Laskutila

"...eikä hän toisaalta itse kelvannut mihinkään." (Gustave Flaubert.) Olen katsonut balettivideoita. Nojaudun taaksepäin vuosi vuodelta jäykemmällä selälläni ja ristin kädet rinnalle mahtavana: no, näyttäkääs nyt.  Tässä videossa  esitellään Joutsenlammen pahis-mustajoutsen-Odilen kehitystä 60-luvulta nykyaikaan. Mutta e i voi tuolla lailla vaeltaa holtittomasti paikallaan pyörivien piruettien aikana. Ei voi noin elottomasti pitää käsiä. Yrittäkää edes.  Etsin jotain täydellisempää ja turhaudun, kun en löydä. Lapsena kaikki on aika ihmeellistä, nuorena aikuisena ei mikään ole tarpeeksi ihmeellistä (ellei kykene uskomaan keijuihin, ja minulta on puuttuu se lisäosa sielusta). Ja nyt alkaisi olla aika valita, viettäisikö elämänsä tavallisuuden lähettiläänä kuin diakonissaksi ryhtynyt Muumimamma -- syleilisikö ihan-kivaa ja päättäisi nähdä tylsässäkin jotain hienoa ja poikkeuksellista vaikka väkisin. Jonkinlaisena eettisenä valintana. Lahjana maailmalle. Vai ryhtyisikö oikei...

Lapsena näin 80-luvun leivontakirjassa kongressileivoksen. Se näytti hieman raskaalta ja ankaralta, jonkinlaiselta kullankeltaiselta masariinilta, jonka soikean pinnan päällä oli pähkinärouhetta. Ei varsinaisesti värikkäältä tai ihanalta, mutta todella aikuismaiselta. Kongressileivoksella on  gravitas . Kongressileivoksella on popliinitakki, stressiä ja sappikiviä. Mielikuvissani se nautitaan seisten tummanpuhuvalta Kermansavi-henkiseltä aamiaissetin lautaselta, jota pidellään kuin maalarin palettia ja jossa on tila kahvikupille.  Kongressileivos ei ole jättänyt minua rauhaan. Muistin sen taas saatuani sähköpostin eräästä kongressikeskuksesta. He haluaisivat, että tulen syömään buffetaamiaista ja keskustelemaan heidän laajasta palveluvalikoimastaan, josta voisin sitten kenties tilailla jotain työnantajalle...? Näin jo hetken ajan itseni valikoimassa korviksia tilaisuutta varten. Minut saa suostumaan mihin tahansa ruoalla. Tai pyytämällä. Toisessa kirjassa jonkun vanhemmat...