Excel ja Teams nävertävät reikäiseksi sielun ja jäykistävät lonkankoukistajat. Siksi on iltoihin ja viikonloppuihin etsittävä mieltä. Korona ei ole paljoa ollut enää ajatuksissa. Varotaan vieraita, määritellään välillä uusiksi se vieras. Monenlaisia puhtauskäytäntöjä yritän jaksaa noudattaa, joskaan en ihan niin intohimoisen kosheristi kuin jotkut. Tuijotan sormiani: olenko unohtanut pestä teidät oikeassa järjestyksessä? Rankaistaanko minua käsisäännöissä lipsumisesta? Harmaat kynsilakat eivät vastaa.
Luen hiukan innottomasti Christina Sweeney-Bairdin ihan hyvää kirjaa Viimeiset miehet (The End of Men 2021, erinomaisesti suomentanut Kirsi Luoma), tosin en ole vielä puolessavälissäkään enkä oikein jaksa muodostaa siitä mielipidettä. Juuri ennen koronapandemiaa kirjoitetussa kirjassa koronan kaltainen, mutta paaaaaaljon nopeampi ja seksistisempi virus kaataa miehiä kuin maailman tehokkain ja kuolettavin vamppi. Ok, no selvä, siitäs saavat, minä haukottelen.
Panostan ehkä sitten enemmän siihen kirjojen ulkopuoliseen vapaa-aikaan. Eilen olin leikkimässä fuksia uudessa porukassa, opin viittomia ja lakipykäliä ja join kahvia viiden jälkeen illalla. Ahdistus väheni kaikilla, into lisääntyi, tältäkö tuntuu olla partiossa? Päiväkirjassa on enää vähän tilaa, koska käytin sitä muistikirjana. Kämmenessäni on yhä mustetta. Kutsun kaikki meille jo muutaman päivän päästä, ja he lupasivat tulla. Toivottavasti heillä ei ole mitään tomaattiruokia vastaan, huolestun yhtäkkiä kun en muustakaan keksi.
Toissa iltana Tipulainen ja minä menimme ystävän luo tekemään sitä mitä aina: katsomaan melko epäironisesti diakuvia 30 vuoden takaa ja näkemättä jääneitä viime talvelta, ihailemaan teekannukokoelmaa, ajattelemaan puita. Minä tanssin, minulla ei ole enää yksiäkään päkiästä ehjiä villasukkia. Vieläkö soitan banjoa? Tipulainen luki meille ääneen Sankaritarinoita tytöille, innoittui ja ilmoitti aikuisena värjäävänsä tukan turkoosiksi ja vaihtavansa nimekseen Liisi Oterma. Kotimatkalla voitimme pelon ja kävelimme pimeää metsäpolkua, Tipulainen näki tähden, ehkä.
Tästä päivästä tulee kiva, ja huomisestakin tulee kiva.
Kommentit
Lähetä kommentti