Juice Leskisen Haitaribussi-levyllä lauletaan lemmikkieläimistä (?) kertovaa laulua, jossa on tällainen säepari: "Lemmikkeinä satoja / äidillä on matoja." Lapsena sitä oli tietysti että ehhehhee, sisäloisia, mikä vitsi! Vaan nyt on hymy hyytynyt, kun olen äiti ja minulla on satoja matoja. Kehoni ulkopuolella. (Siitä vasta leikki olisikin kaukana, jos olisivat sisäpuolella.) Olen ihan rakastunut pikku Eisenia fetidoihini!
Koska tykkään harrastaa huonekasvejani mahdollisimman vähällä rahalla, hankin ruukut ja aluslautaset Kierrarin ilmaispuolelta. Sitten hoksasin pyytää myös multaa porukoiden asiallisesta pihanperäkompostista -- mullan ostaminen ja roudaus kun on ikävä kevätvelvollisuus. Sain isiltä ison säkin kompostimultaa, mutta mukana tuli pari matoa. Tulin antaneeksi niille ruokaa. Tulin askarrelleeksi niille kodin entisestä vaippalaatikosta. Tulin kaivaneeksi lisää matoja metsänreunasta, googlanneeksi aika paljon tietoa tunkiolierojen ja kastelierojen eroista (kastelieroja ei pidä ottaa sisälle, koska kodeissa on niille liian lämmin; pienet tummat tunkiolierot taas viihtyvät aivan hyvin keittiössäkin), tulin tilanneeksi netistä Kiteen Mato ja Multa Oy:ltä sata matoa lisää. Tulin avautuneeksi Matkahuollon ihmisille siitä, että arvatkaas kuulkaa mitä tässäkin paketissa on!
Nyt näyttäisi siltä, että meillä elää keittiössä useiden satojen yksilöiden matola, johon lisäilen varovasti ruokaa joskus (sen pitäisi olla hienojakoista hampaattomien matojen imeskellä -- hankkisinko jonkinlaisen jätemyllyn?) ja jonka elämää tutkin melkein joka päivä. Mies ja esikoinen ovat matojen suhteen melko välinpitämättömiä tai hiukan vastahakoisia, mutta kuopus haluaisi mielellään hoitaa niitä. Kerron aika monelle vastaantulijalle matosistani. Usein joku ehdottaa matojen syömistä tai kutsuu ongelle ensi kesänä. Vastaan aina, että ongi kissallasi, barbaari. Vanhempani ovat sitä mieltä, että tyhmempiäkin harrastuksia sitä kaupunkilaisilla voisi olla, vaikkei kyllä tule just nyt mieleen yhtään.
Pari päivää sitten käytin ainakin kolme tuntia ajantajuni hukanneena, hartiat jumissa ja silmät ristissä kaivelemassa kompostista kahdella kauhalla valmista multaa pois. Multa pitää poistaa, koska se on madoille itselleen myrkyllistä niin kuin vain oma uloste kenelle tahansa pidemmän päälle on. Matojen munat ovat kuin pieniä viinirypäleitä, nuppineulanpään kokoisia ja vaaleanvihreitä (muunkin värisiä palloja on tullut vastaan, mutta en ole ollut varma mitä ne ovat). Ne huomaa pois kerättävän mullan seasta vielä melko helposti. Mutta kun ne kuoriutuvat, yhdestä munasta voi tulla parikymmentäkin pikkumatoa, ja sellaisia onkin jo vaikeampi huomata.
Haluan pitää madot ja ruoat matolassa ja mullan erillään multasäkissä, joku järjestys pitää olla, vaikka toisaalta pari matoa elää kyllä kukkaruukussa yllättävän lokoisasti pitäen samalla mullan pöyheänä. Kovin paljon ne eivät kyllä mahdu lisääntymään siellä. Tai siis ruoka ei riitä -- henkilökohtaista tilaa madot eivät tunnu kaipaavan siitä päätellen, millaisiin läjiin ne aina porukalla hakeutuvat kuin opiskelijat juomaan teetä ja juttelemaan syvällisesti (mahdollisimman syvällisesti, koska auringon UV-säteily on kuulemma madoille kuolemaksi).
