, c'est les autres.
Ja hän kärsii. Viisi kirjettä lietsovat epätoivon, kaipauksen ja raivon katarttisiin sfääreihin. "Monologit ovat lähes poikkeuksetta tragedioita", kirjoittaa Härkönen esipuheessaan. Sisar Mariana pyörittää ja pyörittää mietteitään, loukuttaa ja lihtaa ja kutoo toimikkaan tuskastaan.
En sano tätä kaikkea vain jotta saisin teidät kirjoittamaan minulle, en missään tapauksessa. -- Annan teille ilomielin anteeksi, sillä onhan mahdollista, ettei teillä ole enää muuta iloa kuin se ettei teidän tarvitse vaivautua enää kirjoittamaan minulle. Ihan totta, olen täysin valmis antamaan anteeksi kaikki teidän virheenne.
Mariana lienee lukenut valikoivasti Svend Brinkmannin kirjaa Pysy lujana. Elämä ilman self-helpiä (Stå fast. Et opgør med tidens udviklingstvang 2014, suom. Heikki Eskelinen 2017).
Hän osaa kyllä "keskittyä siihen, mikä elämässä on kielteistä" ja "tehdä jotain, mitä ei haluaisi tehdä", kuten Brinkmann provosoivasti kehottaa. Erityisen tärkeää on vastustaa "lihan kuiskeita" kuin muinaisen Rooman stoalainen keisari Marcus Aurelius.
Mutta, Mariana: "Tähän mennessä olet oppinut, että jos epäilet, vastaus on useimmiten ei." Me kaikki kyllä tiedämme, millaisia kavaljeerit ovat. Kuiskeet niillä on mielessä. Ei kirjeisiin ja tunteisiin vastaaminen ja emotionaalisen yhteyden kannattelu.
Teitä tässä on enemmän syytä sääliä kuin minua; on parempi kärsiä niin kuin minä kärsin kuin nauttia niistä haaleista iloista, joita ranskalaiset rakastajattarenne teille tarjoavat. En todellakaan kadehdi tunteettomuuttanne. Minä säälin teitä. Neuvon että unohdatte minut pikimmiten. Olen imarreltu että minun ansiostanne nautintonne on tästä lähtien aina epätäydellinen.
"Niinpä harhaista on myös usko siihen, että voimme olla autenttisia löytäessämme tien todellisiin tunteisiimme. - - Aitojen tunteiden tavoitteluna ilmenevä autenttisuuden palvonta on luonteeltaan lapsuuteen hakeutumista." Siinä kuulit -- unohdetaan maatut mietteet, nihkeä kreivi ja ajatusten kaikukammio ja keskitytään luostaroimaan. Puutarhassa riittää kuokittavaa ja oblaatitkin pitäisi varmaan mankeloida, tai jotain.
Niin, nyt tajuan täysin, kuinka valheellista käytöksenne on ollut. - - Pidättyväisyys oli teille keino saada minut syttymään, rakkauteni oli teille tuskin muuta kuin voitto, sydäntänne se ei koskaan syvältä koskettanut.
Eikö teillä ole edes yhtään kurja olo?
Brinkmann siteeraa sosiologi Richard Sennettiä: aikana ennen kuin yksityisyys ja autenttisuus asetettiin ihanteiksi, käytöstavat ja rituaalit vielä kannattelivat julkista ihmistä. Mutta jo satoja vuosia ennen Sennettin määrittelemää "intiimisyyden hirmuvaltaa" sisar Marianan intohimoinen ja henkilökohtainen kirjoitustyyli ravisteli ranskalaista kirjeromaaniskeneä.
Kaikki nämä rajut tunnekuohut kävivät niin voimilleni, että pyörryin ja makasin tajuttomana yli kolme tuntia: kieltäydyin palaamasta elämään, joka minun täytyy tuhlata teidän takianne, koska en voi sitä teille omistaakaan.
Lopulta sisar Mariana avaa silmänsä. Kaipaus valoon on kaipausta tietoisuuteen, sanoi (ehkä) C. G. Jung. Matka luostarista maailmaan ja takaisin oli raskas.
Kommentit
Lähetä kommentti