Välttelin keittiöön menemistä, koska sitten siellä ei voi keskittyä kuin yhteen asiaan. Harsosääsket, jotka myös paskiaisina tunnetaan, ovat taas vallanneet kaiken. Ne ovat kuin banaanikärpäsiä, mutta laihempia ja mustanharmaita, ja olen oppinut jotain niiden käyttäytymisestä.
Ne ilmestyvät aina, kun saan loistoidean laittaa melkein valmista multaa olohuoneen matokompostista kasveille. Harsosääsket pitävät nimittäin ihan vienosti homehtuvista asioista, ja niitähän kukkapurkeista löytyy. Lisäksi ne syövät pienten taimien hiusjuuria tai jotain sellaista, joten niistä on hiukan haittaakin kasveille. Mutta eniten minua hermostuttaa niiden lisääntyminen ja parveilu ja sekoilu. Jos en tapa niitä, mikään ei estä niitä valloittamasta kotiani.
Harsosääskistä kuuluu pieni ääni, kun ne lentävät lähelle kasvoja ja varsinkin korvia. Se hermostuttaa, miksi ne minun naamalleni haluavat? Homehdunko minäkin? Läimin, nipistän ja huidon niitä monella eri tekniikalla. Näpsäyttelen raadot sormistani kauemmas sellaisiin paikkoihin, joista kaikki vähän ällöttävä sormista näpsäytellään, kuten sängyn taakse.
Harsosääsket ovat kömpelöitä lentäjiä, varsinkin öisin. Niillä myös näyttäisi olevan vuorokausirytmi. Kun menen yöllä keittiöön, osa niistä nukkuu rauhassa erityisen kansoitettujen kukkaruukkujen ulkopinnalla noin viiden sentin välimatkoin. Ne on helppo listiä vaikka yhdellä kämmenellä. Kun nostelen ruukkuja ja törkin multaa, alkaa kuhina, ja niitä kaivautuu ylös mullan seasta, missä ne ovat ilmeisesti syntyneetkin.
Minulla ei ole enää harhakuvitelmia kyvyistäni hoitaa vaativia lihansyöjäkasveja, sitä paitsi ne ovat kovin pieniruokaisia eivätkä pystyisi kaitsemaan koko kärpäslaumaa. Enkä tietenkään halua myrkyttää kompostimultaa, jossa elää matojakin ja ties keitä. Joten olen ostanut kaikenlaisia keltaisia liima-ansoja ja kärpäspapereita ja haaveilen petopunkeista. Saan outoa tyydytystä, kun näen miten paljon kärpäsiä lappuihin liimaantuu. Jos puhallan, liikkumisesta erottaa elävät. Kuolleiden lajitovereiden ympäröimä kärpänen kuulemma tutkimusten mukaan masentuu ja kuolee itsekin. Kukapa ei.
Kun katson kärpäsiä pitkään, tulee epämukava olo. Sanon itselleni, että minulla on oikeus pitää keittiöni harsosääskettömänä vyöhykkeenä. Mutta itsepä kasvatan siellä kasveja, itsepä pidän kompostia. Houkuttelen sinne toiminnallani pieniä eläimiä, ja sitten sitä ollaan ihan yllättynyttä Picachua, kun niitä tulee. Tunnen pikkujalkojen töminää ihollani, kun hyönteiset harhailevat.
Kannattaa iskeä yöllä, opetan itseäni, kannattaa nujertaa ne, kun ne kaivautuvat vasta makuupusseistaan häikäistyneinä ja tavoittelevat banderollejaan uskomatta näkemäänsä. Nukkuva kärpänen on viaton näky. En ole varma, onko se sulkenut silmänsä (mitä epäilen), mutta paikallaan se lepää.
Nämä värinokkoset ja avokadot ovat eukalyptusmonokulttuurini, te olette aktivisteja ja alkuperäiskansoja, ja minä olen Stora Enso (Ylen juttu täällä). Vaviskaa.
Kommentit
Lähetä kommentti