Matojen ruokkiminen biojätteillä houkuttaa kärpäsiä, mutta esim. pelkät huonekasvien osat ovat saaneet jäädä rauhaan. Nyt olen onneksi huomannut, että talvea kohden kärpäset ovat melkein kadonneet. Hyvä niin, koska aikaisemmin ei ollut sellaista sanomalehtisilppua, jonka läpi kärpäset eivät olisi päässeet munimaan matolaan. Kärpästen lisäksi vaikeutena on ollut löytää sopiva kosteustasapaino, koska reunoille kiipeilevät madot ja niiden jättämät multaläjät tekee usein mieli suihkuttaa suihkupullolla kätevästi takaisin alas. Kuitenkin liian märkä komposti alkaa haista ikävältä. Isolla kumilenkillä kiinnitetty kangas laatikon kantena on päästänyt liian kosteuden haihtumaan.
Kovasti haaveilen siitä, että voisin lopulta syöttää kaikki biojätteemme madoille -- ei siksi, että meillä ei olisi aivan toimiva biojätteenkeräys, vaan siksi, että aivan toimiva biojätteenkeräyksemme sijaitsee neljä kerrosta alempana parkkipaikan toisella puolella. Ja ehkä vielä vähän enemmän siksi, että ajatus multaomavaraisuudesta on tosi tyydyttävä. Luon suljetun kierron, jossa kasvien kuihtuneet osat muuttuvat mullaksi, joka ruokkii taas uusia kasveja! Vanhan mullan luullakseni vain sekoitan keväisin uuteen multaan, koska matokompostin multa on hyvin ravinnerikasta, vähän liiankin monille kasveille.
Laskelmieni mukaan meillä tulee olemaan todella paljon multaa piakkoin... Madot sentään eivät kuulemma lisäänny holtittomasti, vaan populaation kasvu alkaa taantua, jos ruokaa ei ole tarpeeksi. Ei siis pitäisi olla pelkoa siitä, että jonain yönä joku imeskelee leukaani ja se onkin mato.
Koska tykkään harrastaa huonekasvejani mahdollisimman vähällä rahalla, hankin ruukut ja aluslautaset Kierrarin ilmaispuolelta. Sitten hoksasin pyytää myös multaa porukoiden asiallisesta pihanperäkompostista -- mullan ostaminen ja roudaus kun on ikävä kevätvelvollisuus. Sain isiltä ison säkin kompostimultaa, mutta mukana tuli pari matoa. Tulin antaneeksi niille ruokaa. Tulin askarrelleeksi niille kodin entisestä vaippalaatikosta. Tulin kaivaneeksi lisää matoja metsänreunasta, googlanneeksi aika paljon tietoa tunkiolierojen ja kastelierojen eroista (kastelieroja ei pidä ottaa sisälle, koska kodeissa on niille liian lämmin; pienet tummat tunkiolierot taas viihtyvät aivan hyvin keittiössäkin), tulin tilanneeksi netistä Kiteen Mato ja Multa Oy:ltä sata matoa lisää. Tulin avautuneeksi Matkahuollon ihmisille siitä, että arvatkaas kuulkaa mitä tässäkin paketissa on!
Nyt näyttäisi siltä, että meillä elää keittiössä useiden satojen yksilöiden matola, johon lisäilen varovasti ruokaa joskus (sen pitäisi olla hienojakoista hampaattomien matojen imeskellä -- hankkisinko jonkinlaisen jätemyllyn?) ja jonka elämää tutkin melkein joka päivä. Mies ja esikoinen ovat matojen suhteen melko välinpitämättömiä tai hiukan vastahakoisia, mutta kuopus haluaisi mielellään hoitaa niitä. Kerron aika monelle vastaantulijalle matosistani. Usein joku ehdottaa matojen syömistä tai kutsuu ongelle ensi kesänä. Vastaan aina, että ongi kissallasi, barbaari. Vanhempani ovat sitä mieltä, että tyhmempiäkin harrastuksia sitä kaupunkilaisilla voisi olla, vaikkei kyllä tule just nyt mieleen yhtään.
