On taas kesä, ja minä assosioin siihen kaikenlaista. Vaeltelen vanhoilla omakotitaloalueilla, ihastelen kukkaistutuksia ja sanon itselleni päättäväisesti, että on meillä ainakin oikeus kävellä kadulla, vaikkei puolta miltsiä Puu-Käpylän kämppään löytyisikään. Suunnittelen taas hankkivani olkihatun, denimsinisen liehuvan kesäkauhtanan ja punotun kassin (johon se hattu mahtuu). Pakotan perheen iltakävelylle merenrantaan ja yritän siellä (turhaan) löytää ravintolan, jonka hallitus sallisi myydä meille jäätelöä illalla. (Mikä maa tämä tämmöinen on, jossa rantabulevardeilla ei ole tiheästi jäätelökioskeja, kysynpä vaan?!) Kesään kuuluvat kesävaatteet ja kesätekemiset, joita sitten talvella muistellaan.
Kesäpäivät pitää käyttää hyvin, kun niitä on, samalla tavalla kuin terveydestä pitää olla kiitollinen, kun sitä on. (Eihän tuo ole kyhmy?) Yritän opettaa lapsillekin jonkinlaista kausiajattelua. Se on minusta tärkeä taito. Emme ehkä noudata kaikkia valtavirtaisimpia traditioita, vaan etsimme juhlapyhistä sitä kovaa ydintä, josta ei voi luopua luopumatta koko päivästä, ja ehkä heitämme lopuilla normeilla vesilintua.
Opiskelu- ja pikkulapsiaikana oli helppoa luistaa monista normeista, mutta keskiluokkaisuutta tavoittelevilla heteroydinperheillä on velvollisuutensa, kuten ohuiden sukkahousujen käyttö ja sampoolla pestyt hiukset.
Ajattelen välillä sitä yhtä kalaöljymainosta, jossa äidillä oli ainakin neljä identtisiin sinisiin kauluspaitoihin puettua poikalasta. En tiedä mitä minulle on tapahtumassa. Ehkä olen kerjännyt tätä.
Joka tapauksessa kausiajattelu liittyy tilanteen lukemiseen, jota olen alkanut painottaa lasteni (ääneenlausutussa) kasvatuksessa yhä enemmän. Ja tilannetaju, kuten muukin hyvä maku, on tietysti luokka-, ikä- ja sukupuolisidonnaista ja moniin normeihin kietoutuvaa.
Kun perhe vanhenee ja molemmat lapset ovat pian miellyttävän latenssi-ikäisiä koululaisia, vapautuu aikaa ja tilaa nähdä ympärilleen. Pyrin ottamaan omasta melko konservatiivisesta kasvatuksestani sen hyvän, joka ansaitsee tulla uusinnetuksi.
Kuten esimerkiksi tilannepukeutumisen. Tapakasvatus ja vaikka ravintolakäyttäytyminen on kivasti jo hallussa,
mutta perheemme nyt-lähdetään-oikein-näyttäytymään-vaatteilla on ollut taipumusta olla surkuhupaisia ja aina vähän
kompromissimaisia. Ja vaikka sisävaatteet olisivat millaisia, niin ulkohousuilla ja Kuomilla on saanut romutettua autottoman lapsiperheen tyyliyritykset. Olen puolustautunut ajattelemalla, että rumat ne vaatteilla koreilee, mutta se saa loppua. Olen oman elämäni Joonas Konstig, ja nyt lähtee.
Kunhan kulttuuririentoihin taas pääsee ja niihin alkaa olla rahaa ja rohkeutta, me olemme ehtineet harjoitella lanseeraamieni suntisten käyttöä. Silloin toivoakseni eivät lapset osoita mieltään joutuessaan pukemaan ehjiä ja puhtaita ja ehkä vähän jäykempiä vaatteita päälleen, koska, kuten heille sanon, tilanne on sellainen, että kunnioitamme sitä ja osoitamme arvostavamme myös muiden ihmisten vaivannäköä ja tilannepukeutumista. Otamme mallia niistä monista täkäläisistä maahanmuuttajaperheistä, joilla kunnon blingivaatteiden käyttö on lapsesta asti suvereenisti hallussa, eikä kukaan inise yhtään, että kutittaa. Ja onko nätimpää näkyä kuin luontevasti pukua kantava mies?
Lopulta vaihtuvat kaudet, sesongit ja samanlaisina toistuvien tilanteiden harjoittelu kiinnittävät ihmisen yhteisöönsä. Kun tiedämme, miten elämänrytmi menee, osaamme varautua kaikenlaiseen. Meillä on esineitä ja vaatteita, joita käytetään vain tietyissä tilanteissa, ja se muistuttaa siitä, miten toistuvaa ja lopulta katoavaa kaikki on.
Sulkeutuneisuudelle, Youtubelle ja kotihousuille on ehdottomasti paikkansa, mutta se paikka ei ole kaikkialla ja joka hetki, vaikka 11-vuotiaan on sitä hyvin vaikea ymmärtää. Toistelenkin Kukkaselle jatkuvasti: Katso tilannetta! Näyttääkö siltä, että nyt on hyvä hetki alkaa hokea tuota / kertoa tuo asia ääneen / pelleillä ja metelöidä? Opetan lapsiani, ja feministisesti erityisesti poikaani, tarkkailemaan ympäristöään ja arvioimaan toimintansa sopivuutta siihen. Ihmisten käyttäytymistä, muunlajisia eläimiä, kasvien kasvamista ja säiden ja vuodenaikojen vaihtumista.
Koska on sivistystä nähdä mitä ympärillä tapahtuu, reagoida siihen ja arvostaa sitä. Emme me enää ole siinä elämänvaiheessa, että voisimme jättää joululahjat antamatta tai ilmestyä juhliin venyneessä imetyspaidassa ja olettaa saavamme kaiken anteeksi.
Siksi kuljemme kadulla ihaillen puita ja ohikulkijoita (joita kommentoimme vain positiivisesti ja kuulomatkan ulkopuolella) ja keskustellen maailman ilmiöistä. Tiedostamme etuoikeutemme, kieltäydymme periaatteen vuoksi koulushoppailusta, vaadimme lapsilta paljon ja tarkastelemme erilaisia ajatuksia kriittisesti.
(Jos haluan kertoa Herra Miehelle, kuten usein haluan, koska en ole enkeli, etten voi sietää ihmisten tietynmallisia päitä tai määrätynlaisia puheääniä, en todellakaan sano sitä lasten kuullen.)
Sanonta, joka alkaa "jos ei ole nuorena radikaali..." on tarkoitettu nolaamaan ihminen, joka toisin kuin sanoja ei vielä ole myynyt periaatteitaan, enkä pidä siitä -- ihan kuin tarjolla olisi vain jotain valmiiksi palvelumuotoiltuja kokonaisratkaisuja, johon kuuluvat vaatteet ja aatteet ("mitäs ääripäätä saisi rouvalle olla?"), ikään kuin itse ajatellut yhdistelmät olisivat jotenkin huijausta. Mutta pidän vanhana konservatiivi -osion kausiajattelusta ja sen takana olevasta sivistyksestä.
Ja pidän siitä, miten minulla on keski-ikäistyessäni itsevarmuutta ja hyvä työkalupakki, joiden avulla voin ottaa vastaan vaihtelevia tilanteita, säitä ja ihmisiä, toimia oikein eri vuodenaikoina ja eri paikoissa ja luottaa pärjääväni.
Kommentit
Lähetä kommentti