Oli aika, jolloin seminaari tarkoitti koko päivää hieman koleassa luokkahuoneessa työnantajan tarjoaman salaatin, mukavien puhumisen ja normaalien ruokajuomien kanssa. Nykyään vietämme pari tuntia Teamsissa polvet leuassa omin kahvein. Korvikset, tai edes rintsikoiden käyttäminen, menisivät hukkaan, koska videota en ole nähnyt kenenkään pitävän päällä koskaan. Silloin tällöin joku huutaa: Saanko pelata Minecraftia? Saanko nyt?
Eilen minulle valkeni, että ensinnäkin olen työskennellyt vuoden enimmäkseen etänä, ja toisekseen tulen työskentelemään enimmäkseen etänä vielä pitkän ajan, koska olen itse kirjoittanut ne Powerpointit, joissa asiasta kerrotaan. Menin googlaamaan sähköpöytiä (laskimotukoksia en uskalla googlailla). Makuuhuoneeseeni ei mahdu isoa rumaa toimistopöytää, tämä nykyinenkin söötti kirjoituspöytänen soi ahtaassa lokosessaan sängyn, seinän ja yöpöydän muodostamassa linjassa. Verottaja saa vielä maksaa tästä!
Siirtelin kalusteita tuskissani, ja nyt ainakin voin katsella ikkunasta samalla kun päivitän jotain ja riudun. Herra Mies tarjoutui pärjäämään ilman yöpöytäänsä ja sullomaan itsensä nukkumaan ihan seinän viereen, jotta sain kirjoituspöydälle ikkunapaikan. Perhe ja "Eurooppa ylhäältä päin" odottivat kolmisen varttia, kun taistelin johtojen kanssa.
Oli aika, jolloin työläinen sai taistella johdon kanssa, vain yhden. Ja liitosta oli jotain apua siinä hommassa.
Imuroin viikon aikana kolmesti. Kotiin, minun jumalauta henkilökohtaiselle vastuulleni on siirtynyt kaikki se, mikä ennen oli toimistolla työnantajan harmina: Lounastiskit, pölyiset johtokasat lattioilla (minäpä sulloin heidät pajukoriin seinänrakoseen pois silmistä ja imurista. Voi kyllä olla, että jokin liitin vääntyy ja siinä sitä sitten taas ollaan). Pattereiden vaihto langattomaan hiireen. Sähkölasku, vedenkulutus. Se aivan järjetön määrä pölyä, joka selkänahasta irtoaa työpäivän aikana.
Kun mahtuisi tähän kämppään edes se oravanpyörä, saisi liikuntaa joskus.
Kommentit
Lähetä kommentti