Pari päivää sitten käytin ainakin kolme tuntia ajantajuni hukanneena, hartiat jumissa ja silmät ristissä kaivelemassa kompostista kahdella kauhalla valmista multaa pois. Multa pitää poistaa, koska se on madoille itselleen myrkyllistä niin kuin vain oma uloste kenelle tahansa pidemmän päälle on. Matojen munat ovat kuin pieniä viinirypäleitä, nuppineulanpään kokoisia ja vaaleanvihreitä (muunkin värisiä palloja on tullut vastaan, mutta en ole ollut varma mitä ne ovat). Ne huomaa pois kerättävän mullan seasta vielä melko helposti. Mutta kun ne kuoriutuvat, yhdestä munasta voi tulla parikymmentäkin pikkumatoa, ja sellaisia onkin jo vaikeampi huomata.
Haluan pitää madot ja ruoat matolassa ja mullan erillään multasäkissä, joku järjestys pitää olla, vaikka toisaalta pari matoa elää kyllä kukkaruukussa yllättävän lokoisasti pitäen samalla mullan pöyheänä. Kovin paljon ne eivät kyllä mahdu lisääntymään siellä. Tai siis ruoka ei riitä -- henkilökohtaista tilaa madot eivät tunnu kaipaavan siitä päätellen, millaisiin läjiin ne aina porukalla hakeutuvat kuin opiskelijat juomaan teetä ja juttelemaan syvällisesti (mahdollisimman syvällisesti, koska auringon UV-säteily on kuulemma madoille kuolemaksi).
Matojen ruokkiminen biojätteillä houkuttaa kärpäsiä, mutta esim. pelkät huonekasvien osat ovat saaneet jäädä rauhaan. Nyt olen onneksi huomannut, että talvea kohden kärpäset ovat melkein kadonneet. Hyvä niin, koska aikaisemmin ei ollut sellaista sanomalehtisilppua, jonka läpi kärpäset eivät olisi päässeet munimaan matolaan. Kärpästen lisäksi vaikeutena on ollut löytää sopiva kosteustasapaino, koska reunoille kiipeilevät madot ja niiden jättämät multaläjät tekee usein mieli suihkuttaa suihkupullolla kätevästi takaisin alas. Kuitenkin liian märkä komposti alkaa haista ikävältä. Isolla kumilenkillä kiinnitetty kangas laatikon kantena on päästänyt liian kosteuden haihtumaan.
Kovasti haaveilen siitä, että voisin lopulta syöttää kaikki biojätteemme madoille -- ei siksi, että meillä ei olisi aivan toimiva biojätteenkeräys, vaan siksi, että aivan toimiva biojätteenkeräyksemme sijaitsee neljä kerrosta alempana parkkipaikan toisella puolella. Ja ehkä vielä vähän enemmän siksi, että ajatus multaomavaraisuudesta on tosi tyydyttävä. Luon suljetun kierron, jossa kasvien kuihtuneet osat muuttuvat mullaksi, joka ruokkii taas uusia kasveja! Vanhan mullan luullakseni vain sekoitan keväisin uuteen multaan, koska matokompostin multa on hyvin ravinnerikasta, vähän liiankin monille kasveille.
Laskelmieni mukaan meillä tulee olemaan todella paljon multaa piakkoin... Madot sentään eivät kuulemma lisäänny holtittomasti, vaan populaation kasvu alkaa taantua, jos ruokaa ei ole tarpeeksi. Ei siis pitäisi olla pelkoa siitä, että jonain yönä joku imeskelee leukaani ja se onkin mato.
Kommentit
Lähetä kommentti