Lapsena näin 80-luvun leivontakirjassa kongressileivoksen. Se näytti hieman raskaalta ja ankaralta, jonkinlaiselta kullankeltaiselta masariinilta, jonka soikean pinnan päällä oli pähkinärouhetta. Ei varsinaisesti värikkäältä tai ihanalta, mutta todella aikuismaiselta. Kongressileivoksella on gravitas. Kongressileivoksella on popliinitakki, stressiä ja sappikiviä.
Mielikuvissani se nautitaan seisten tummanpuhuvalta Kermansavi-henkiseltä aamiaissetin lautaselta, jota pidellään kuin maalarin palettia ja jossa on tila kahvikupille.
Kongressileivos ei ole jättänyt minua rauhaan. Muistin sen taas saatuani sähköpostin eräästä kongressikeskuksesta. He haluaisivat, että tulen syömään buffetaamiaista ja keskustelemaan heidän laajasta palveluvalikoimastaan, josta voisin sitten kenties tilailla jotain työnantajalle...? Näin jo hetken ajan itseni valikoimassa korviksia tilaisuutta varten. Minut saa suostumaan mihin tahansa ruoalla. Tai pyytämällä.
Toisessa kirjassa jonkun vanhemmat matkustivat lääkärikongressiin. Kongressileivos taitaa symboloida minulle uraa ja maailmankansalaisuutta. Haluan lentää ympäri maailmaa permanentin ja salkun kanssa ja olla kiireinen, haluan juoda mustaa kahvia ja käyttää epämukavia kenkiä. Haluan viskiä, lasikattoja ja sisätupakoinnin kellastamia sälekaihtimia.
Itse asiassa kongressileivos taitaakin symboloida 80-luvun elokuvia. Joten Herra Mies tarjoutui leipomaan ja googlailee nyt, minkäkokoinen on pienin myytävä pullo karvasmanteliaromia.
"Ei kun mä haluaisin että mulla olis vaikutusvaltaa ja ihmisiä jotka haluaa nuoleskella mua. Mä puhuisin itseni sinne buffetaamiaiselle jos se ei ois niin kaukana."
"Eiksulla ole jo. Sitä paitsi sinne pääsee U-junalla."
Kommentit
Lähetä kommentti