"Haluan nähdä kun ne syö noita mocheja ja tukehtuu niihin", sanoi kostonhimoinen lapsiseuralainen synkästi. Olimme nimittäin katsoneet Youtubesta Liziqin videoita, jotka olivat alkaneet muuttua parodiaksi tai karikatyyriksi itsestään. Liziqi on Kiinan Amélie, joka elää isoäiteineen jonkinlaisessa omavaraistaloudessa. Harmonisissa videoissaan hän raataa maatöissä vuorilla pelkin perinnetyökaluin, kuva(utta)a itsensä ruusutarhassa linnunlaulun keskellä Mujista ostetun näköisissä, mutta luultavasti itsetehdyissä vaatteissa ja ehtii silti syöttää pehmeillä valkeilla käsillään isoäidilleen riisimakeisia.
Liian onnellista! Liziqi ei ole koskaan likainen tai hikinen. Hänen hiuksillaan ei ole hilsettä, hän ehtii rakentaa ruokapöydän (sekä kylvää ja korjata riisin, maustaa käsinpoimitun teen ruusuilla sekä muurata kissanmuotoisen uunin) ennen kuin kenellekään tulee nälkä.
Aloin ajatella Marjatta Kurenniemen satua Alli Ylösalaisin-maassa (kirjassa Pilvipaimen, 1976). Alli päätyy vesilätäkössä hyppimällä maahan, jossa kaikki on erilaista -- lapset likaavat itsensä ennen ruokailua, puut kasvavat latva alaspäin, isät tekevät kotitöitä ja "se esine, mikä tavallisesti on vuoteen alla, oli sängyn päällä". Jo eskari-ikäisenä haistoin palaneen käryä muutamissa yksityiskohdissa, vaikken osannut sitä sanoittaa ("mutta äiti, tällainen väärän kuninkaan päivähän vain sementoi status quon näennäisellä karnevalisoinnillaan").
Hämmentävin oli Ylösalaisin-maan kansallislaulu: "Ylösalaisin-maassa on kaikki toisinpäin. / Ylösalaisin-maassa tehdään niin eikä näin." Koska ei kai mikään yhteisö jaksa rakentaa koko elämäänsä ja identiteettiään erilaisuudelleen johonkin Lätäkön-Tuolla-Puolen olevaan nähden, järkeilin. (Niin, tai no. Nyt kun mietin. Taitaa sellaisia yhteisöjä olla aika paljonkin, jotka rakastavat ja vaalivat omaa todellista tai kuviteltua poikkeuksellisuuttaan.)
Onkohan jossain Ylösalaisin-maa, jossa on kaikki se hiki, kohtuuton ärtymys ja turvotus, joka Liziqin vuoristomaisemasta puuttuu? Maa, jossa ihmiset ovat väsyneitä, vaikkeivät saa aikaiseksi mitään, jossa aknen hoitaminen pahentaa atooppista ihottumaa, jossa pyöräilijät ja kävelijät usutetaan vahtimaan toistensa kaistojen leveyksiä, mutta autoilijoille raivataan aina vain lisää tilaa? Ei leipää, ruusuja, aurinkoa tai vapautta, ei isoäitejä eikä kotitekoisia nekkuja, vaan Liziqin kätketyt pikkumaisuudet, pukamat ja kaunat?
No. Tulin ottaneeksi selvää: Tietysti Liziqi oli kuin olikin liian hyvää ollakseen totta. Totta kai häntä riistettiin. Nyt lapsikin on närkästynyt eikä enää toivo hänelle mochikuolemaa.
Ps. Blogi on alkanut vähän hiljetä, koska käytän kirjoitusenergiaani Nörttityttöjen blogissa ja Sarjainfo-lehdessä. Nähdään siellä!
Kommentit
Lähetä kommentti