Kuuntelin teininä YUP:ta, ja välillä vieläkin. Sanat tulevat vaivattomasti jostain kaukaa arkistoista, jollaisia kartutin siinä iässä: yksityiskohtia, ulkoa oppimista, pieniä asioita järjestyksessä. Kokonaisuuksien hallinta oli parikymmentä vuotta sitten vaikeaa. Nykyisin en muista edes äitini puhelinnumeroa, mutta laajojen, tajuamista vaativien kokonaisuuksien kanssa on helpompaa. Pitää vain olla mielessä jokin valmis laituri, johon kiinnittää uusi tieto, ja sen laiturin on syytä olla mieluummin valmiiksi sellainen Rotterdamin kokoinen.
YUP:n keulakuva Jarkko Martikainen kertoo 50-vuotisjuhlakirjassaan Lihavia luurankoja (2020) laulujensa kirjoitusaikoihin liittyviä tarinoita. Pidän niistä yhä, vaikka joskus kyllästyn Martikaisen hyvin tunnistettavaan tyyliin. Hän kertoo suurista asioista täyteen ahdetun monisanaisesti ja jotenkin itsetarkoituksellisen rujosti.
Ja melkoisen rajoittuneesta miehisestä näkökulmasta, joka korostuu teoksen kuvituksessa, josta osan hän on tehnyt itse. Naisia ei näy ei kuulu, ellei kyselijä-ämminä ja ihanina neitoina, tyttölapsia ei sitäkään vähää. Samastuminen ei ollut tyttöteininä helppoa.
Kristina Carlsonin Eunukki (2020) taas on pieni ihastuttava romaani 1100-luvun Kiinasta. Päähenkilö, runoilijan mukaan nimetty Wang Wei, on myyty lapsena köyhästä perheestä eunukiksi hoviin, mutta nyt hän on jo 70-vuotias ja vapaa palveluksesta. Vapaa istumaan auringossa itsekseen ja miettimään pieniä ajatuksiaan. Hovissa puhuminen oli juonittelun vuoksi hengenvaarallista, ja ajatustenkin kanssa piti varoa.
Eunukin minäkertojan sukupuoli on mutkaton aihe. Hän ei ole valinnut sitä itse, vaan se on päätetty ja väkivaltaisesti toteutettu hänen puolestaan. Mutta siitä on kauan ja Wang Wei on henkiinjäämisestään kiitollisena kotiutunut kehoonsa, joka on lihava, pehmeä ja raskas. "Olen ruumiiltani enemmän mies kuin nainen, mutta minulla on naisen mieli."
Kirjan maailmassa eunukit eivät ole miehiä tai naisia, vaan kolmas sukupuoli, johon liitetään omat roolinsa ja odotuksensa palvelijoina ja työntekijöinä haaremissa tai muualla hovissa. "Hän kelpasi juuri siksi, että oli outo. Hovinaisten mielestä hän oli ihastuttava. Kuin jättikokoinen vauva, sileä ja pehmeä." On myös sellaisia eunukkeja, jotka ovat oikeastaan yhä miehiä ja täynnä vihaa kohtelustaan.
Lihavien luurankojen kehosuhde on jotenkin vaikeasti löydettävä. Lauluissa puhutaan kyllä työnteosta, tappeluista, vääryyksistä, rikoksista ja kuolemasta (voi kuinka paljon niissä puhutaankaan kuolemasta), mutta ei juurikaan kivuista, eikä varsinkaan kehon sisäpuolelta lähtevistä kivuista.
Vaikka kirjassa tunteilla on aika keskeinen rooli, sekä laulujen että kirjan näkökulma on silti klassisen maskuliininen, ja siksi se eroaa selvästi hovieunukin kokemusmaailmasta. On kuin vertaisi jänteikästä, kuivahtanutta vanhaa kulkukoiraa silkkiperhosen toukkaan.
Vailla perhettä elävän eunukin koko maailma on epäluotettavassa, juoruilevassa, ylellisyyksien täyttämässä hovissa. Yksi ilonlähde on viini ystävien seurassa tai yksin. "Juon yksin makuukomerossani viiniä kurpitsapullosta ja tulen juovuksiin. Yritän kaataa viiniä pikarista takaisin pulloon. Se melkein onnistuu, vain muutama pisara roiskuu lattialle, mutta en silti tule selväpäisemmäksi."
Wang Wein pohdiskelu on lapsekasta, mutta viisasta. Hän vasta harjoittelee mielipiteiden muodostamista. "Nouseva kuu ikkuna-aukossa näyttää varpaankynneltä. -- Eräs ystäväni miettii miten maailma on syntynyt ja miten se toimii. En ajattele yhtä suuria ajatuksia." Hänen kehonsa rapistuu vuosikymmeniä kannettujen kilojen painosta, "joskus säärissä kulkee kipu kuin salamanisku", ja hän on lähes yhtä alistunut ja säyseä kuin koko ikänsä.
"Maailmaan kuuluisi jäädä iso kolo, itse asiassa valtava kuoppa, kun minä olen poissa. Kun putoaisitte siihen, huomaisitte että minä puutun, en ole täällä. Tietäisitte, muistaisitte! Onneksi heräsin aamulla hengissä." Koko kirja täysin valloittavine minäkertojineen on kuin mukillinen marjoja. Sen huokauksen mittaisia kappaleita tekee mieli levittää katseltavaksi ja sitten maistella silmät kiinni.
Lihavat luurangot puhuvat isoista asioista isoilla sanoilla ja Florence Given pienistä asioista isoilla sanoilla. Eunukki puhuu isoista asioista pienillä sanoilla.
Kommentit
Lähetä kommentti