Melko kaurismäkeläistä: makaan kaihtimien hämärtämässä huoneessa jalka tyynypinon päällä ja hapuilen Satumaa-tangon sanojen perään.
Mikä on värikäs ja taivaalla? Supersankaripieru!
Mikä on violetti ja hyppää junan yli tarvittaessa? Supersankariviinirypäle!
Mikä on taivaalla ja sillä on pyrstö? ("Kirjaimellisesti kaikki linnut?") Enkelimerenneito!
Miks mun napa on tällainen että siinä on iso pikku mäki ja pieni pikku mäki ja joillain ihmisillä on erilainen napa? Onko niiden napanuora revitty [väkivaltaisia eleitä] eri tavalla irti?
Miten astronautit voi hengittää avaruudessa kun siellä ei oo sitä happoa? Ope sanoi että siellä voi nukkua ylösalaisin.
Äiti sun kannattais mennä avaruuteen. Siellä ei oo värähtelevää ainetta ja sä voisit olla ihan rauhassa hiljaisuudessa. Lukea kirjaa ja syödä suklaata ja makailla matolla... liimattuna siihen mattoon.
-----
Antropologi Margaret Meadin mukaan ensimmäinen merkki sivilisaatiosta on murtunut ja parantunut reisiluu. On siis ollut yhteisö, joka on katsonut tarpeelliseksi pitää luun omistajan hengissä, teessä ja tyynyissä. Pestä purentakiskon aamulla, paistaa ja tarjoilla kahvin kanssa hänen väkisin itse leipomansa hapanjuurileivän, hankkia laadukkaan suihkujakkaran, palauttaa kirjastonkirjat, siivota marsuhäkit vaikka aivastellen ja kiroillen -- ojentaa shaalin, hiusharjan, keittokulhon, kirjanmerkin, laturin, syömäpuikon (raapimista varten vaikka se on kiellettyä).
Tällä hetkellä haaveet ovat aika pieniä. Ebba Masalinin Mänty-opetustaulu; taito juoda teetä ilman palovammoja décolletéssa; seuraavaksi päiväkirjaksi erikoispaksu viivaton Moleskine kovilla tai pehmeillä kansilla (olisikohan sitä myrtle green -värisenä? sopisiko se kivasti yhteen täytekynän ja violetin musteen kanssa?); rennot lonkankoukistajat; nämä samat villahousut, mutta puhtaina.
Lastenhuoneen kirjahyllyistä ei kuulemma millään löydy Susan Coolidgen Katyn toimia (What Katy Did 1872, suom. Sirkka Rapola 1933). Luin sen joskus. Perinteisessä tyttöromaanissa 12-vuotias huolimaton ja kärsimätön Katy vammautuu muutamaksi vuodeksi. Hänet jätetään yläkertaan happanemaan keskenään, koska miksi ei. Onneksi paikalle tuodaan viisas, kärsivällinen ja rakastettava Helen-serkku, joka opastaa päähenkilölle, miten naisen kuuluu sairastaa: lempeästi ja ihastuttavasti. Helen tietää mistä puhuu, koska hänkään ei voi enää kävellä. Helen itse meni ihastuttavuudessaan niin pitkälle, että purki kihlauksensa oman vammautumisensa jälkeen, jotta ei sitoisi sulhastaan liiaksi.
Ja Katy oppii, ja sen sijaan että hänet vaikka siirrettäisiin sairastamaan alakertaan muiden keskelle, hän alkaa aurinkoisuudellaan houkutella perheenjäseniä, ystäviä ja kylänmiehiä luokseen. Ja palaa tietysti lopulta jalkeille, vaikka 1800-luvun ortopedia ja traumatologia ovat mitä ovat.
Kuinkahan paljon minä kehityn ihmisenä tänä jalan vieressä makailun keväänä? Ehkä minustakin tulee vaatimaton, miellyttävä, tahdikas, antelias ja suurisieluinen, ja divaanini viereen kiemurtelee katkeamaton jono.
Tai sitten lähimmäiseni kehittyvät näppäriksi taloustöissä, ja tämä pierunhajuinen patja pitää lopulta polttaa. Oderint dum metuant.
Kommentit
Lähetä kommentti